Pirkanmaa vauhdittaa Suomen kasvua panostamalla uudistuvaan teollisuuteen ja kaksikäyttöteknologioihin
13.5.2026 09:05:00 EEST | Pirkanmaan liitto | Tiedote
Pirkanmaalla yhdistyvät vahva teollinen perusta, kansainvälisesti korkeatasoinen osaaminen sekä merkittävä puolustusteollisuuden keskittymä. Pirkanmaa nostaa uudistuvan teollisuuden ja kaksikäyttöteknologiat keskeiseksi painopisteeksi tulevan hallituskauden tavoitteissa. Pirkanmaa haluaa vauhdittaa tulevalla hallituskaudella erityisesti siru-, tekoäly-, puolustus-, avaruus- ja kaksikäyttöteknologioihin liittyviä investointeja, osaamista sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa.

Investoinneilla kilpailukykyä ja kasvua
Pirkanmaalla toimii merkittävä määrä kansainvälisten yritysten tutkimus- ja kehitysyksiköitä. Niiden ympärille rakentunut pk-yritysten, startupien ja korkeakoulujen verkosto vahvistaa alueen innovaatioekosysteemiä ja luo pohjaa uusille investoinneille.
Pirkanmaan tavoitteena on vahvistaa Suomen houkuttelevuutta erityisesti korkean teknologian investointikohteena. Tämä edellyttää pitkäjänteistä TKI-rahoitusta, investointiympäristön ennakoitavuutta sekä sujuvampia lupaprosesseja. Lisäksi tavoitteissa painotetaan tärkeyttä suunnata Business Finlandin rahoitusta uusien teknologioiden kehittämistä ja kaupallistamiseen.
– Suomen kilpailukyky rakentuu yhä vahvemmin osaamisen, tutkimuksen ja uusien teknologioiden ympärille. Pirkanmaan vahvuus on siinä, että täällä yhdistyvät yritykset, korkeakoulut ja kansainväliset investoinnit tavalla, joka mahdollistaa uusien innovaatioiden nopean kehittämisen ja kaupallistamisen, kertoo Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Ojala.
Tavoitteissa nostetaan esiin myös sähköverkon riittävän kapasiteetin merkitys uusien investointien mahdollistajana. Riittävä ja kilpailukykyinen sähkö on kriittinen kilpailutekijä teollisuuden ja strategisten teknologioiden kasvulle Pirkanmaalla.
Murrosteknologiat vahvistavat strategista autonomiaa
Tampere ja Espoo muodostavat Euroopan johtavan siruosaamiskeskittymän, jolla on keskeinen rooli EU:n digitaalisen suvereniteetin ja huoltovarmuuden vahvistamisessa. Pirkanmaalla nähdään, että puolijohde- ja siruteknologioiden merkitys kasvaa tulevina vuosina entisestään sekä teollisuuden että turvallisuuden näkökulmasta.
Alueella kehitetään myös tekoälyyn, dataan ja laskentaan liittyviä ratkaisuja, joilla on merkittävä rooli tulevaisuuden teollisuudessa, turvallisuudessa ja liiketoiminnassa.
Pirkanmaa korostaa myös avaruustalouden kasvavaa merkitystä osana strategisia teknologioita. Tavoitteena on avaruusstrategian päivittäminen vastaamaan nopeasti kasvavaa avaruustaloutta sekä vahvan avaruustalouden ekosysteemin rakentamista tutkimuksen, yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyöllä.
Puolustus- ja kaksikäyttöteknologiat kasvun moottorina
Pirkanmaalla sijaitsee Suomen suurin puolustusteollisuuden keskittymä. Alue tarjoaa vahvat edellytykset kaksikäyttöteknologioiden eli sekä siviili- että puolustuskäyttöön soveltuvien ratkaisujen kehittämiseen.
Tavoitteena on vahvistaa puolustusteollisuuden kasvua ja vientiä, vauhdittaa uusien teknologioiden kaupallistamista sekä kytkeä pk-yrityksiä ja startupeja tiiviimmin kansallisiin ja kansainvälisiin ekosysteemeihin.
Lisäksi Pirkanmaalla korostetaan, että huoltovarmuuden kannalta kriittinen osaaminen ja tuotanto on pystyttävä säilyttämään Suomessa myös tulevaisuudessa.
– Teknologinen kehitys, turvallisuus ja talous kietoutuvat nyt yhteen aivan uudella tavalla. Pirkanmaalla on poikkeuksellisen vahva yhdistelmä teollista osaamista, tutkimusta ja yritystoimintaa, joiden varaan voidaan rakentaa koko Suomen kasvua ja kilpailukykyä, sanoo Tampereen kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Eskelinen.
Yhteinen viesti: kasvua, turvallisuutta ja kilpailukykyä
Pirkanmaan tavoitteet korostavat, että strategiset teknologiat, teollisuuden uudistuminen ja kaksikäyttöteknologiat ovat ratkaisevassa roolissa Suomen talouskasvun, turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta.
Laaja alueellinen yhteistyö kaupunkien, yritysten, korkeakoulujen ja julkisten toimijoiden välillä muodostaa vahvan perustan, jonka varaan rakennetaan seuraavan vuosikymmenen kasvua, investointeja ja kilpailukykyä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tampereen kauppakamari
Toimitusjohtaja Antti Eskelinen
Puh. 050 65 569
Business Tampere
Toimitusjohtaja Harri Ojala
Puh. 040 762 3784
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan yhteiseen edunvalvontaryhmään kuuluvat Tampereen kaupunki, Pirkanmaan liitto, Tampereen kaupunkiseutu, Tampereen kauppakamari, Pirkanmaan Yrittäjät, Business Tampere, Tampereen korkeakouluyhteisö ja Pirkanmaan hyvinvointialue. Pirkanmaan yhteisten hallitusohjelmatavoitteiden tarkoituksena on tuoda esiin valtakunnallisesti päätettäviä asioita, joilla voidaan varmistaa kasvua koko Suomelle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Pirkanmaan tiehankkeet poistavat kansallisen tason pullonkauloja – seuraavana listalla on vt 12 Alasjärvi–Huutijärvi5.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Valtatien 12 osuus Alasjärvi–Huutijärvi (Tampere–Kangasala) välittää enimmillään yli 20 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, mikä on kaksi kertaa yli kaksikaistatien laskennallisen kapasiteetin. Tieosuuden nelikaistaistus on Pirkanmaan edunvalvontaryhmän yhteinen kärkihanke. Kyseessä on maan päätieverkon pahin pullonkaula ja maan kannattavin yhteysvälihanke (H/K 2,9).
Osaaminen ratkaisee, ei maahantulon lupaperuste24.9.2026 10:16:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kasvu rakentuu uudistuvalle teollisuudelle, puolijohde- ja siruosaamiselle, data- ja tekoälyratkaisuille, puolustus- ja kaksikäyttöteknologioille sekä vahvalle palvelusektorille. Näiden alojen kehitys edellyttää osaavaa työvoimaa. Kotimaisen koulutuksen vahvistaminen on välttämätöntä, mutta se ei yksin riitä tulevien vuosien tarpeisiin.
Pirkanmaan kansanedustajat: Tampere–Turku-junayhteyden kehittäminen on saatettava jatkovalmisteluun22.9.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kansanedustajat pitävät tärkeänä, että myös Suomen kasvukolmion yhteysvälillä Tampere–Turku turvataan alueiden saavutettavuutta, työssäkäyntiä ja elinkeinoelämän tarpeita tukeva palvelutaso. Tampere–Turku-yhteysvälin palvelutason kehittämismahdollisuudet tulee arvioida osana henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmistelua.
Avaruustalouden kasvupotentiaali käyttöön – yritykset, osaajat ja investoinnit kasvun kulmakivinä17.9.2026 11:17:16 EEST | Tiedote
Pirkanmaa on ensimmäisenä Suomen maakuntana nostanut avaruustalouden yhdeksi keskeisistä strategisista kehittämiskohteistaan ja hallitusohjelmatavoitteeksi. Avaruustalous kytkeytyy samalla suoraan maakunnan muihin vahvuuksiin ja tavoitteisiin, kuten digitaaliseen teollisuuteen, älykkäisiin koneisiin, turvallisuuteen sekä murros- ja kaksikäyttöteknologioihin.
Uusi CEF-rahoituskausi on avainroolissa Helsinki–Tampere-välin nopean raideyhteyden kehittämiselle10.9.2026 08:46:09 EEST | Tiedote
Pääradan Helsinki–Tampere-väli on Suomen kaukoliikenteen ylivoimaisesti vilkkain rataosuus ja samalla koko rataverkon merkittävimpiä liikenteellisiä pullonkauloja. Nykyinen infrastruktuuri ei mahdollista yhteysvälin matka-aikojen olennaista lyhentämistä tai kapasiteetin kasvattamista, sillä rataosuuden välityskyky on jo äärirajoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme