Suomalaiset pääomasijoitusrahastot tuottavat talouden vastatuulista huolimatta
7.5.2026 00:01:39 EEST | Tesi | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus) tuoreen selvityksen mukaan startupeihin sijoittavien suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet nousuun ensimmäistä kertaa sitten vuosien 2021–2022. Vakiintuneisiin kasvuyrityksiin sijoittavat buyout- ja growth-rahastot pitävät pintansa vaikeassa irtautumismarkkinassa ja jatkavat vahvaa tuottokehitystään.

Haastavien vuosien jälkeen suomalaisten venture capital -rahastojen kokonaistuotot ovat kääntyneet kasvuun. Vanhempien VC-rahastojen (2009–2015) kokonaistuotto (TVPI) nousi 2,9-kertaiseksi ja uudempien VC-rahastojen (2016–2021) 1,3-kertaiseksi.
”Kokonaistuottojen kasvu kertoo siitä, että rahastojen salkuissa olevien yhtiöiden jatkosijoituskierrokset ovat lisääntyneet. Tämä antaa positiivisen signaalin siitä, että salkkuyhtiöt ovat onnistuneet keräämään uutta rahoitusta ja kasvavat”, kertoo Tapio Parkkonen, selvityksestä vastannut Tesin sijoitusanalyytikko.
Sen sijaan rahastojen vuosikorjattu tuotto (IRR) pysyi vanhemmissa rahastoissa viime vuoden tasolla, 18 prosentissa, ja uudempien rahastojen laski hieman, 6,5 prosenttiin. Realisoituneissa pääomien palautuksissa (DPI) suomalaisten rahastojen tuotot ovat puolestaan painuneet jonkin verran eurooppalaisiin verrokkeihin verrattuna.
”Vuosikorjattujen ja realisoitujen tuottojen vaatimattomampi kehitys voi haastavan irtautumismarkkinan lisäksi johtua osittain siitä, ettei hyvistä salkkuyrityksistä haluta irtautua liian aikaisin, vaan haastavassa markkinassa on keskitytty yrityksen kasvuun ja arvon kehitykseen. Viime vuonna on nähty useita suuria rahoituskierroksia, ja useamman yhtiön arvo on noussut merkittävästi” Parkkonen arvioi.
Haastavasta tilanteesta huolimatta vanhemmat venture capital -rahastot tuottavat edelleen hyvin sekä verrattuna eurooppalaisiin verrokkeihin että pörssiin. Eurooppalaisiin verrokkeihin verrattuna yli puolet suomalaisista rahastoista sijoittuu edelleen ylimpään tuottokvartiiliin. Helsingin pörssin vahvasta vuodesta huolimatta ylimpään tuottokvartiiliin kuuluvat venture capital -rahastot tuottavat edelleen 2,5-kertaisesti siihen verrattuna.
”Tietynlainen polarisoituminen on näkyvissä: parhaat rahastot tuottavat vielä aiempaa paremmin, ja ero heikoimmin tuottaviin on kasvanut”, Parkkonen jatkaa.
Uudempien venture capital -rahastojen tuotot puolestaan ovat vielä vaatimattomia. Otoksessa kuitenkin painottuvat uudet rahastot, jotka ovat vielä sijoitusperiodillaan, eli arvonluonti on vielä varhaisessa vaiheessa. Uusimmat, vuoden 2021 rahastot, korostuvat otoksessa.
Buyout- ja growth-rahastoilta vakaita tuottoja ja onnistuneita irtautumisia
Vakiintuneempiin kasvuyrityksiin sijoittavien buyout- ja growth-rahastojen tuotot näyttävät hyviltä: Vanhemmat suomalaiset buyout- ja growth -rahastot (2009–2015) ovat lähes kokonaan realisoituja, ja niiden vuosikorjatut tuotot asettuvat 16 prosenttiin.
Buyout- ja growth-rahastojen kokonaistuotto on pysynyt vakaana ja irtautumisia on tehty tasaisesti haastavasta yrityskauppamarkkinasta huolimatta. Suomalaisten rahastojen kohdeyhtiöt ovat tyypillisesti pienempiä kuin eurooppalaisilla verrokeilla, mikä on saattanut osaltaan helpottaa irtautumisia. Toiselle sijoittajalle myyminen on nostanut suosiotaan irtautumiskanavana.
Uudet buyout & growth -rahastot (2016–2021) jatkavat haastavasta markkinatilanteesta huolimatta positiivista kehitystä. Eurooppalaiseen vertailuryhmään nähden kehitys on ollut myönteistä kokonaistuoton (TVPI) ja realisoituneiden pääomien palautusten suhteen, ja yhä suurempi osa rahastoista sijoittuu ylimpiin tuottokvartiileihin.
Vuosikorjattujen tuottojen (IRR) vertailussa alemmat tuottokvartiilit ovat kuitenkin yliedustettuja. Tämä kertoo siitä, että eurooppalaiset verrokit ovat onnistuneet tekemään tuottoa suomalaisia buyout- ja growth-rahastoja tehokkaammin, eli lyhyemmällä aikavälillä.
”Suomalaiset buyout- ja growth-sijoittajat sijoittavat pääosin kotimaisiin yrityksiin, ja esimerkiksi rakennussektorin ja kuluttajakysynnän ollessa kovilla myös niihin sijoittaneiden rahastojen tuottokehitys on vähintään hidastunut””, kommentoi Samuel Wendelin, Tesin rahastosijoituksista vastaava johtaja.
”Yleisesti ottaen voi sanoa, että Suomen kasvuyrityskenttä on vetovoimainen, ja se näkyy positiivisesti kotimaisten rahastojen tuotoissa. Jatkossa suomalaisten yritysten menestykseen vaikuttaa voimakkaasti tekoälyn hyödyntäminen liiketoiminnan kasvattamisessa. Ne pääomasijoittajat, jotka voivat tukea salkkuyhtiöitään muutoksessa, ovat tällä hetkellä vahvoilla”, Wendelin päättää.
Tutustu selvitykseen (englanniksi) täällä.
Selvityksestä:
Vertailussa rahastojen kutsumat ja palauttamat pääomat sekä realisoimaton arvo on indeksoitu pörssiin tapahtumien arvopäivinä. Vertailuindeksinä on käytetty Helsingin pörssin OMXHG-kokonaistuottoindeksiä, STOXX® Europe 600 Technology -indeksiä ja OMX NORDIC Small Cap -indeksiä.
Selvitys on laaja ja kattaa käytännössä kaikki suomalaiset pääomasijoitusrahastot. Siinä tarkastellaan erikseen startupeihin sijoittavia venture capital -rahastoja ja vakiintuneempiin kasvuyrityksiin sijoittavia buyout- ja growth-rahastoja. Lisäksi rahastot jaettiin molemmissa ryhmissä vielä kahteen eri ikäryhmään: vuosina 2009–2015 toimintansa aloittaneisiin ja vuosina 2016–2021 toimintansa aloittaneisiin. Uudempien rahastojen tuottoja tarkasteltiin tässä tutkimuksessa neljättä kertaa. Tämän selvityksen luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia aiempien vuosien lukujen kanssa, sillä tähän tutkimukseen on otettu mukaan myös vuoden 2021 rahastot.
Selvityksessä on mukana 53 suomalaista rahastoa, joista buyout- ja growth-rahastoja oli 28 kappaletta ja venture capital -rahastoja 25 kappaletta. Vanhempia (2009–2015) rahastoja tutkimuksessa on 19 kappaletta ja uudempia (2016–2021) 34 kappaletta. Kerättyjä varoja näillä kaikilla rahastoilla on yhteensä noin 5,3 miljardia euroa.
Tuottotutkimus tarkastelee suomalaisen pääomasijoitusmarkkinan tuottotilannetta vuoden 2025 lopussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Samuel Wendelinrahastotiimin johtaja
Puh:+358 50 512 5656samuel.wendelin@tesi.fiSaara VettenrantaviestintäpäällikköTesi
Viestinnän yhteyshenkilö
Kuvat

Tesi pähkinänkuoressa
Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, jolla on talouden kasvuun sekä investointien edistämiseen keskittyvä teollisuuspoliittinen tehtävä. Sijoitamme markkinaehtoisesti pääomasijoitusrahastoihin, suoraan kasvuyrityksiin ja uusiin teollisiin hankkeisiin. tesi.fi | X (Twitter) | LinkedIn | Instagram | Bluesky | Threads | Uutiskirje

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tesi
IQM teki pörssihistoriaa rinnakkaislistautumalla Helsinkiin ja Yhdysvaltoihin3.7.2026 10:17:36 EEST | Tiedote
Kaupankäynti suomalaisen kvanttitietokoneita valmistavan IQM Quantum Computersin (IQM) osakkeilla alkoi Helsingin pörssissä tänään 3.7.2026. IQM teki listautumisellaan pörssihistoriaa: se on Euroopan ensimmäinen pörssiin listautunut kvanttialan yritys, ja myös ensimmäinen Helsingin pörssiin ja Yhdysvaltoihin rinnakkaislistattu yhtiö. Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on ollut sijoittajana ja aktiivisena omistajana IQM:ssä jo vuodesta 2019, ja Tesi jatkaa omistajana myös listautumisen jälkeen.
IQM Made Stock Market History with a Dual Listing in Helsinki and the United States3.7.2026 10:17:36 EEST | Press release
Trading in the shares of Finnish quantum computer manufacturer IQM Quantum Computers (IQM) began on the Helsinki Stock Exchange today, 3 July 2026. With its listing, IQM made stock market history: it is the first quantum technology company in Europe to go public, and also the first company to be dual-listed on the Helsinki Stock Exchange and in the United States. Tesi (Finnish Industry Investment Ltd) has been an investor in and active owner of IQM since 2019, and Tesi will continue as an owner following the listing as well.
ICEYE:lle miljardin rahoituskierros 10,5 miljardin euron arvostustasolla –Suomen kolmas decacorn on syntynyt9.6.2026 08:52:51 EEST | Tiedote
Suomalainen alansa johtava satelliittiyritys ICEYE on kerännyt 450 miljoonaa euroa uutta kasvupääomaa General Atlanticin johtamalla rahoituskierroksella. Yhdessä secondary-kierroksen kanssa 10,5 miljardin arvostustasolla tehty rahoituskierros nousi yli miljardiin euroon. Tesillä on suomalaisista sijoittajista suurin omistusosuus kierroksen toteutumisen jälkeen.
ICEYE raises over one billion euros at a EUR 10.5 billion valuation — Finland gets its third decacorn9.6.2026 08:52:51 EEST | Press release
Finnish satellite company ICEYE, the world leader in its segment, has raised EUR 450 million in new growth capital in a funding round led by General Atlantic. Together with a secondary placement, the round closed at a valuation of EUR 10.5 billion, exceeding EUR 1 billion in total. Following the completion of the round, Tesi holds the largest ownership stake among Finnish investors.
Tesin vuosi 2025: uuden strategian toteutus käyntiin menestyksekkäästi19.3.2026 11:30:44 EET | Tiedote
Tesin (Suomen Teollisuussijoitus Oy:n) uuden strategian toteutus lähti vuonna 2025 erittäin onnistuneesti käyntiin. Tesin tulos 178 miljoonaa euroa jatkoi edellisvuoden positiivista kehitystä, mihin vaikutti erityisesti yksittäisten sijoitusten merkittävät arvonnousut. Turbulentista maailmantilanteesta huolimatta vuoden aikana julkistettiin sekä Suomen historian suurin pääomasijoitusrahasto että suurin suomalaisen listaamattoman yrityksen keräämä rahoituskierros. Myös valtion pääomasijoitustoiminnan keskittäminen Tesiin valmistui suunnitellusti ja onnistuneesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme