Kokoomusedustajat: Pitkään kaivattu lastensuojelulain uudistus etenee
30.4.2026 09:55:20 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Sosiaali- ja terveysvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä lastensuojelulain uudistamista koskevasta hallituksen esityksestä ja kannattaa lakiehdotusten hyväksymistä. Kokoomuksen valiokuntajäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen pitävät uudistusta välttämättömänä askeleena lasten suojelun vahvistamiseksi.

Lastensuojelun avo- ja sijaishuollon kustannukset olivat vuonna 2023 1,5 miljardia euroa. Vaikka kustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet verrattuna vuoteen 2008, järjestelmä ei toimi kuten pitäisi.
”Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön. Valiokunnan hyväksymä lastensuojelulakiesitys mahdollistaa paremmat työkalut sijaisvanhemmille ja lastensuojeluyksiköihin kasvatuksen tueksi ja turvallisten rajojen asettamiseksi. Lain myötä varmistetaan myös riittävä tuki ja apu vaikeasti väkivallalla oireileville lapsille, joille muut tuen toimet eivät ole riittävät”, toteaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho
Uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa viranomaisille ja sijaishuoltopaikoille annetaan paremmat keinot löytää ilman lupaa laitoksesta poistunut lapsi ja palauttaa hänet turvallisesti. Lisäksi ehdotetaan uutta suljettua kuntouttavaa laitospalvelua lapsille, jotka aiheuttavat vakavaa vaaraa väkivallalla tai rikoksilla.
"Vaikka enemmistö lapsista ja nuorista voi hyvin, on Suomessa pieni joukko lapsia, jotka tarvitsevat nykyistä enemmän apua. Vuositasolla tapahtuu tuhansittain yksittäisiä hatkoja, ja kolmasosassa tapauksista lapsi on kateissa yli viikon. Tämä ei ole hyväksyttävää. Lapset päätyvät hatkoilla sekä rikosten tekijöiksi että vakavien rikosten uhreiksi.", Valtola sanoo.
"Nykyisillä palveluilla ei pystytä tarjoamaan kaikille riittävän tukevaa hoitoa eikä huonoja kehityskulkuja saada katkaistua. Siksi tarvitaan paremmat työkalut ammattilaisille. Uusi suljettu lastensuojeluyksikkö on tarpeen kaikista vaikeimmin oireileville lapsille", Väyrynen sanoo.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää välttämättömänä, että lastensuojelulain kokonaisuudistuksessa vahvistetaan ennaltaehkäiseviä palveluja raskaampien lastensuojelupalvelujen tarpeen vähentämiseksi.
"Lastensuojelun uudistamisessa on kyse rohkeudesta muuttaa sitä, mikä ei toimi. Kyse ei ole leikkauksista eikä palveluiden ajamisesta alas, vaan siitä, että resurssit suunnataan tehokkaasti ja oikein. Kun järjestelmä toimii, jokainen euro tekee enemmän hyvää. Lastensuojelulain kokonaisuudistus on oikea tapa auttaa vaikeassa asemassa olevia lapsia Suomessa", Castrén sanoo.
Nyt valiokunnassa käsitelty ja eduskunnan täysistuntoon etenevä lakiesitys on ensimmäinen osa lastensuojelulain laajemmasta uudistuksesta.Uudistuksen toinen vaihe on parhaillaan lausunnolla ja sen tavoitteena on siirtää palvelujen painopistettä varhaisempaan tukeen. Useampi lapsi saisi jatkossa tukea ilman lastensuojelun asiakkuutta, ja lastensuojelu asemoituisi selkeämmin viimesijaiseksi erityispalveluksi. Esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle syksyllä 2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Maaret CastrénKansanedustaja
Helsingin vaalipiiri
Oskari ValtolaKansanedustaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Ville VäyrynenKansanedustaja
Keski-Suomen vaalipiiri
Linkit
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Valtola: Saimme neuvoteltua merkittäviä helpotuksia naisten terveydenhuollon maksuihin22.9.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää tärkeänä, että hallituksen neuvotteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista saatiin poistettua maksuja tilanteissa, jotka koskettavat suurta joukkoa naisia ja perheitä. Valtolan mukaan vaihtoehtona olisi ollut, ettei näitä helpotuksia olisi tehty lainkaan.
Kokoomuksen Castrén: Faktat eivät ole hidastaneet SDP:n mielikuvakampanjaa aborteista21.9.2026 16:12:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Maaret Castrén arvostelee SDP:tä harhaanjohtavan mielikuvan rakentamisesta aborttimaksuista. Yli 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Aborttioikeus säilyy ennallaan, eikä kirurgisenkaan keskeytyksen maksu nouse nollasta 257 euroon.
Kokoomuksen Kaunisto: Aborttioikeus kuuluu perustuslakiin21.9.2026 15:19:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että kokoomuksen puoluekokous linjasi kesäkuussa aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Kauniston mukaan asiakasmaksuista käytävä keskustelu ei saa hämärtää olennaista: kokoomus haluaa vahvistaa, ei kaventaa, naisen oikeutta päättää raskaudestaan.
Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.
Kokoomuksen Häkkänen: Suomalaisten varallisuus kasvuun – perintöverosta on luovuttava20.9.2026 12:06:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja puolustusministeri Antti Häkkänen pitää perintöveron poistoa yhtenä tärkeimmistä keinoista vahvistaa kotitalouksien varallisuutta ja suomalaista omistajuutta. Häkkäsen mukaan veropolitiikalla tulee tukea jokaisen suomalaisen mahdollisuutta kasvattaa elintasoaan ja varallisuuttaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme