Pesintäaikaisten hakkuiden kieltäminen on tehotonta ja kallista

Pesähakkuissa tuhoutuu vuosittain noin 50.000-100.000 pesää vuosittain. Eli sama määrä, kuin mitä oravan aiheuttamat pesätuhot. Suomessa on arviolta 50 miljoonaa lintua, eli noin 25 miljoonaa pesää. Hakkuissa tuhoutuu siten 0,2-0,4 prosenttia pesistä. Kaikista pesistä tuhoutuu vuosittain noin 20 prosenttia. Suurimmat pesätuhojen aiheuttajat ovat supi (4 miljoonaa), minkki (2,5 miljoonaa), kärppä (2 miljoonaa), kissat (1,8 miljoonaa), varikset (1 miljoonaa) ja näätä (0,5 miljoonaa).

Kiellon seuraukset

Mikäli kaikki hakkuut kiellettäisiin pesintäajaksi huhtikuusta heinäkuuhun, metsäkoneet seisoisivat kelirikkoajan lisäksi useita kuukausia. Usein lainarahalla hankitut miljoonien eurojen arvoiset koneet eivät tuottaisi muuta kuin korkomenoja ja niiden kuljettamiseen palkatut kuskit olisivat työttömänä. Sellaiseen yhtälöön ei yksikään toimiala yksinkertaisesti pysty.

Mahdotonta yhtälöä pahentaisi se, että puun korjuuseen pitäisi saada lähes kaksinkertainen määrä koneita ja kuljettajia, jotta teollisuuden tarvitsema puumäärä saataisiin metsistä tehtaille. Metsäkoneenkuljettajan tutkinto on Suomen toiseksi kallein koulutus, joten rahaa pitäisi löytyä paljon lisää sekä koneiden hankintaan, että koulutukseen. Lisäksi pitäisi löytää valtavasti uusia opiskelijoita, jotta koneet liikkuisivat jatkossa.

Metsäsektorin näkökulmasta vaatimus on kestämätön. Se ei huomioi taloudellista tai sosiaalista kestävyyttä millään mittarilla. Yhteiskunnalle vaatimus maksaisi varovasti arvioiden miljardeja ja pidemmällä aikavälillä todennäköisesti ajaisi metsäteollisuuden alas maasta. Tämä tarkoittaisi jopa viidenneksellä pienenevää vientiä, työttömyyden räjähtämistä, metsänomistajien omaisuuden nollaantumista ja valtavaa ahdinkoa muutenkin talousvaikeuksissa olevalle maalle.