Lohikalojen alasvaelluksen onnistumista selvitetään Lapuanjoella

18.5.2026 08:15:00 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote

Jaa

Lapuanjoella on käynnistynyt tutkimus, jolla selvitetään lohikalojen vaelluspoikasten vaelluskäyttäytymistä ja reitinvalintaa sekä kuolleisuutta alasvaelluksen aikana Lapuan ja meren välisellä jokiosuudella. Tutkimuksen tulosten perusteella pyritään arvioimaan edellytyksiä merivaelteisten lohi- ja taimenkantojen palauttamiselle, mahdollisten palauttamista tukevien toimenpiteiden tarpeellisuutta sekä Stadsforsin voimalaitoksen kalataloudellisten velvoitteiden muuttamistarpeita. Uhan vaelluspoikasille saattavat muodostaa lähinnä petokalojen saalistus, voimalaitoksen turbiinit ja heikko vedenlaatu.

Punapukuinen mies seisoo jokivedessä kädessään saavi.
Petri Karppinen vapauttamassa lohen merkittyjä vaelluspoikasia Lapuanjoen Lankilankoskella. Elias Haro / Kala- ja vesitutkimus Oy

Vaelluskalojen kutunousu Lapuanjoessa on katkennut vuodesta 1926 lähtien joen alaosalla Uudessakaarlepyyssä sijaitsevaan Stadsforsin voimalaitospatoon. Lapuanjoki oli sitä ennen merkittävä vaelluskalajoki, johon nousi merestä kutemaan lohta, meritaimenta, vaellussiikaa, harjusta ja nahkiaista. Nykyään voimalaitoksen alapuolelle nousee lähinnä vaellussiikaa ja nahkiaista.

Vaelluskalojen nousureitin palauttaminen Lapuanjoella on käynnistynyt Lapualla Poutun säännöstelypadon kalatien rakentamisella vuonna 2022. Poutun yläpuolisella jokiosuudella sijaitsevien Hourunkosken ja Mäkelänkosken voimalaitosten kalatievelvoitteet ovat puolestaan käsiteltävinä Vaasan hallinto-oikeudessa, ja niiden toteutuessa avautuu kaloille nousureitti merkittävään osaan taimenen poikastuotantoalueina edelleen toimivia Lapuanjoen pää- ja sivu-uomien koskialueita. Kalojen vaellusyhteyksien avaamista pyritään edelleen edistämään vesistön muilla keskeisillä vaellusesteillä.

Tutkimuksessa merkitään kaikkiaan 60 lohen 2-vuotiasta vaelluspoikasta akustisilla merkeillä. Niiden seurantaa tehdään kuukauden ajan Lapuan alapuoliselle noin 85 kilometrin pituiselle jokiosuudelle asennetuilla automaattisilla vastaanottimilla. Merkittyjä lohia vapautetaan toukokuussa kolmessa 20 yksilön erässä Lapuan Lankilankoskella, Jepuan koskilla ja Uudenkaarlepyyn Stadsforsin voimalaitoksen yläpuolella. Merkittyjen kalojen yhteydessä vapautetaan merkittömien vaelluspoikasten suojaparvet. Seurannan tulokset raportoidaan syyskuun 2026 loppuun mennessä. Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen Kala- ja vesitutkimus Oy:ltä tilaama tutkimus rahoitetaan Lapuanjoen vesistöalueen kalatalousmaksuilla, ja sen kustannusarvio on noin 59 000 euroa.

Lisätietoja

kalastusbiologi Mika Sivil, Lounais-Suomen elinvoimakeskus, puh. 0295 023 045, mika.sivil@elinvoimakeskus.fi

tutkija Petri Karppinen, Kala- ja vesitutkimus Oy, puh. 040 778 5069, petri.karppinen@kalajavesitutkimus.fi

Avainsanat

Kuvat

Punapukuinen mies seisoo jokivedessä kädessään saavi.
Petri Karppinen vapauttamassa lohen merkittyjä vaelluspoikasia Lapuanjoen Lankilankoskella.
Elias Haro / Kala- ja vesitutkimus Oy
Lataa
Petri Karppinen vedessä punaisessa puvussa vapauttamassa lohen vaelluspoikasia Lapuanjokeen.
Petri Karppinen vapauttamassa lohen merkittyjä vaelluspoikasia Lapuanjokeen.
Elias Haro / Kala- ja vesitutkimus Oy
Lataa
Lapuanjoen Hourunkoski kesäaikaan.
Lapuanjoen Hourunkoski
Mika Sivil / Lounais-suomen elinvoimakeskus
Lataa

Tietoa julkaisijasta

Elinvoimakeskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueiden elinvoimaa monialaisesti ja yhteistyöllä. Elinvoimakeskukset hoitavat mm. elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä, tuntevat alueiden tarpeet ja toimivat paikallisesti.

Kymmenen uutta elinvoimakeskusta aloittaa toimintansa 1.1.2026. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset

Pohjois-Pohjanmaalla vesihuollossa katse vuoteen 2040 - aluetoimijat vaikuttaneet vaihtoehtoihin12.5.2026 10:57:30 EEST | Tiedote

Siikajoki-, Pyhäjoki- ja Kalajokilaaksojen yhteisen vesihuoltosuunnitelman laadinnassa on kevään aikana kuultu kuntia ja vesihuoltolaitoksia vesihuollon nykytilanteen muodostamiseksi sekä alueen vesihuollon tulevaisuuden ennusteiden ja tavoitteiden määrittämiseksi. Suunnittelualue käsittää yhteensä 17 kunnan ja yli 30 laitoksen sekä vajaan 114 000 asukkaan kokonaisuuden. Alueella kunnilla ja laitoksilla on pitkä perinne ylikunnallisesta vesihuoltoyhteistyöstä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye