Hallitus kohdistaa säästöt myös alueellisesti epätasa-arvoisesti
1.5.2026 13:00:00 EEST | MEP Katri Kulmuni | Tiedote
Euroopan parlamentin jäsen Katri Kulmuni (kesk./Renew) piti vappupuheensa
kotikaupungissaan Torniossa Keskustan Peräpohjolan piirin järjestämässä
Vihreä Vappu -tapahtumassa.
Puheessaan Kulmuni nosti esiin desentralismin, hajautetun yhteiskuntajärjestelmän, keskustalaiseksi vaihtoehdoksi hallituksen keskittämispolitiikalle.
TIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi 1.5.2026 klo 13 alkaen.
Hallitus kohdistaa säästöt myös alueellisesti epätasa-arvoisesti
Euroopan parlamentin jäsen Katri Kulmuni (kesk./Renew) piti vappupuheensa
kotikaupungissaan Torniossa Keskustan Peräpohjolan piirin järjestämässä
Vihreä Vappu -tapahtumassa.
Puheessaan Kulmuni nosti esiin desentralismin, hajautetun yhteiskuntajärjestelmän, keskustalaiseksi vaihtoehdoksi hallituksen keskittämispolitiikalle.
- On aivan selvä, että mittavia säästötoimia on pitänyt tehdä ja seuraava hallitus niitä jatkaa. Säästöjä tehtäessä on kuitenkin huomioitava niiden jakautuminen mahdollisimman tasaisesti niin ihmisten kuin alueidenkin välillä.
- Hallinnon säästöt ovat olleet paikallaan, mutta kun hallitus ei ole käyttänyt mitään poliittista ohjausta niiden toteuttamiseen, ratkaisee ministeriöt säästöt joka kerta verkostoa keskittämällä.
- On yhteiskunnallisesti talouttakin laajempi kysymys, jos esimerkiksi palveluverkostoon liittyvät säästöt kohdistuvat aina vain seutukaupunkeihin.
- Aikana, jolloin monet palvelut digitalisoituvat, ei todella ole merkitystä, mistäpäin maata palvelu tarjotaan. Voisiko näitä harvempia palveluita joskus myös keskittää seutukaupunkeihin?
Tästä on myös toimivia esimerkkejä, kun aikanaan esimerkiksi Vanhasen II hallituksessa Kelan kansallisia puhelinpalveluita keskitettiin itälappilaiseen pikkukaupunkiin Kemijärvelle.
Kulmunin mukaan Keskusta ei saa olla vain kompromissihakuinen ja maltillinen vaihtoehto muille puolueilla, vaan omaleimainen, vahvasti aatteellinen uudistuspuolue.
Lisätietoja:
Katri Kulmuni, puh. 0442555903
*****
Vappupuhe seuraa kokonaisuudessaan alla.
Muutosvarauksin
Hyvä keskustalainen juhlaväki! Hyvät torniolaiset ja kauempaa tulleet!
Kiitos Keskustan Peräpohjolan piirille ja Tornion keskustaväelle, että
kutsuitte minut juhlapuhujaksi tänne perinteiseen Vihreä Vappu
-tapahtumaan!
Alkuviikon olin Strasbourgissa Euroopan parlamentin täysistunnoissa. Sekin
on rajakaupunki - Saksan ja Ranskan rajalla. Se raja oli ennen monen sodan
näyttämö, mutta nyt se on ollut yli 80 vuotta rauhan raja, jonka ylitse
pääsee paikallisliikenteen raitiovaunulla.
Myös me täällä Suomen ja Ruotsin rajalla elävät tiedämme rauhanomaisen
kansainvälisen yhteistyön ja kaupankäynnin merkityksen. Toivottavasti pian
saamme kulkea raiteita pitkin myös tämän rajan ylitse. Se avaa suuria
mahdollisuuksia myös Lapin elinkeinoelämän ja etenkin matkailun
kehitykselle.
Hyvät ystävät!
Vappu on juhla, jonka historiaan liittyy moni kerrostumia kansamme
vaiheista. Kerrotaan, että jo muinaisina aikoina vietettiin toukojuhlia ja
poltettiin kokkoja, helavalkeita samalla, kun karja ajettiin ensi kerran
laitumille talven jälkeen. Keskiajalla tähän perinteeseen yhdistyi
kristillinen pyhän Valpurin päivä, jota vietettiin toukokuun ensimmäisenä
päivänä. Valpuri on englantilaissyntyinen, Saksassa 700-luvulla elänyt
uskonnollinen johtaja, jonka mukaan tämä juhlapäivämme on edelleen
nimetty. Ylioppilaiden ja opiskelijoiden juhlaksi vappu vakiintui Suomessa
jo 1700-luvulla Ruotsin esimerkin mukaisesti.
Ensimmäinen työväenliikkeen vappu vietettiin Suomessa vuonna 1890 ja pian
vappu leimautui erityisesti poliittisen vasemmiston juhlaksi punaisine
lippuineen ja vappumarsseineen. Kuitenkin noin 50 vuotta sitten alettiin
myös porvarillisella puolella pitää vappuna poliittisia
yleisötilaisuuksia, ja meille Tornioonkin on tämä Keskustan Vihreä Vappu
jo vakiintunut kevätjuhlaksi. Tämän perinteen toivon tietysti edelleen
jatkuvan!
Koska tämä juhla on kutsuttu koolle poliittisen järjestön puitteissa, niin
joku sana on politiikkaakin sanottava. Eikä se ole kovin mukavaa
sanottavaa.
Eilen koko oppositio jätti välikysymyksen hallituksen talouspolitiikan
epäonnistumisista. Suomen julkinen velkataso on lähestymässä sataa
prosenttia bruttokansantuotteesta. Hallitus ei ole onnistunut missään
taloustavoitteissaan - vuoden alussa Suomi kyllä nousi EU-maiden
työttömyystilastojen kärkeen, eli jotain historiallista tälläkin
hallituskaudella on saatu aikaan.
Näin vappujuhlassa on paikallaan myös kysyä, että nouseeko jatkossa
ylioppilaslakit päähän vain Etelä-Suomessa ja muutamassa isommassa
pohjoisen kaupungissa? Tällä vaalikaudella kehitys pienten kuntien
lukioiden suhteen on ollut kylmää - olipa kyse suhtautumisesta
kansainvälisiin opiskelijoihin tai kuntien valtionosuuksiin.
Vaikka vaikeat ajat vaativat joskus kipeitä päätöksiä, niin meidän pitäisi
muistaa, ettei pieni kansakunta voi kilpailla niin määrällä, vaan
laadulla. Korkea ja erikoistunut koulutus, teknologia ja jalostusaste ovat
maamme kilpailuvaltteja.
Hyvät keskustalaiset!
Meitä varmasti haukutaan siitä, että olemme välikysymyksessä mukana
vasemmisto-opposition kanssa. Antakaa haukkua, ei mennä tähän halpaan itse
mukaan. Keskusta tekee yhteistyötä maan edun nimissä kulloinkin kaveriksi
löytyvien tahojen kanssa. Meidän ei pidä pelätä näitä syytöksiä. Jo Kyösti
Kalliota syytettiin piilososialistiksi, kun hän hyväksyi Maalaisliiton ja
SDP:n hallitusyhteistyön - sen ansiosta kansallinen eheytys vietiin muuten
loppuun talvisodan alla.
Totta on, että viime hallituskaudesta on jäänyt meille arpia. Perinteistä
punamulta-akselia ei syntynyt, kun hallituksen painopiste meni liiaksi
vasemmalle. Mutta jos silloin mentiin liian vasemmalle, niin nyt on menty
senkin edestä oikealle - ja silti velkaantuminen jatkuu eikä kasvua näy!
Eikö tämä kaikki todista sen puolesta, että Suomi tarvitsee vahvaa
poliittista keskustaa. Mutta ei "maltillista" Keskustaa siinä mielessä,
että se maltti on haaleaa mössökompromissia kaikesta ja pelkkää
yhteistyökykyä ilman poliittista tahtoa. Ei - pois se meistä! Meistä ei
saa jauhautua uutta suomenkielistä RKP:tä, jolle riittää muutama
maatalouskirjaus hallitusohjelmaan ja pari kevyemmän pään
ministerinsalkkua.
Me olemme radikaali uudistusliike, yhteiskuntaa muuttava ja eteenpäin
vielä voima, sivistysliike - ja suuren Santeri Alkion sanoin myös
itsekasvatusjärjestö.
Viime viikonloppuna kysyin Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa,
olemmeko enää desentralistinen liike? Meidän on kyettävä myös
itsekritiikkiin, jos haluamme nousta gallupien kärkeen ja saada takaisin
ne äänestäjät, jotka ovat meidän kannattamisestamme erkaantuneet.
Yksi konsti tässä on aatteen ytimen kirkastaminen. Sen muistaminen, mikä
erottaa meidät kaikista muista puolueista. Ja sen huolehtiminen, että se
näkyy, kun pääsemme valtaan.
Meitä on syytetty paljon myös uusien hyvinvointialueiden ongelmista.
Kaikkia syytöksiä ei tarvitse niellä. Sote-uudistusta tehtiin monen
hallituskauden ajan. Kerralla se ei tullut valmiiksi, vaan valuviat tulisi
pystyä korjaamaan. Mitä Länskään tulee, niin voin vakuuttaa, että omalla
vahtivuorollani aikanaan lappilaisena kansanedustajana ja ministerinä tein todella parhaani oman sairaalamme puolesta ja palvelut olivat laajoja synnytyksiä myöden. Kyllähän perussuomalaisten karvat paljastuivat tällä vaalikaudella eikä siinä meidän palvelumme paljoa painaneet, mutta suomenruotsalaisten, kyllä. Ja tämän kaiken keskittämisen kruunaa nyt valtiovarainministeriö alkaessaan käymään oikeutta meidän paikallisia aluevaltuutettuja kohtaan, jotka vain pyrkivät tekemään säätöjä, todellisia säästöjä ja huolehtimaan, että myös Meri-Lapissa on tulevaisuudessakin sosiaali- ja terveyspalveluita.
Nykyinen hallitus ei ole antanut paitsi työrauhaa saati resursseja
alueille. Jatkuvat sote-leikkaukset vain pahentavat näivettymisen
kierrettä ja uhkaavat jo hyvinvointiyhteiskunnan perusteita. Ja
valitettavasti myös alueiden seutukuntien sisäisen jännitteet ja
kyvyttömyys kokea solidaarisuutta oman maakunnan seutukuntien välillä ovat
lisänneet ongelmia ainakin täällä Lapissa.
Hyvät väylänvartiset!
Seisomme paikalla, josta ei ole monta sataa metriä Ruotsin rajalle.
Ruotsin Keskustapuolueen nuorisolla oli aikanaan laulu,
Lokalsamhällevisan, jonka voisi suomentaa "paikallisyhteisöveisuksi".
Sen ensimmäinen säkeistö kuului:
Vi måste bygga ett lokalsamhälle
För gemenskap där alla behövs
Där ingen är ensam och utanför
Där ingen är arbetslös
Siinä kerrotaan siis paikallisyhteisöjen ja yhteisöllisyyden voimasta.
Siellä ei kukaan ole yksinäinen eikä työtä vailla. Käsitys hajautetusta
yhteiskunnasta toi minut aikanaan Keskustaan, ja niin varmasti
myös monet teistä.
Orpo-Purran hallitus on viimeisen vuoden aikana ajanut päätöksiä, jotka
keskittävät valtaa ja palveluita isoihin kaupunkeihin, unohtaen pienten
kuntien ja maakuntien tarpeet. Ja kun päätöksiä tehdään yhä kauempana
kansalaisista, katoaa ymmärrys paikallisista ongelmista ja
mahdollisuuksista. Siksi tarvitsemme desentralistista järjestystä, jossa
jokainen kunta, kylä ja ihminen saa vaikuttaa oman
elinympäristönsä kehitykseen.
Hajautettu yhteiskunta tuo turvaa, yhteenkuuluvuutta ja joustavuutta. Se
mahdollistaa sen, että palvelut ovat aidosti lähellä, päätöksenteko on
paikallista ja työpaikat syntyvät siellä missä ihmiset elävät. Samalla
myös luonto pysyy mukana arjessa ja luonnonvaroja käytetään kestävästi.
Omavaraisessa, hajautetussa energiantuotannossa Suomi voi näyttää koko
Euroopalle esimerkkiä. Tämä on nykyisessä työssäni Euroopan parlamentissa
ja sen ympäristövaliokunnassa tullut minulle hyvin selväksi.
Mitä ovat hallituksen teot tasapuolisen yhteiskuntarakenteen hyväksi
olleet? Sotepalvelujen lisäksi valtionhallintoa on keskitetty ja niin
maanmittauslaitoksen kuin verohallinnon toimipisteitä tai vaikka entisiä
maakunta-arkistoja ollaan ajamassa alas.
Osa näistä tehdään säästösyistä ja asiakaspalvelun tarpeen pienentyessä,
hyvä on, myönnämme sen, mutta voisiko näistä virastoista joskus vähentää
myös isoissa kaupungeissa ja perustaa toimipisteitä muuallekin kuin
kasvukeskuksiin? Näinhän Kansaneläkelaitoskin aikanaan teki
puhelinpalveluiden suhteen, kun niitä keskitettiin Itä-Lappiin Kemijärvelle.
Jos poliitikot eivät yhtään ohjaa, miten säästöt tehdään, niin
ministeriöiden Helsingissä oleva keskushallinto tekee ne vain karsimalla
verkostoa, ja maakunnat ovat siinä kärsijöinä. Se on talouttakin laajempi
yhteiskunnallinen kysymys.
Hyvät ystävät!
Keskustaa tarvitaan. Mutta ei haaleata
kompromissia, vaan vahvaa, hajauttamista, desentralismia ajavaa puoluetta. Suomalaisesta aatteesta, vuosisataisesta vapauden arvomaailmasta nousevaa, mutta 2020-luvun
haasteisiin vastaavaa Keskustaa.
Näillä sanoilla toivotan teille kaikille hyvää vihreää vappua!
Yhteyshenkilöt
Katri KulmuniEuroparlamentaarikko
Puh:+358 44 2555 903katri.kulmuni@europarl.europa.euTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta MEP Katri Kulmuni
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme