Paikallisia makuja Lähituottajapäivillä Prismoissa toukokuussa
7.5.2026 15:31:29 EEST | Osuuskauppa Suur-Savo | Tiedote
Lähituottajapäivät tuovat jälleen esille paikallisia makuja ja tuotteita Prismoihin. Jo perinteeksi muodostuneet suositut Lähituottajapäivät järjestetään Osuuskauppa Suur-Savon Prismoissa Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä toukokuussa.

Prisma Savonlinnassa Lähituottajapäivä järjestetään perjantaina 8. toukokuuta. Pieksämäellä Lähituottajapäivää vietetään Prismalla perjantaina 15. toukokuuta ja Mikkelin Prismalla 22. toukokuuta. Tapahtumissa eteläsavolaiset tuottajat esittelevät ja myyvät tuotteitaan Prisman aulassa ja myymälätiloissa klo 10–17. Suosituissa tapahtumissa on jälleen esillä laaja valikoima erilaisia paikallistuotteita. Lisäksi luvassa on maistiaisia, lahjaideoita sekä tapaamisia lähituottajien kanssa.
− Perinteikkäät Lähituottajapäivät ovat odotettuja tapahtumia niin asiakkaille kuin paikallisille tuottajille. Tapahtumat antavat lähituottajille tilaisuuden esitellä omia valikoimiaan ja asiakkaille puolestaan nähdä, kuulla ja maistella, minkälaisia tuotteita lähialueella tuotetaan. Lähituottajapäivillä on aina ilo tavata uusia ja vanhoja tuttuja paikallisia tuottajia kasvokkain, kertoo Prismajohtaja Jari Liimatainen.
Yhteistyö lähituottajien kanssa on yksi osa Osuuskauppa Suur-Savon vastuullisuutta. Tuomalla lähellä tuotettua ruokaa asiakkaiden saataville autamme heitä tekemään arjessaan kestäviä ja paikallisia valintoja.
− Osuuskauppa Suur-Savo tekee yhteistyötä yli 200 lähituottajan kanssa ja toimipaikoissamme on myynnissä tuhansia paikallisia tuotteita. Herkullinen lähiruokavalikoima näkyy myymälöissämme Parasta paikallista -teeman alla. Parasta paikallista -esillepanot tuovat monipuolisesti näkyville toimialueemme paikallisten tuotteiden tarjontaa, sillä myymälämme valitsevat näytille haluamansa tuotteet oman seudun lähituotevalikoimastaan, kertoo kehitysjohtaja ja vt. marketkaupanjohtaja Tuomas Jääskeläinen Osuuskauppa Suur-Savolta.
Prismojen Lähituottajapäiville ovat ilmoittautuneet mukaan seuraavat lähituottajat:
-
Savonlinna: Tarkiainen Winery, Vavesaaren Tila, Aito Maku, Pitopalvelu Höök, Päivärinteen Ruislastu, Karvilan Panimo, Roinilan Aromiliha, Liha Meronen, Joroisten leipomo, Puruveden Savukala, Jennin ja Ollin herkut ja Ease Organic
-
Pieksämäki: Aito Maku, Roinilan Aromiliha, Rapion Mylly, Liha Meronen, Joroisten Leipomo, Pitopalvelu Höök, Jennin ja Ollin herkut, Ease Organic, Vavesaaren Tila, Häyrilän Tila ja Tarkiainen Winery
-
Mikkeli: Kotileipomo Siiskonen, Liha Meronen, Ease Organic, Vavesaaren Tila, Jennin ja Ollin herkut, Lörtsypojat, Rapion Mylly, Kuvalan Liha, Joroisten Leipomo, Aito Maku, Roinilan Aromiliha, Vierulan tila, Juvan Hapankaali, Rahula Ranch, Pekan Leipä, Järvi-Suomen Kalatuote, Luomutila Muhonen ja Hämälän Tila
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuomas Jääskeläinenkehitysjohtaja, vt. marketkaupanjohtajaOsuuskauppa Suur-Savo
asiakkuus
markkinointi ja viestintä
marketkaupan tukitoiminnot
Kauppakeskus Stella
IT
Sanna PalmroosPrisma-johtajaOsuuskauppa Suur-Savo / Prisma Pieksämäki
Puh:010 764 0401sanna.c.palmroos@sok.fiJari LiimatainenPrisma-johtajaOsuuskauppa Suur-Savo / Prisma Mikkeli
Puh:010 764 0201jari.liimatainen@sok.fiMervi HämäläinenPrisma-johtajaOsuuskauppa Suur-Savo / Prisma Savonlinna
Puh:010 764 0301mervi.hamalainen@sok.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
Mikkelin Toriparkin sähköautojen latausasema otettiin käyttöön16.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mikkelin Toriparkin uusi sähköautojen ABC-latausasema on valmistunut ja otettu käyttöön. Osuuskauppa Suur-Savon toteuttama latausasema vahvistaa Mikkelin keskusta-alueen sähköautojen latausverkostoa ja tuo keskustaan lisää suurteholatauskapasiteettia.
Suosittu Kerää ja skannaa -palvelu kehittyy: ostokset voi nyt skannata omalla kännykällä Prismoissa6.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Uusi Kerää ja skannaa kännykällä -palvelu on otettu käyttöön Osuuskauppa Suur-Savon Prismoissa Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. S-ostoslista-sovellukseen kehitetyn uuden toiminnallisuuden avulla kauppareissut sujuvat nyt entistä helpommin ja nopeammin.
Jaossa 111 000 euroa lasten ja nuorten harrastustoimintaan1.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tukee jälleen paikallisten lasten ja nuorten harrastustoimintaa vuonna 2027. Kaikki hakukriteerit täyttävät toimijat pääsevät ensi vuonna mukaan Kannustajiin ja yksittäinen toimija voi saada tukea jopa 4 000 euroa. Kannustajat-haku on avoinna 1.–31.10.2026.
Pikkujoulujen juhlijat kaipaavat elämyksiä, kuten murhamysteereitä25.9.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Asiakkaat hakevat pikkujouluista entistä enemmän elämyksiä ja oheisohjelmaa, hyvän ruoan ja mutkattoman yhdessäolon lisäksi. Osuuskauppa Suur-Savon ravintolat tarjoavat pikkujoulukauteen murhamysteerien, mentalismin ja show-iltojen lisäksi kokonaisvaltaisen paketin majoituksen ja valmiin aamiaisen kera.
Liiga-ilta viidellä eurolla: S-Etukortilla etu Jukurit–Pelicans-otteluun 18.9.10.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen liput vain viidellä eurolla perjantaina 18.9. pelattavaan Jukurit–Pelicans-liigaotteluun. Tuntuva paikallinen etu tuo huippujääkiekon yhä useamman ulottuville ja osoittaa, miten osuustoiminta palauttaa hyötyä omistajilleen ja vahvistaa samalla oman alueen elinvoimaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme