HUS

HUS toimii normaalisti aamuyön drooniuhasta huolimatta

15.5.2026 11:23:50 EEST | HUS | Tiedote

Jaa

Aamuyön drooniuhka ei ole vaikuttanut HUSin toimintaan.

HUSin sairaalat toimivat normaalisti. Yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta henkilökunta on saapunut suunniteltuihin työvuoroihinsa ajoissa. Henkilökuntaa on ollut riittävästi potilashoitoon.   

”Sain tiedon, että muutama potilas on myöhästynyt aamulla suunnitellusta toimenpiteestä, mutta toimenpiteet pystytään tekemään ja aikataulut saadaan kurottua päivän aikana kiinni”, kertoo johtajaylilääkärin sijaisena toimiva Jukka Louhija. 

Aamuyön tilannetta seurattiin HUSin Tilannekeskuksessa.  

Den svenska versionen av pressmeddelandet publiceras inom kort. 

HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Tietoja julkaisijasta

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme. 

HUSissa saa vuosittain hoitoa 700 000 potilasta. Meillä työskentelee 26 500 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito. 

HUS – Vaikuttavinta hoitoa 

hus.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Mekanismerna bakom ruptur av hjärnaneurysm preciseras – HUS medverkar i en internationell studie6.7.2026 07:39:02 EEST | Pressmeddelande

HUS Helsingfors universitetssjukhus medverkar i en internationell studie som tillför ny information om varför en del hjärnaneurysm rupturerar. Resultaten kan i framtiden bidra till att bättre än i nuläget identifiera aneurysmen med störst rupturrisk och stödja utvecklingen av nya läkemedelsbehandlingar. Studien har publicerats i den ansedda tidskriften Nature Neuroscience.

Aivovaltimopullistuman puhkeamisen mekanismi tarkentuu – HUS mukana kansainvälisessä tutkimuksessa6.7.2026 07:39:02 EEST | Tiedote

HUS Helsingin yliopistollinen sairaala oli mukana kansainvälisessä tutkimuksessa, joka tuo uutta tietoa siihen, miksi osa aivovaltimopullistumista puhkeaa. Tulokset voivat tulevaisuudessa auttaa tunnistamaan nykyistä paremmin ne pullistumat, joiden puhkeamisriski on suurin ja tukemaan uusien lääkehoitojen kehittämistä. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Nature Neuroscience -lehdessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye