Yksilön oikeus tulla unohdetuksi ei ole rajaton – EU:n nykyinen tietosuojasääntely määrittää, mitä tietoja menneisyydestä säilytetään

Kysymys yksilön oikeudesta hallita omaa menneisyyttään koskevaa tietoa nousee säännöllisesti esiin Euroopan unionin jäsenmaissa. Meistä jokaisesta kertyy elinaikanamme valtavat määrät digitaalista dataa: terveystietoja, verotustietoja, sosiaalisen median julkaisuja ja internetin selaustietoja sekä tietoja työpaikoistamme, ostohistoriastamme ja liikkumisestamme. 

Digitalisaation myötä tiedon keruu, löytäminen ja levittäminen on paljon helpompaa, eivätkä meitä koskevat tiedot ole täysin meidän hallinnassamme tai edes hallussamme. Siksi on tärkeää olla tietoinen siitä, millaisia oikeuksia yksilöllä on itseään koskevaan tietoon ja kenellä niihin on pääsy. 

Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Riikka Lönnbladin tutkimuksessa pureudutaan nykyiseen eurooppalaiseen yksityisyys- ja tietosuojaoikeuteen muistamisen näkökulmasta. 

– Tutkimus tarjoaa kuvauksen siitä, miten EU:n lainsäädäntö suojaa yksilöä esimerkiksi menneisyyttä koskevan kiusallisen tiedon käsittelyltä ja siitä, miten se vaikuttaa yhteiskunnan muistikäytäntöihin, kuten arkistointiin, historiankirjoitukseen ja tietojen saatavuuteen internetissä, Lönnblad kertoo. 

Yksilön oikeus unohtua vai muiden oikeus muistaa? 

Tutkimuksen ytimessä on kaksi keskeistä intressiä: yksilön oikeus hallita omaa menneisyyttään ja halutessaan tulla unohdetuksi sekä yhteisön oikeus tietää ja muistaa. Lönnblad analysoi, miten EU:n nykyinen tietosuoja-asetus ja eurooppalaiset tuomioistuimet tasapainottelevat vastakkaisten intressien välillä. 

– Yksilön oikeuksien suoja on vahvistunut viime vuosina ja itseä koskevia tietoja voi tietyissä tilanteissa saada poistetuksi vetoamalla oikeuteen tulla unohdetuksi. 

Hyvä esimerkki siitä on vanhoihin rikostuomioihin liittyvä tieto: jos henkilö on saanut rikostuomion ja siitä on aikanaan uutisoitu lehdessä, sama uutinen voi löytyä Google-haulla vuosikymmeniä myöhemmin. Eurooppalaiset tuomioistuimet ovat vahvistaneet, että yksilöllä on joissakin tilanteissa oikeus pyytää tällaisten tietojen piilottamista verkosta. 

EU:n tietosuoja-asetus ei vaadi tuhoamaan historiaa 

Tutkimus oikaisee yleisen harhaluulon siitä, että EU:n tietosuoja-asetus vaatisi myös historiallisesti arvokkaiden tietojen hävittämistä. Lönnbladin mukaan näin ei ole. 

– Asetus tunnistaa monenlaisia muistamiseen, historiaan ja kulttuuriperintöön liittyviä intressejä ja sallii henkilötietojen käsittelyn monissa tilanteissa. 

Tutkimus osoittaa, että tietosuojasääntely vahvistaa perinteisten muistiauktoriteettien asemaa: viralliset kulttuuriperintölaitokset, akateemiset historiantutkijat ja toimittajat saavat usein pidemmälle menevät oikeudet käsitellä yksilöiden tietoja kuin tavalliset kansalaiset tai yksityiset organisaatiot. 

– Käytännössä tämä tarkoittaa, että menneisyydestä kertovan tiedon portinvartijoina toimivat vakiintuneet instituutiot, mikä vaikuttaa siihen, kenen ääni historiassa kuuluu. 

Suomessa nämä kysymykset ovat erityisen ajankohtaisia, sillä sekä arkistointi- että julkisuuslainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. 

Lisätietoa väitöstilaisuudesta 

OTM, VTM Riikka Lönnblad väittelee 9.5.2026 kello 12 Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Troublesome Pasts - Legal Governance of Memory in European Privacy and Data Protection Law". 

Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Porthania, PIII, Yliopistonkatu 3. 

Vastaväittäjänä on professor David Erdos, Trinity Hall, University of Cambridge, ja kustoksena on professori Päivi Korpisaari. 

Väitöskirjan tiivistelmä on luettavissa Heldassa.