Onko saimaannorppien maksettava hengellään hallituksen toimettomuudesta?
7.5.2026 11:38:27 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Ex-ympäristöministeri, vihreiden kansanedustaja Krista Mikkonen pelkää, että hallituksen poliittiset erimielisyydet Saimaan kalastusrajoituksista uhkaavat johtaa turhiin norppakuolemiin. Hallitus on riidellyt Saimaan kalastusrajoituksista alkuvuoden ajan. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa Saimaalla ei ole lainkaan norppia suojelevia kalastusrajoituksia, sillä aiempi asetus päättyi viime kuun puolivälissä eikä esitystä uudesta rajoituksesta ole tulossa hallituksen päätettäväksi vielä tälläkään viikolla .

– On kestämätöntä, että saimaannorppa joutuu hallituksen riitelyn uhriksi. Nyt tarvitaan viipymättä päätös norppaa suojelevasta kalastusrajoitusasetuksesta, jotta saimaannorppa saa taas lainsuojan tappavilta verkoilta ja muilta vaarallisilta pyydyksiltä, sanoo Krista Mikkonen.
Kevättalvella syntyneet saimaannorpan poikaset eli kuutit aloittelevat toukokuun alussa itsenäistä elämää ja liikkuvat koko ajan yhä laajemmalla alueella. Nyt niiden itsenäisen elämän alku on erityisen vaarallista, sillä kalastusrajoitusasetuksen puuttuminen tarkoittaa sitä, että verkkokiellon lisäksi myöskään asetuksella ympärivuotisesti kiellettävien norpalle kaikista vaarallisimpien pyydystyyppien käyttöä ei ole nyt kielletty.
– Orpon hallituksen luontoteot ovat jääneet vähäisiksi. Nyt sillä olisi mahdollisuus merkittävään luontotekoon pidentämällä verkkokalastuskieltoa nykyisestä. Tällä päätöksellä on kiire, sillä keväällä syntyneet norpat liikkuvat koko ajan yhä pidempiä matkoja ja riski hukkua verkkoihin kasvaa päivä päivältä, muistuttaa Krista Mikkonen.
Viime talvi oli lyhyt, vähäluminen ja lauha eli olosuhteet olivat heikot saimaannorpan lisääntymiselle. Tällaisina talvina yhä useampi kuutti kuolee jo pesäpoikasvaiheessa. Nyt itsenäisen elämän alkuun selvinneitä nuoria saimaannorppia uhkaavat kalanpyydykset, jotka ovat niiden yleisin kuolinsyy. Poikkeuksellisen aikaisen jäidenlähdön vuoksi riski on vieläkin suurempi, koska jo kuukauden avoimena olleet vedet houkuttavat kalastajia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Krista MikkonenKansanedustaja
Puh:044 262 7881krista.mikkonen@eduskunta.fiVille-Veikko MastomäkiViestintäpäällikköVihreiden viestintä
Puh:+358407641684ville-veikko.mastomaki@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mari Holopainen: Ympäristöministeri Multalan väite siitä, ettei Googlelle tule sanktioita oli vastuuton – katse palloon, Multala, Vestman ja kokoomus14.10.2026 14:51:57 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Holopainen kritisoi ympäristöministeri Multalaa ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestmania harkitsemattomista ja harhaanjohtavista lausunnoista Googlen hakkuutapauksessa. Holopaisen mukaan kokoomuksen poliitikkojen pitäisi nyt pitää pää kylmänä, tunnistaa vastuunsa ja tunnustaa myös hallituskaudella tehdyt virheet. Datakeskukset tulee vetää pois nopeutettujen prosessien piiristä, Holopainen vaatii.
Vihreiden Diarra: ”Ei Suomen pitänyt olla maa, jossa leikkauksesta kieltäydytään rahan takia”14.10.2026 09:47:46 EEST | Tiedote
Hallitus esittää erikoissairaanhoitoon uutta leikkaus- ja toimenpidemaksua, joka olisi enintään 264,10 euroa ja peritään hoitopäivämaksun lisäksi. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan jo nykyiset maksut saavat pienituloisia ja sairaita perumaan ja siirtämään tarpeellisia leikkauksia.
Vihreiden Virta: Orpon viisi prosenttia on osalle suomalaisista paljon enemmän13.10.2026 15:04:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa, että vaikka pääministeri Orpo kuinka yrittäisi vähätellä kokoomuksen leikkauspolitiikan vaikutuksia pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja suomalaisten arkeen, leikkaukset eivät jakaudu tasaisesti.
Hyrkkö vaatii Orpolta suomalaisen mediakentän puolustamista: ”Hallitus pelasti Valmet Automotiven, mutta pesee kätensä STT:stä”13.10.2026 14:09:14 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö on pettynyt pääministerin ponnettomaan mediapolitiikkaan. Pääministeri kommentoi STT:n tilannetta ja kokoomuksen ehdottamia Yle-leikkauksia Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa tiistaina.
Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä13.10.2026 11:44:08 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme