Lastenkulttuuria juhlitaan valtakunnallisesti 18.–24.5.2026
12.5.2026 17:11:37 EEST | Suomen lastenkulttuuriliitto ry | Tiedote
Lastenkulttuurin juhlaviikko muistuttaa taiteen ja kulttuurin merkityksestä lapsen kasvulle, hyvinvoinnille ja osallisuudelle. Sen aikana tarjotaan ympäri Suomen maksuttomia ja helposti saavutettavia kulttuurikokemuksia lapsiperheille.

Lastenkulttuurin juhlaviikko on koko maan yhteinen juhla, jota koordinoi Suomen lastenkulttuuriliitto. Viikon tavoitteena on muistuttaa taiteen ja kulttuurin merkityksestä lapsen kasvulle, hyvinvoinnille ja osallisuudelle sekä varmistaa, että jokaisella lapsella on yhdenvertainen mahdollisuus osallistua taiteeseen ja kulttuuriin. Juhlaviikon aikana nostetaan esiin lastenkulttuuria ja tarjotaan lapsille ja perheille maksuttomia ja helposti saavutettavia kulttuuri- ja taidekokemuksia.
Ohjelmaa useissa kunnissa
Lastenkulttuurin juhlaviikko on kasvanut vuosien saatossa yhä isommaksi valtakunnalliseksi tapahtumaviikoksi. Monessa kaupungissa ja kunnassa juhlaviikko on otettu osaksi sen toimintaa.
Liperin kunnassa vietetään lastenkulttuurin juhlaviikkoa kokoamalla lapset ja vanhemmat musiikkituokioiden äärelle. Kulttuurikoordinaattori Reetta-Mari Kellokosken ohjaamissa tuokioissa lauletaan, leikitään ja rytmitellään yhdessä.
“Kulttuuri ja lastenkulttuuri ovat tärkeä ja iso osa kunnan arkea, ja lastenkulttuuri on ehdottomasti juhlimisen arvoista. On tärkeää päästä tapahtuman aikana kasvokkain vaihtamaan ajatuksia lasten ja perheiden kanssa siitä, mikä on juuri heille merkityksellistä taide- ja kulttuurielämyksiin liittyvissä asioissa”, sanoo Kellokoski.
Janakkalan kunnan kulttuurituottaja Satu Ristola aikoo jalkautua Lastenkulttuurin juhlaviikon tapahtumiin tuottajana sekä taidekasvattajana. Janakkalassa Lastenkulttuurin juhlaviikko kasvaa tänä vuonna kaksiviikkoiseksi juhlakokonaisuudeksi, joka täyttää kunnan iloisella ja monipuolisella lastenkulttuuriohjelmalla. Kahden viikon aikana perheille on tarjolla runsas kattaus elämyksiä teatterin, tähtitieteen, musiikin ja taidetyöpajojen parissa.
“Panostamme lapsiystävällisenä kuntana lastenkulttuuriin ja kulttuurihyvinvointiin, sillä jokaisella lapsella on oikeus iloon, osallisuuteen ja luovuuteen. Lastenkulttuuri synnyttää jotain korvaamatonta: yhdessäoloa, tunteita ja perheiden yhteyttä. Taiteen ja luovuuden kautta lapsi oppii näkemään mahdollisuuksia, uskomaan itseensä ja löytämään omat vahvuutensa”, kiteyttää Ristola.
Ristolan mukaan yksi kulttuuritapahtumien tärkeistä tehtävistä on myös yhteisöllisyyden lisääminen. Mukaan tapahtumiin voi lähteä yksin, kaveriporukassa tai perheen kanssa.
Juhlaviikolla on tarjolla myös yksityisten toimijoiden järjestämää ohjelmaa. Lippujen hinnat pidetään kuitenkin alhaalla, jotta tarjontaan voi osallistua mahdollisimman moni. Tänä vuonna Q-teatteri ottaa ensimmäistä kertaa Kulttuurin kummilapset -esityksen osaksi omaa ohjelmistoaan, joka on avoinna kaikille katsojille.
“Olemme kovin innoissamme täällä teatterilla, että meillä on mahdollisuus ottaa perusohjelmistoomme myös lastenkulttuuria pitkästä aikaa”, sanoo Q-teatterin yhteisöteatterin tuottaja Paula Kovanen.
Koko juhlaviikon ohjelmaan voi tutustua kuntakohtaisesti Lastenkulttuurin juhlaviikon verkkosivuilla.
Mahdollisuus osallistua kulttuuriin kuuluu kaikille lapsille
Lastenkulttuurin juhlaviikon tavoitteena on tarjota viikon ajan kaikille lapsille, nuorille ja perheille mahdollisuus nauttia taiteesta ja kulttuurista yhdenvertaisesti taustasta, kielestä tai elämäntilanteesta riippumatta.
Vaikka laadukasta ja saavutettavaa lastenkulttuuria tuotetaan ympäri vuoden, juhlaviikko kokoaa tapahtumia yhteen ja nostaa siten lastenkulttuurin esille runsaalla ja kaikille avoimella tarjonnalla.
“Lastenkulttuurikenttä tekee vuoden jokaisena päivänä töitä sen eteen, että jokaisen lapsen ja nuoren oikeus kokea taidetta ja kulttuuria toteutuisi. Lastenkulttuurin juhlaviikko tuo tämän laajan ja monipuolisen tarjonnan näyttävästi esille. Samalla se luo uusia lastenkulttuurin verkostoja, synnyttää uusia rajapintoja ja innovoi uutta”, sanoo Suomen lastenkulttuuriliiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta.
Lastenkulttuurin juhlaviikon ohjelmaa ovat tekemässä tietenkin myös Suomen lastenkulttuuriliiton jäsenet, jotka ovat juhlineet Lastenkulttuurin juhlapäivää jo yli kymmenen vuoden ajan.
Juhlaviikolla on yhtä lailla tärkeää nostaa esille taiteen tekemisestä nauttiminen kuin se, että taidetta voi kokea katsojana tai kuuntelijana.
Kulttuurikeskus Annantalolla Helsingissä juhlaviikon ohjelma on pitkälti lasten ja nuorten tekemää taidetta. Ohjelmassa on Annantalon esittävän taiteen ryhmien itsensä valmistamia teoksia, joissa nähdään 7–18-vuotiaita nuoria. Lisäksi juhlaviikolla on tarjolla opastuksia ja työpajoja.
“Tuomme juhlaviikolla lasten ja nuorten äänen kuuluviin ja juhlistamme heidän tekemäänsä taidetta”, sanoo lasten- ja nuorten taidekeskus Annantalon kulttuurituottaja Anni Hiekkala Helsingin kaupungilta.
Espoossa Lasten kulttuurikeskus Aurorassa otetaan juhlaviikon kunniaksi ulkolava käyttöön. Viikolla pihamaalla juhlitaan lastenkulttuuria niin suomeksi kuin ruotsiksi. Viikon alussa lavalle astuu esimerkiksi Aarne Alligaattori ja viikon päätteeksi bileet laittaa pystyyn Naattiorkesteri, jonka sanoitukset kumpuavat lasten maailmasta, jossa kaikki on mahdollista.
”Juhlaviikko on hieno tapa tuoda lastenkulttuurin laadukas ja merkityksellinen tarjonta näkyville - ja ne tärkeimmät myös, eli lapset!”, painottaa tuotantopäällikkö Johanna Kallioaho Espoon Lasten kulttuurikeskus Aurorasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna NordströmviestintäkoordinaattoriSuomen lastenkulttuuriliitto ry
Materiaalipyynnöt
Aleksi ValtatoiminnanjohtajaSuomen lastenkulttuuriliitto ry
Puh:+358 40 820 5425aleksi.valta@lastenkulttuuri.fiKuvat



Linkit
Kaikilla lapsilla on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin
Suomen lastenkulttuuriliitto on valtakunnallinen lastenkulttuurin keskusjärjestö, joka edistää lastenkulttuurialan toimintaa ja tunnettuutta Suomessa. Liitto tekee työtä sen puolesta, että jokaisella lapsella ja nuorella olisi yhdenvertainen mahdollisuus osallistua laadukkaaseen taide- ja kulttuuritoimintaan sekä tekijänä että kokijana.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lastenkulttuuriliitto ry
Barns röster fyller offentliga rum – ljudverket Lyssna på mig! spelas under Veckan för barnets rättigheter2.11.2026 09:56:40 EET | Pressmeddelande
Under Veckan för barnets rättigheter den 16–22 november 2026 hörs barns egna tankar runt om i Finland när ljudverket Lyssna på mig! spelas i köpcentrum och andra offentliga rum. Verket påminner oss om att varje barn är värdefullt och förtjänar att bli hört.
Lasten ääni täyttää julkiset tilat – Kuule minua! -ääniteos soi Lapsen oikeuksien viikolla2.11.2026 09:56:40 EET | Tiedote
Lapsen oikeuksien viikolla 16.–22. marraskuuta 2026 lasten omat ajatukset kuuluvat eri puolilla Suomea, kun Kuule minua! -ääniteosta soitetaan kauppakeskuksissa ja muissa julkisissa ja yhteisissä tiloissa. Teos muistuttaa, että jokainen lapsi on arvokas ja ansaitsee tulla kuulluksi.
Lastenkulttuurifoorumi kokoaa mediataitojen asiantuntijat Ouluun6.10.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Miten lasten mediataitoja, osallisuutta ja hyvinvointia voidaan vahvistaa nopeasti muuttuvassa mediaympäristössä? Näihin kysymyksiin pureudutaan Oulussa järjestettävässä Lastenkulttuurifoorumissa 10.–11.11.2026. Keskiviikon 11.11. ohjelma on maksuton ja avoin kaikille aiheesta kiinnostuneille. Tapahtumaan osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista, joka on avoinna 20.10. saakka osoitteessa lastenkulttuurifoorumi.fi.
Taide kutsuu -hanke kehittää yhdenvertaista kulttuurikasvatusta eri puolilla Suomea27.5.2026 09:32:01 EEST | Tiedote
Suomen lastenkulttuuriliiton koordinoimassa Taide kutsuu -hankkeessa kehitetään saavutettavia ja yhdenvertaisia kulttuurikasvatusmalleja kuntiin eri puolilla Suomea. Euroopan unionin osarahoittama hanke vahvistaa lasten ja nuorten kulttuurista osallisuutta yhteistyössä kaupunkien, koulujen ja kulttuuritoimijoiden kanssa vuoteen 2028 saakka.
Lastenkulttuurin Kevätpäivät kokosivat alan toimijat Tampereelle – Vuoden lastenkulttuuriteko 2025 Hämeenlinnaan22.4.2026 11:01:26 EEST | Tiedote
Lastenkulttuurin Kevätpäivät kokosivat alan ammattilaiset Tampereelle 21.–22.4.2026 pohtimaan lastenkulttuurin uusia aluevaltauksia ja yhteistyön mahdollisuuksia teemalla Lastenkulttuuri karkuteillä. Tapahtuman yhteydessä jaettiin Vuoden lastenkulttuuriteko 2025 -palkinto Hämeenlinnan Kulttuurikeskus ARXille Valoilmiö-festivaalin yhteisöllisestä valotaidekokonaisuudesta, ja Suomen lastenkulttuuriliitto kutsui kunniajäsenekseen pitkän linjan vaikuttajan Pilvi Kuidun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme