HSL:n hallituksen päätöksiä 7.5.2026
11.5.2026 13:57:02 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui torstaina 7. toukokuuta. Hallitus teki toimivaltansa mukaiset yhteistoimintaneuvotteluihin liittyvät päätökset. Muina asioina hallitus esitti kiitoksen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmisteluun osallistuneelle kansalaispaneelille ja edellytti paneelin työn sisällyttämistä myös osaksi suunnitelman virkavalmistelua. Satunnaisotannalla koostettu kansalaispaneeli työsti julkilausuman päästövähennyksiin tähtäävistä toimenpiteistä. Lisäksi hallitus merkitsi tiedoksi vuoden ensimmäisen osavuosikatsauksen.
Yhteistoiminaneuvottelut
HSL:ssä käytiin yhteistoimintaneuvottelut 16.3.-27.4.2026 välisenä aikana. Hallitus teki toimivaltansa mukaiset asiaa koskevat päätökset.
Yhteistoimintaneuvotteluista on tiedotettu erillisellä tiedotteella
Linkit kokousasioihin:
Yhteistoimintaneuvottelujden loppukatsaus
Toimintaorganisaation rakenne 1.6.2026
Operatiivinen-tulosalueen johtajan viran perustaminenMuut yhteistoimintamenettelyn toimeenpanopäätökset
Osavuosikatsaus 1/2026
Alkuvuoden 2026 kehitys on ollut HSL:lle myönteinen. Joukkoliikenteen kysyntä ja lipputulot ovat kehittyneet odotettua paremmin, ja matkustajamäärien ennustetaan ylittävän talousarvion. Ennusteen mukaisesti lipputulot ylittävät hieman talousarvion, mutta kustannusten nousun ennustetaan kasvattavan toimintakuluja. Tilikauden alijäämän ennustetaan jäävän hieman talousarviota pienemmäksi. Joukkoliikenteen kustannustehokkuus ja päästöt ovat vähentyneet hieman tavoitteita paremmin. Toimintaympäristöön liittyy kuitenkin merkittäviä epävarmuuksia, erityisesti työmaiden vaikutukset liikennejärjestelyihin ja energian hinnannousu.
Linkki kokousasiaan
Kansalaispaneelin julkilausuma ja hallituksen vastine
Osana Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laadintaa HSL järjesti tammi-maaliskuussa 2026 asukaspaneelin, johon lähetettiin kutsu 5 000:lle satunnaisesti valitulle asukkaalle. Paneelin aiheena olivat ilmastotoimet, jotka ovat keskeinen osa valmisteltavan suunnitelman toimenpiteitä. Paneelin työskentelyn lopputuloksena oli julkilausuma, johon on listattu paneelin valitsemat joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn sekä henkilöautoliikenteen toimenpiteet perusteluineen ja valittujen toimenpiteiden haittojen lievennyskeinot.
Vastineessaan HSL:n hallitus kiittää asukaspaneelia sen paneutuneesta työskentelystä ja edellyttää, että paneelin ehdottamat toimenpiteet ja niiden perustelut viedään osaksi HSL:n virkatyönä tehtävää liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnosta.
Linkki kokousasiaan
Lausunto Uudenmaan VISIO-kaavan luonnoksesta
VISIO-kaava täydentää ja päivittää voimassa olevaa kaavakokonaisuutta vihreän ja puhtaan siirtymän teemojen sekä maanpuolustuksen osalta. HSL ottaa lausunnossaan kantaa erityisesti logistiikkaan ja pitkän matkan henkilöliikenteeseen sekä ilmastonmuutoksen hillintään, turvallisuuteen ja huoltovarmuuteen sekä innovatiiviseen vihreään siirtymään.
Linkki kokousasiaan
Yhteyshenkilöt
HSL viestinnän päivystys
Puh:040 163 2818viestinta@hsl.fiHelsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Vuonna 2025 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 956 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2025 aikana 381 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n liikennevälineisiin unohtuneista tavaroista noudetaan noin neljännes13.8.2026 14:38:10 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudun julkisiin unohtuu vuosittain yli 30 000 tavaraa, joista noudetaan vain neljännes – mukana hääpuku, kalkkuna ja lehmien rapsutusharja.
Joukkoliikenteen aikataulut muuttuvat HSL-alueella 10. elokuuta alkaen – poikkeuksia ja muutoksia palveluun5.8.2026 15:36:14 EEST | Tiedote
Helsingin seudun liikenne siirtyy talviaikatauluihin 10. elokuuta alkaen. Aikatauluvaihdoksen myötä joukkoliikenteen vuorovälit tihenevät ja vuoroja palaa kesätauolta. Syksyn aikana on muutoksia juna-, ratikka- ja bussiliikenteessä.
E-vyöhykkeellä pitää olla nyt E-vyöhykkeen sisältävä lippu3.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
E-vyöhykkeen siirtymäaikana 2.6.–2.8.2026 E-vyöhykkeellä matkustamiseen kelpasi myös pelkän D-vyöhykkeen sisältävä lippu. Nyt siirtymäaika on päättynyt, ja E-vyöhykkeellä matkustamiseen tarvitaan E-vyöhykkeen sisältävä lippu.
E-vyöhykkeen siirtymäaika päättyy 2.8.27.7.2026 12:36:18 EEST | Tiedote
E-vyöhykkeen siirtymäaika päättyy, eikä E-vyöhykkeen alueella voi enää 3.8.2026 alkaen matkustaa pelkällä D-vyöhykkeen lipulla.
HSL:n hallituksen päätöksiä 30.6.20261.7.2026 11:07:08 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus päätti kokouksessaan uuden Operatiivinen-tulosalueen johtajan valinnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme