Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Hyöty palaa omalle kotiseudulle – SSO maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta yhteensä 0,7 miljoonaa euroa

5.5.2026 08:00:00 EEST | Suur-Seudun Osuuskauppa SSO | Tiedote

Jaa

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO:n edustajisto päätti kevätkokouksessaan maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta vuoden 2025 tuloksesta. Ylijäämänpalautusta maksetaan vuoden 2025 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista yhteensä lähes 0,7 miljoonaa euroa.

SSO:n asiakasomistajat saivat viime vuonna Bonuksia yhteensä 15,6 miljoonaa euroa ja maksutapaetua noin 0,5 miljoonaa euroa.  

– Asiakasomistajat hyötyvät joka kuun 10. päivä maksettavan Bonuksen lisäksi muun muassa edullisesta ruokakorista, S-Etukortilla saatavista eduista, ilmaisista peruspankkipalveluista S-Pankissa sekä monipuolisista, S-mobiililla saatavista eduista. Lisäksi Osuuskaupan tulos palautuu omalle kotiseudulle muun muassa investointien kautta. Ylijäämänpalautuksen maksaminen kuuluu osuustoiminnan periaatteisiin ja on sekin yksi tapa kiittää asiakasomistajiamme, kertoo SSO:n toimitusjohtaja Tapio Finér.  

Lopullisen päätöksen ylijäämänpalautuksesta tekee asiakasomistajien osuuskauppavaaleissa valitsema edustajisto hallituksen ja hallintoneuvoston esityksen pohjalta.  

– Haluamme kuunnella asiakkaitamme ja edistää kotiseutumme elinvoimaa. Meille on tärkeää kehittää toimintaamme ja etsiä jatkuvasti uusia keinoja sujuvoittaa asiakasomistajiemme arkea. Miljoonat merkitykselliset kohtaamiset toimipaikoissamme syntyvät juuri arjen pienistä teoista – hyvästä palvelusta, vastuullisista valinnoista ja siitä, että asiakas omistajana on aidosti toimintamme ytimessä, Finér jatkaa. 

Ylijäämänpalautus maksetaan asiakasomistajille Bonukseen oikeuttavista ostoista ja se näkyy suoraan asiakkaiden arjessa. Ostosten keskittäminen omalle osuuskaupalle kannattaa, sillä samalla tuetaan alueen palveluita, työpaikkoja ja investointeja – ja pidetään pyörät pyörimässä omalla kotiseudulla. 

Milloin ja mihin ylijäämänpalautus maksetaan? 

Ylijäämänpalautus maksetaan SSO:n asiakasomistajien S-Tileille 8. toukokuuta, koska virallinen bonuksen maksupäivä osuu viikonloppuun. 

Mistä ylijäämänpalautusta kertyy? 

Ylijäämänpalautusta maksetaan SSO:n toimipaikoista vuoden 2025 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Alkoholi ja tupakka sekä ostot yhteistyökumppaneilta ja tytäryhtiöistä (PP-auto ja Lohjan Autokeskus Oy) eivät kerrytä ylijäämänpalautusta. 

Paljonko ylijäämänpalautusta on tulossa? 

Ylijäämänpalautusta maksetaan 0,25 % SSO:n toimipaikoista vuoden 2025 aikana tehdyistä Bonukseen oikeuttavista ostoista. Pienin palautettava summa on 0,50 euroa. S-Tilille maksetun summan voi tarkistaa esimerkiksi S-mobiili-sovelluksesta tai kirjautumalla omiin asiakastietoihin osoitteessa s-etukortti.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO on läntisellä Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kahdeksan kunnan alueella toimiva, paikallisten ihmisten omistama kasvava alueosuuskauppa. SSO:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa palveluja ja etuja yli 74 000 asiakasomistajalleen. SSO:n tavoitteena on pysyä kehityksen kärjessä kaikilla toimialoillaan: market- ja tavaratalokaupassa, liikennekaupassa, matkailu- ja ravitsemiskaupassa sekä autokaupassa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suur-Seudun Osuuskauppa SSO

Unelmista totta – SSO:n Kannustajat-tukea on jaettu tämän syksyn hakukierroksen myötä yli 250 000 euroa oman seudun onneksi24.9.2026 14:00:00 EEST | Tiedote

SSO:n kotiseudun lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja hyvinvointia edistävät seurat ja yhdistykset ovat voineet hakea Kannustajat-tukea vuodesta 2022 lähtien. Tämän syksyn hakukierroksen myötä tukea on jaettu yhteensä jo yli 250 000 euroa. Vuosien varrella tuen merkitys on korostunut, sillä sen avulla paikalliset toimijat ovat voineet kehittää toimintaansa, hankkia välineitä ja luoda uusia mahdollisuuksia lasten ja nuorten harrastamiseen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye