Suomen nuorten MM-avauksesta maalijuhlat
6.5.2026 22:02:19 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote
Suomen U19-naisten MM-avauksesta Italian Latisanassa repesi maalijuhla, kun Norja kaatui lukemin 18-2. Torstaina Suomi saa klo 17 vastaansa Ruotsin.
Altavastaajaksi arveltu Norja näytti alkuun tekevän pelistä jopa tasaisen, kun Helene Amelie Nordseth kuittasi Aada Honkurin komean avausmaalin tasoittaen tilanteeksi 1-1. Tasalukemat paistoivat taululla vielä 12 minuutin jälkeen, mutta sitten Vilja Kuutniemi käveli kulmasta maalille siirtämään Suomen taas johtoon ja siitä alkoikin melkoinen ilotulitus. Jokainen pallo näytti pomppivan onnekkaastikin Suomelle ja päätyvän Norjan maaliin: Suomi latoi seitsemässä minuutissa kahdeksan maalia johtaen tauolla jo 9-1.
Avauserässä jatkuvasti vaille mahdollisuuksia jätetty Norjan maalivahti Olivia Lonnkvist alkoi toisessa saada jo koppeja, mutta Suomen tarkentunut syöttöpeli jauhoi viisi lisäosumaa. Erässä nähtiin kumpaankin päähän myös rangaistuslaukaus, kun Elsa Holopainen jäi ilman maalia ja sitten Suomen vahti Siiri Tulla peitti Helene Amalie Nordsethin yrityksen. Päätöserä näki Suomelta vielä neljä maalia mutta myös yhden Norjalta, kun Helene Amelie Nordseth iski pallon rystyltä verkkoon.
Suomen pistehirmuina illan ilotulituksessa säkenöivät Aada Honkuri (5+1), Janella Järvinen (1+5), Vilja Kuutniemi (3+1), Natalie Sandström (1+3), Jenna Potinoja (2+1) ja Zara Gauffin-Kauste (2+1).
Salibandya, Latisana, Italia
U19-naisten MM-turnaus, alkusarjaa
Suomi–Norja 18-2 (9-1, 5-0, 4-1)
- erä: 3.33 Aada Honkuri (Jenna Potinoja) 1-0, 5.27 Helene Amalie Nordseth 1-1, 12.20 Vilja Kuutniemi (Zara Gauffin-Kauste) 2-1, 12.45 Janella Järvinen (Honkuri) 3-1, 13.36 Leea Kaisti (Veera Kurikkala) 4-1, 15.18 Honkuri (Järvinen) 5-1, 15.35 Siiri Kainulainen (Oona Hirsimäki) 6-1, 16.26 Elsa Holopainen (Kuutniemi) 7-1, 16.57 Natalie Sandström (Järvinen) 8-1, 19.30 Honkuri (Järvinen) 9-1.
- erä: 23.50 Honkuri (Sandström) 10-1, 24.55 Potinioja (Sandström) 11-1, 28.49 Pinja Koivumäki (Sandström) 12-1, 29.58 Gauffin-Kauste (Holopainen) 13-1, 30.36 Honkuri (Järvinen) 14-1.
- erä: 44.02 Gauffin-Kauste 15-1, 49.53 Kuutniemi 16-1, 50.28 Potinoja (Järvinen) 17-1, 58.48 Nordseth (Selesta Tollaksen) 17-2, 59.17 Kuutniemi (Kaisti) 18-2.
Torjunnat:
Siiri Tulla Suomi 2+4+4=10.
Olivia Lönnkvist Norja 11+7+(0)=18 ja Marie Wessel-Larsen Jensen Norja (0)+(0)+7=7 (vaihto 40.00).
Jäähyt: Suomi 0 min, Norja 0 min.
Erotuomarit: Daniel Hultberg ja Edo Sabanovic, Ruotsi.
Yleisöä: 158.
Suomen parhaana palkittiin Aada Honkuri.
Yhteyshenkilöt
Jussi OjalaViestintäjohtaja
Puh:040 777 4831jussi.ojala@salibandy.fiTietoja julkaisijasta
Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry
Salibandyn MM-kisojen pääsihteeri jyrähtää: ”Nyt kansanedustajat sinivalkoinen paita päälle – tätä ei voida enää vain katsella sivusta”25.9.2026 15:28:07 EEST | Tiedote
Salibandyn miesten MM-kisojen pääsihteeri Kati Voutilainen vaatii Suomen hallitusta ja eduskuntaa selvittämään pikaisesti, kestääkö nykyinen muutoksenhakujärjestelmä tilanteet, joissa sitä käytetään poikkeuksellisen laajasti ja toistuvasti. Ulostulon taustalla on kymmeniä Tampereen kaupungin päätöksistä valituksia tehneen kaupunkilaisen hallinto-oikeuteen tekemä valitus Tampereen kaupungin ja Suomen Salibandyliiton MM-kisoja koskevasta yhteistyöpäätöksestä. Voutilaisen mukaan tapaus osoittaa konkreettisesti, kuinka laajoja vaikutuksia yhden kunnallisen päätöksen muutoksenhaulla voi olla.
Esport Oilers jatkaa Suomen suurimpana salibandyseurana – yli 600 seuran pelipassitiedot kaikkien saatavilla21.9.2026 14:55:05 EEST | Tiedote
Esport Oilers on edelleen Suomen suurin salibandyseura Salibandyliiton pelipassien mukaan tarkasteltuna. Kakkosena tulee helsinkiläinen EräViikingit ja kolmossijalta löytyy O2-Jyväskylä. Esport Oilersin lukema on noussut yli 1 500 pelipassin.
Katse tulevaisuuteen: Salibandy ja Synsam pitkäaikaiseen yhteistyöhön10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Synsam on jatkossa Salibandyliiton ja F-liigan yhteistyökumppani sekä salibandyn virallinen optikkoliike. Monivuotinen yhteistyö tuo Synsamin urheilunäkemisen asiantuntemuksen osaksi suomalaista salibandya lasten harrastamisesta aina F-liigan huipulle ja maajoukkueisiin asti.
138 hengen jättiaitio myyntiin salibandyn MM-finaaliviikonlopuksi9.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
85 000 euron paketti vie vieraat lopuksi MM-kultajuhliin.
Suomalainen urheilu yhdistää voimansa lasten harrastamisen puolesta9.9.2026 12:02:23 EEST | Tiedote
Salibandyn MM-kisojen Free of Limits -ajatus ulottuu pelikenttää pidemmälle. Salibandyliitto tukee yhdessä mukana olevien lajiliitto- ja urheiluyhteisökumppaniensa kanssa Hope ry:n työtä lasten ja nuorten yhdenvertaisten harrastusmahdollisuuksien edistämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme