Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varhan aluevaltuusto korjasi asiakasmaksupäätöstä

29.4.2026 21:10:44 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote

Jaa

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto kuuli ajankohtaiskatsauksen, laski kuntouttavan arviointijakson hoitopäivän asiakasmaksua ja hyväksyi hyvinvointialuejohtajan lomautuksen.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Hyvinvointialuejohtaja Tarmo Martikainen kertoi aluevaltuutetuille ajankohtaiskatsauksessaan muun muassa Varhaan palkattavista 1 500 kesäsijaisesta ja 60 nuoresta, jotka otetaan kuukauden mittaiseen kesäharjoitteluun.

-On hienoa, että Varha kantaa vastuuta nuorten vaikeassa työllisyystilanteessa, aluevaltuuston puheenjohtaja Katriina Hiippavuori sanoi.

Martikainen kertoi myös Suomen hallituksen viime viikolla tekemän hyvinvointialueiden rahoituslakiesityksen vaikutuksista Varhan talouteen.

- Palvelutarpeen kasvusta otettaisiin ensi vuonna huomioon vain 60 prosenttia nykyisen 80 prosentin sijaan ja samalla poistettaisiin palvelutarpeen kasvun 0,2 prosentin määräaikainen korotus.

Varhan rahoituksen nykyiseen tasoon vaikuttaa myös siirtymätasaukseen tehtävät muutokset sekä saaristoisuuden määräytymistekijän muutos.

Martikainen näkee, että tilanne edellyttää tarkan taloudenpidon lisäksi alijäämien kattamisajan pidentämistä Varhan osalta. Alijäämien kattamisaikaa voidaan pidentää 1–3 vuodella

-Hakemus alijäämien kattamisajasta pitää tehdä valtiovarainministeriölle elokuun loppuun mennessä. 

Asiakasmaksuihin korjauksia ja lisäys

Varhan aluevaltuusto korjasi ja täydensi vuodelle 2026 tehtyä asiakasmaksupäätöstä. Lyhytaikaisena ympärivuorokautisena palveluasumisena järjestetyn kuntouttavan arviointijakson hoitopäivän asiakasmaksua päätettiin laskea noin 5,50 eurolla 38 euroon. Liikkuvan päivystyksen yksikön asiakasmaksuksi päätettiin 25 euroa. Sote-koordinaatiokeskus voi lähettää liikkuvan päivystyksen yksikön potilaan luo, jos puhelimessa ei kyetä arvioimaan potilaan hoidon tarvetta riittävällä tarkkuudella. Asiakasmaksuhinnaston suun terveydenhuollon kruunua ja siltaa koskeva toimenpidemaksu korjattiin 268,30 euroon.

Hyvinvointialuejohtajan lomautuksesta päätös

Varhan taloudellisuus- ja tuottavuusohjelma päivitettiin aluehallituksessa 22.9.2025. Osana henkilöstön tuottavuusparannuksia asetettiin tulosalue- ja tulosryhmäjohtajille noin 100 000 euron suuruinen henkilöstösäästötavoite kahden viikon lomautuksilla.

Aluevaltuusto valitsee hyvinvointialuejohtajan ja siten päätöksen hyvinvointialuejohtajan lomauttamisesta tekee aluevaltuusto.

Aluevaltuusto päätti lomauttaa hyvinvointialuejohtajan 14 kalenteripäivän ajaksi vuoden 2026 aikana.

Martikainen poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.

Syksyn kokouspäivät vahvistettiin

Syksyllä aluevaltuusto kokoontuu kolmesti. Ensimmäinen kokous päätettiin pitää 30.9.2026. Kaksi muuta syksyn kokousta ovat 28.10. ja 2.12. Kokoukset pidetään kokoushotelli Linnasmäessä keskiviikkoisin kello 18.

Aluevaltuusto sai kokouksessa myös uusia varavaltuutettuja. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän varavaltuutetuksi nousee Sonja Siikanen, Keskustan valtuustoryhmän varavaltuutetuksi Juha Lehtinen ja Perussuomalaisten valtuustoryhmän varavaltuutetuksi nousee Mikko Taavitsainen.

Muut kuin tässä mainitut asiat päätettiin esityslistan mukaisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Ett år av terapigarantin för unga under 23 år – resultaten inom området i Västra Finland är lovande24.4.2026 13:00:00 EEST | Pressmeddelande

Det första året av terapigaranti för unga under 23 år visar att lagen har implementerats på önskat sätt inom välfärdsområdena i Västra Finland. I Egentliga Finlands välfärdsområde har terapigarantin under uppföljningstiden genomförts utan överskridande av fristen. Kompetenscentret i psykosociala metoder i Västra Finland koordinerar och upprätthåller kompetensen i de psykosociala metoderna som terapigarantin förutsätter.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye