SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työntekijää ei saa rangaista viranomaisohjeiden noudattamisesta - EK:n mielestä pitäisi
16.5.2026 11:04:42 EEST | SDP | Tiedote
Eilisen Uudenmaan drooniuhan vuoksi osa ihmisistä jäi kotiin, viranomaisten turvallisuusohjeiden mukaisesti. Nyt EK haluaa tulkita lakia niin ettei työntekijälle tulisi maksaa palkkaa siitä, että he noudattavat turvallisuusohjeita. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mielestä tämä linjaus on työntekijöiden kannalta kohtuuton, palkka kuuluu työntekijälle.

- Työntekijää ei saa sakottaa siitä, että hän toimii turvallisuusohjeiden mukaisesti. Kyse ei ollut työntekijästä riippuvaisesta asiasta. Työntekijät eivät itse aiheuttaneet drooniuhkaa, eivätkä he voineet vaikuttaa viranomaisten ohjeistukseen tai poikkeukselliseen turvallisuus tilanteeseen, Malm ärähtää.
Asia voi olla juridisesti tulkinnanvarainen, mutta työntekijöiden näkökulmasta perusperiaatteen pitäisi olla selvä: ketään ei pidä asettaa tilanteeseen, jossa hän joutuu valitsemaan viranomaisten ohjeiden noudattamisen ja oman toimeentulonsa välillä.
- Kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä etätöitä. Palvelualalla, tehtaissa, kuljetusalalla, hoivassa ja monilla muilla aloilla työ on tehtävä paikan päällä. Siksi on erityisen epäoikeudenmukaista, että työntekijöiden pitää kantaa taloudellinen riski tilanteessa, johon he eivät voi vaikuttaa, Malm toteaa.
Malm nostaa, että työsopimuslaissa todetaan, että jos työntekijä on estynyt tekemästä työtään työpaikkaa kohdanneen tulipalon, poikkeuksellisen luonnontapahtuman tai muun sen kaltaisen hänestä tai työnantajasta riippumattoman syyn vuoksi, työntekijällä voi olla oikeus palkkaan rajoitetulta ajalta.
- Drooniuhka ja siihen liittyvät viranomaisohjeet ovat vähintäänkin tämänkaltaiseen poikkeukselliseen tilanteeseen rinnastuva tapahtuma. Palkka kuuluu työntekijälle, Malm päättää.
Yhteyshenkilöt
Niina MalmSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:0400588978niina.malm@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Kokoomus ei voi pestä käsiään Rydmanista pelkillä somepostauksilla2.7.2026 18:06:12 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto pitää kokoomusministereiden julkista arvostelua sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin sosiaalityön tutkimusrahoitusta koskevista linjauksista hurskasteluna. Kokoomuksen ministerit Hanna-Kaisa Ikonen, Mari-Leena Talvitie ja Karoliina Partanen viestivät sosiaalisessa mediassa torstaina, ettei politiikka saa puuttua tieteen vapauteen ja että tutkimusrahoituksen on perustuttava avoimiin ja tieteellisiin perusteisiin. Perholehdon mukaan viesti on oikea, mutta räikeässä ristiriidassa hallituksen varsinaisten tekojen kanssa.
SDP:n Niina Malm: Arkipyhien poisto ei käy SDP:lle24.6.2026 18:22:20 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten ja kokoomuksen johdosta väläytettiin eilen arkipyhien poistoa. SDP:lle tämä ei sovi, linjaa SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n Perholehto: Työterveyshuollon uhraaminen ei SDP:lle käy23.6.2026 08:57:37 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjien esitykset sunnuntaityön tuplapalkan ja lakisääteisen työterveyshuollon poistamisesta laista ovat jatkoa tutulle linjalle, jossa työntekijöiden oikeuksia ja turvaa heikennetään häpeilemättä, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pinja Perholehto.
SDP:n Niina Malm: Hallituksessa on johtajuus hukassa22.6.2026 13:20:01 EEST | Tiedote
Kiista sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta on arvoton näytelmä, joka osoittaa, että hallituksessa on johtajuus hukassa, arvioi SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi: Perustuslain avaaminen vaalipiiriasiassa on hätiköity ratkaisu17.6.2026 16:54:14 EEST | Tiedote
Oikeusministeriö tiedotti tänään pyytävänsä lausuntoja luonnoksesta hallituksen esitykseksi, jolla muutettaisiin perustuslaissa säädettyä eduskuntavaalien vaalipiirien vähimmäis- ja enimmäismäärää. SDP ei kannata esitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme