Aviador Kustannus

Anna Hollingsworthin toisinkoinen kysyy, mitä olemme valmiita tekemään, jotta emme olisi yksin

20.5.2026 09:00:00 EEST | Aviador Kustannus | Tiedote

Jaa

Keskusteluita syvän sinisen kanssa tutkii kommunikaatiota, yksinäisyyttä ja yhteyden etsimistä, stereotypioita sekä ihmisenä olemisen oppimista. Millaisia jälkiä meistä jää, kun meitä tarkastellaan teknologian kautta? Millaisen kuvan ihmisyydestä kone antaa?

Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt

Anna Hollingsworthin romaani Keskusteluita syvän sinisen kanssa on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Kun Amin pitää kirjoittaa äidinkielen aine itsestään ja perheestään, hänellä ei ole vastauksia – eikä ketään, jolta kysyä. Mitä tapahtuu, kun ainoina keskustelukumppaneina ovat tietokone ja kauan kadoksissa ollut japanilainen isoäiti, jonka puheen automaattikäännös ja muistiongelmat sotkevat?

Anna Hollingsworth on Tampereella syntynyt, nykyisin Helsingissä asuva kirjailija. Hän on valmistunut kielitieteilijäksi erikoistuen suomen ja japanin lauseoppiin ja työskentelee nykyään toimittajana disinformaation parissa. Hänen esikoisromaaninsa Pastellien maantiede ilmestyi vuonna 2023 Aviadorin kustantamana.

HOLLINGSWORTH, ANNA : Keskusteluita syvän sinisen kanssa
191 sivua
ISBN 9789523814738
Ilmestymisaika: Huhtikuu 2026

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää Jarkko Malille osoitteeseen jarkko@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Satu Enstedt
Kansi: Satu Enstedt
Lataa
Anna Hollingsworthin kuva © Ari Haimi
Anna Hollingsworthin kuva © Ari Haimi
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Uhanalaiset ystävämme -opas auttaa kehittämään lapsen luontosuhdetta helposti omaksuttavalla tavalla19.5.2026 13:22:33 EEST | Tiedote

Carita Vänskän lasten tietokirja Uhanalaiset ystävämme on julkaistu Aviadorin kustantamana. Uhanalaiset ystävämme on lapsille suunnattu kirja, jossa kerrotaan luonnon monimuotoisuudesta ja uhanalaisuudesta. Oletko miettinyt, kuinka puhut lapselle luonnosta? Moni asia lapsilla on ympäristöstä opittua. Suomessa on 2667 uhanalaista lajia. Miten niitä voisi auttaa? Tämä kirja on uhanalaisten lajien esiinmarssi. Kasvien, sammalien, jäkälien, kääpien, sienten, hyönteisten, kalojen, lintujen ja nilviäisten. Haavoittuvaisten ja kaikista pienimpien lajien, joita harvoin havaitsemme luonnossa. Kirjassa on ajankohtaista tietoa uhanalaisista lajeista sopivan ytimekkäässä muodossa, joka on helppo omaksua, ja esimerkkejä, joiden välityksellä voi vaivattomasti kertoa ympäristön havainnoinnista ja luonnonsuojelusta lapselle. Kaunis kuvitus ja hauskat lorut edesauttavat asiatiedon omaksumista. Kysymykset ja osallistavat tehtävät toimivat keskustelunavauksina ja kannustavat yhteiseen luontoharrastukseen

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye