SDP:n Eloranta vappupuheessaan: Orpon hallitus on epäonnistunut - Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen
1.5.2026 11:15:00 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta kritisoi Uudessakaupungissa pitämässään vappupuheessaan Orpon hallituksen politiikkaa ja sen tuloksia. Elorannan mukaan hallitus on epäonnistunut kaikissa keskeisissä tavoitteissaan talouskasvun, työllisyyden tai velkaantumisen hillinnän osalta. Hän toteaa hallituksen myös heikentäneen Suomalaisten luottamusta ja tulevaisuuden uskoa.

- Orpon hallituksen lupaukset eivät ole toteutuneet, vaan päinvastoin Suomessa on Euroopan korkein työttömyys, talouskasvu sakkaa ja valtio velkaantuu jopa enemmän kuin edellisellä kaudella. Kovista leikkauksista huolimatta, tai oikeastaan osin juuri niiden takia, hallitus on täysin epäonnistunut kaikissa sen keskeisissä tavoitteissa, Eloranta toteaa puheessaan.
Eloranta arvostelee puheessaan erityisesti leikkausten kohdistumista kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin sekä niiden vaikutuksia arkeen.
- Viimeisen kolmen vuoden aikana on leikattu juuri heiltä, jotka eniten apua tarvitsisivat – opiskelijoilta, pienituloisilta, lapsiperheiltä, vammaisilta, ikäihmisiltä ja sairailta. Yhä useampi perhe Suomessa joutuu miettimään, miten rahat saadaan riittämään arjen välttämättömiin kustannuksiin. Yhä useampi suomalainen joutuu turvatumaan ruoka-apuun arjesta selviytyäkseen, Elorantaa kuvaa hallituksen leikkauksien vaikutuksia.
Eloranta korostaa puheessaan, että hallituksen politiikalle on olemassa vaihtoehto ja että myös talouden tasapainottaminen voidaan tehdä reilummin. Hänen mukaansa Suomi tarvitsee nyt suunnanmuutoksen.
- Suomalaiset eivät hyväksy nykyhallituksen linjaa. 2/3 suomalaisista on tyytymättömiä Orpon hallitukseen, eikä tämä ole ihme, kun katsoo, millaista politiikkaa hallitus on toteuttanut ja millaisin tuloksin. Yhä useampi kokee, että Orpon ja Purran hallitus on viemässä Suomea väärään suuntaan. On selvää, että Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen ja tähän työhön tarvitaan meitä jokaista, Eloranta toteaa.
Puheensa lopuksi Eloranta kohdistaa katseen kohti ensi kevään eduskuntavaaleja ja kannustaa kaikkia kuulijoita mukaan yhteiseen vaalityöhön SDP:n vaalivoiton rakentamiseksi.
- SDP:n tehtävä on huolehtia siitä, että ihmisten luottamus ja arjen turvallisuus palautuu, että kansalaiset voivat luottaa pääsevänsä hoitoon, kun sitä tarvitsevat tai että työttömyys ei suista heitä perikatoon, Eloranta summaa SDP:n viestiä.
- Uskon, että kun me kaikki yhdessä jatkamme työtä reilumman Suomen puolesta, tulemme voittamaan eduskuntavaalit ja käännämme koko Suomen suunnan kohti reilumpaa, oikeudenmukaisempaa ja solidaarisempaa Suomea, sillä kaiken voi tehdä reilummin, Eloranta kannustaa kuulijoita.
SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan vappupuhe on kokonaisuudessa liitteenä.
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tarja Filatovin vappupuhe Hämeenlinnassa1.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Tarja Filatov puhui vappupäivänä Hämeenlinnassa.
SDP:n Paula Werningin vappupuhe1.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Werning puhui vappupäivänä Haminassa ja Kouvolassa.
SDP:n Tuula Väätäinen ei asetu ehdolle vuoden 2027 eduskuntavaaleissa1.5.2026 12:46:03 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen ilmoitti tänään vappupuheissaan Siilinjärvellä ja Kuopiossa, ettei hän ole ehdolla vuoden 2027 eduskuntavaaleissa.
Riksdagsledamot Kvarnströms första maj-tal1.5.2026 12:30:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström talade idag på första maj i Ekenäs vid De rödas minnesmärke i Dragsvik. Förändringar möjliga vid framfört tal .
Kansanedustaja Johan Kvarnströmin vappupuhe1.5.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Johan Kvarnström puhui tänään vappuna Tammisaaressa Dragsvikin punaisten muistomerkillä. Muutokset ovat mahdollisia pidetyissä puheissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme