Pihlajalinnan muutosneuvottelut päätökseen - Pohjois-Pirkanmaan palvelut turvataan
30.4.2026 15:38:56 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pihlajalinnan Pohjois-Pirkanmaata koskevat muutosneuvottelut ovat päättyneet. Muutosneuvottelujen tuloksena yhteensä arviolta 139 tehtävää päättyy aiemmin ilmoitetun noin 180 sijaan. Muutoksessa syntyy myös arviolta 61 uutta tehtävää. Henkilöstövähennyksistä huolimatta Virtain, Ruoveden, Kihniön ja Parkanon sekä Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen asukkaat saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut. Toimipisteet ja asioimisen kanavat säilyvät ennallaan.
Muutoksessa syntyviä uusia tehtäviä tarjotaan ensisijaisesti irtisanomisuhan alla oleville työntekijöille.
Pohjois-Pirkanmaan palvelujen järjestäjäksi valittiin syksyllä 2025 kilpailutuksen perusteella Pihlajalinna. Alueen palvelut tuotetaan sopimuksen mukaisesti samalla tavalla kuin muuallakin Pirkanmaalla. Kaikille palveluille on laadittu yksityiskohtaiset palvelukuvaukset, joiden mukaan toiminta järjestetään. Pirkanmaan hyvinvointialue seuraa, että palvelut järjestetään sopimuksen mukaisesti.
Hyvinvointialue vastaa lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä pirkanmaalaisille. Pihlajalinna vastaa palvelujen tuottamisesta hyvinvointialueen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti 1.4. alkaen Ruoveden ja Virtain alueella sekä 1.5. alkaen Parkanossa ja Kihniössä. Ryhmittymään kuuluu myös Kolmostien Terveys Oy. Mäntänvuoren Terveys Oy tuottaa palveluja Mänttä-Vilppulan ja Juupajoen asukkaille.
Muutosneuvottelut koskivat Kihniön, Parkanon, Virtain ja Ruoveden sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöiden lisäksi rajatusti Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella toimivan Mäntänvuoren Terveyden henkilöstöä. Muutosneuvottelut eivät koskeneet Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilöstöä.
Pihlajalinna on kertonut myös toisista muutosneuvotteluista, jotka eivät koske Pohjois-Pirkanmaan henkilöstöä.
Lisätietoja Pohjois-Pirkanmaan muutoksesta pirha.fi/pohjoispirkanmaa
Yhteyshenkilöt
Kontio MikaKonsernijohtaja
Puh:044 4729 923mika.kontio@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Farmaseutti Kaisa Hallinen palvelee asiakkaita Tammelakeskuksen sote-asemalla – myös etäkonsultaatiot onnistuvat!30.4.2026 11:01:33 EEST | Tiedote
Digifarmaseutti-hanke on tuonut lääkealan ammattilaisten palvelut osaksi sosiaali- ja terveysasemien arkea. Farmaseutti Kaisa Hallinen ottaa potilaita vastaan Tampereen Tammelakeskuksen sote-asemalla ja toimii lääkäreiden ja hoitajien tukena lääkehoitoon liittyvissä kysymyksissä.
Tipotien sote-aseman asiakaspysäköinti muuttuu maksulliseksi toukokuun alussa30.4.2026 09:59:31 EEST | Tiedote
Tampereella Tipotien sosiaali- ja terveysaseman asiakkaille tarkoitetut pysäköintipaikat muuttuvat toukokuun alusta lähtien maksullisiksi.
Aluevaltuusto valitsi tarkastusjohtajaksi Aleksi Paanasen ja hyväksyi alueellisen hyvinvointisuunnitelman27.4.2026 21:45:52 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto valitsi maanantain kokouksessaan tarkastusjohtajaksi Aleksi Paanasen. Valtuusto hyväksyi sekä omavalvontaohjelman että alueellisen hyvinvointisuunnitelman vuosille 2026–2029 ja keskusteli ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelman väliraportista.
Korjattu tiedote: Aluehallitus hyväksyi sote-palveluja koskevan yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen27.4.2026 11:05:05 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yt-neuvottelujen tavoitteena ei ollut vähentää henkilöstöä. Aluehallitus valitsi maanantaina myös henkilökohtaisen avun palveluntuottajat. Hallitus käynnisti myös Tays Keskussairaalan ulkoalueiden hoitoa koskevan palvelujen hankinnan sekä liikkeen luovutuksen valmistelun Marjatta-Säätiön kanssa Valkeakoskella.
Aluehallitus hyväksyi sote-palveluja koskevan yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen27.4.2026 10:49:48 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveyspalvelujen yt-neuvottelujen tavoitteena ei ollut vähentää henkilöstöä. Aluehallitus valitsi maanantaina myös henkilökohtaisen avun palveluntuottajat. Hallitus käynnisti myös Tays Keskussairaalan ulkoalueiden hoitoa koskevan palvelujen hankinnan sekä liikkeen luovutuksen valmistelun Marjatta-Säätiön kanssa Valkeakoskella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme