Veronika Honkasalo Vaasassa: Vasemmisto haluaa säilyttää Suomen, jossa julkiset palvelut ovat lähellä ja saavutettavia
1.5.2026 12:00:00 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Veronika Honkasalo puhui vappuna Vaasassa. Honkasalon mukaan Orpon ja Purran hallitus vie Suomea väärään suuntaan leikkaamalla sosiaaliturvasta, julkisista palveluista ja järjestöiltä. Honkasalo arvosteli erityisesti sitä, että hallituksen politiikka heikentää myös ruotsinkielisiä palveluita ja osuu raskaasti naisten asemaan.

– Sosiaaliturvasta on leikattu, julkisia palveluita ajetaan alas ja 124 000 suomalaista on sysätty köyhyyteen, heidän joukossaan 31 000 lasta. Samaan aikaan suurituloisille ja suuryrityksille löytyy rahaa verokevennyksiin. Kyse ei ole välttämättömyydestä, vaan arvovalinnasta, Honkasalo sanoo.
Vaasassa Honkasalo painotti kaksikielisten palveluiden merkitystä. Hänen mukaansa palveluiden saavutettavuus on keskeinen kysymys koko Pohjanmaalla, jossa ihmisten palveluiden on toimittava sekä suomeksi että ruotsiksi.
Honkasalo arvosteli RKP:tä siitä, että puolue on mukana hallituksessa, jonka leikkaukset osuvat myös ruotsinkielisiin palveluihin ja järjestöihin ja heikentävät siten myös ruotsin kielen asemaa.
– On vaikea ymmärtää, että RKP on hyväksynyt valtavat leikkauspäätökset sote-järjestöihin ja muun muassa vapaan sivistystyön toimijoihin, jotka tilkitsevät julkisen sektorin aukkoja myös ruotsinkielisissä palveluissa.
Honkasalo nosti esiin puheessaan myös hallituksen päätösten vaikutukset tasa-arvoon. Hänen mukaansa sosiaaliturvan leikkaukset, julkisten palveluiden heikennykset ja työelämän turvan murentaminen kohdistuvat erityisen raskaasti naisten asemaan, koska naiset tekevät suuren osan hoiva-, kasvatus- ja palvelualojen työstä.
– Naiset kantavat usein myös suurimman vastuun arjen hoivasta kodeissa. Kun hoivapaine kasvaa, se näkyy naisten arjessa. Työväenliike ei siis suotta ole ollut aina vahvasti myös naisasialiike. Meidän onkin puolustettava yhä vankemmin naisten asemaa kurjistamispolitiikkaa vastaan, Honkasalo sanoo.
Yhteyshenkilöt
Veronika Honkasalokansanedustaja
Puh:040 555 9409veronika.honkasalo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Orpon ja Purran hallitus on tehnyt luokkapolitiikkaa – pian on suunnanmuutoksen aika1.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmiston Uudenmaan vaalipiirin kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski puhui vappuna Hyvinkäällä ja Kirkkonummella. Lohikosken mukaan Orpon ja Purran hallitus on rakentanut Suomeen eriarvoisuuden kierteen. Lohikoski korosti puheessaan, että vasemmiston vaihtoehto on turvallinen arki, vahvat julkiset palvelut ja työ, jolla tulee toimeen.
Veronika Honkasalo i Vasa: Vänstern vill bevara ett Finland där den offentliga servicen finns nära människorna och är tillgänglig1.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Vänsterförbundets riksdagsledamot Veronika Honkasalo talade på första maj i Vasa. Enligt Honkasalo för Orpos och Purras regering Finland i fel riktning genom att skära i den sociala tryggheten, den offentliga servicen och organisationernas arbete. Honkasalo förde fram stark kritik för att regeringens politik försvagar svenskspråkig service och slår hårt mot kvinnor.
Hanna Sarkkinen: Vuoden päästä me äänestämme tähän maahan vasemmistolaisen jytkyn1.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen povasi ensi vuoden eduskuntavaaleihin vasemmistolaista jytkyä vappupuheessaan Oulun työväen vappujuhlassa. Eduskunnan jättävä Sarkkinen korosti yhteisen ajattelun ja tekemisen merkitystä, ja kritisoi politiikan yksilökeskeisyyttä.
Timo Furuholm: Hallituksen tulostaulu on karmeassa kunnossa – on aika vaihtaa päävalmentajaa1.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Timo Furuholm arvioi Porin vappupuheessaan Orpon hallituksen epäonnistuneen niin talous-, työllisyys- kuin turvallisuuspolitiikassaankin. Furuholmin mukaan hallituksen päätöksistä hyötyvät miljonäärit ja suuryritykset pienituloisten suomalaisten kustannuksella.
Mai Kivelä: Vasemmisto nousee!1.5.2026 11:00:00 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä puhui vappuna Nokialla järjestetyssä vasemmiston vapputapahtumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme