Keskusta kysyy kansalta, pitääkö viiden sentin kolikoista luopua
18.5.2026 13:30:00 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Keskustan puoluekokoukselle ennätysmäärä aloitteita.

Keskustan puoluekokoukselle tuli käsiteltäväksi 421 puoluekokousaloitetta. Määrä on 2000-luvun ylivoimaisesti suurin.
Puoluekokoukselle saapuneissa aloitteissa painottuvat muun muassa ihmisten lähipalvelut, koulutuspolitiikka ja talouspolitiikan suunta.
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-ahon mukaan valtava aloitevyöry kertoo, että kiinnostus politiikkaa kohtaan on kasvussa.
– Politiikka on palaamassa politiikkaan. Ääripäiden huutelun sijasta kansa kaipaa selkeitä poliittisia linjauksia öyhöttämisen sijaan, puoluesihteeri toteaa.
Kuluvan vuosituhannen entinen ennätys tehtiin Jyväskylän puoluekokouksessa kaksi vuotta sitten. Tuolloin puoluekokous käsitteli 306 aloitetta. Pienin lukema on Rovaniemen puoluekokouksesta vuodelta 2012, jolloin aloitteita jätettiin vain reilut 120 kappaletta.
Puoluesihteeri Siika-aho kertoo, että Keskusta on avannut verkkosivuillaan kolme aloitetta koko kansan äänestettäväksi. Niissä kysytään kansalaisten suhtautumista viiden sentin kolikoista luopumiseen, kellojen siirtämisen lopettamista ja ilotulitteiden käytön kieltämistä muilta kuin ammattilaisilta.
– Kysymme kansalta, sillä haluamme rakentaa Keskustan linjaa laajasti osallistamalla. Keskustan puoluekokousväki tekee päätökset, mutta kaikille suomalaisille avautuu mahdollisuus sanoa sanansa. Taidamme olla ensimmäinen puolue Suomessa, joka toimii näin, Siika-aho arvioi.
Keskustan juhlapuoluekokous kokoontuu Tampereella 5.–7. kesäkuuta.
Keskustan puoluekokouksen aloitteisiin ja neuvoa-antavaan äänestykseen voit tutustua verkko-osoitteessa Aloitteet ja aloiteäänestys - Suomen Keskusta
Yhteyshenkilöt
Antti Siika-ahoPuoluesihteeri
Puh:+358 50 5754 118antti.siika-aho@keskusta.fiJuha Määttäviestintäpäällikkö
Puh:+358 40 735 9612juha.maatta@keskusta.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan Uusi Suunta Suomelle -ohjelma: “Tavoitteemme on, että Suomi on vuonna 2030 maailman turvallisin maa”18.5.2026 08:11:26 EEST | Tiedote
“Keskustan visiossa Suomi on maa, jossa voi nukkua yönsä rauhassa ja jossa toivo ja mahdollisuudet ovat aina pelkoa ja uhkia suurempia.” “Tavoitteenamme on, että Suomi on vuonna 2030 maailman turvallisin maa.” “Keskustan Suomi 2030 on maa, joka on lopulta päättänyt olla enemmän kuin osiensa summa – maa, jossa ihmiset kokevat kulkevansa samaan suuntaan, rinnakkain, eivät toisiaan vasten.” Näillä sanoilla Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen summaa puolueen Uusi Suunta Suomelle -ohjelmaa, joka kokoaa Keskustan ratkaisuesitykset Suomen suurimpiin tulevaisuuskysymyksiin.
Antti Kaikkonen: Vauhtia viranomaistiedotukseen!15.5.2026 07:39:01 EEST | Tiedote
Tänään perjantaiaamuna Uudenmaan alueella raportoitiin mahdollisesta miehittämättömästä ilma-aluksesta. Viime kuussa drooneja putosi lähelle asutusta Kaakkois-Suomessa. Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan viranomaisten on parannettava tiedotustaan.
Liike Nytin varapuheenjohtaja Panu Peitsaro siirtyy Keskustaan14.5.2026 12:10:24 EEST | Tiedote
Liike Nyt -puolueen pitkäaikainen vaikuttaja ja varapuheenjohtaja Panu Peitsaro siirtyy Keskustan riveihin. Peitsaro tavoittelee vuoden 2027 eduskuntavaaleissa kansanedustajan paikkaa Keskustan ehdokkaana Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Antti Kaikkonen: Hallituksen työllisyyspolitiikka on epäonnistunut – Orpon puheet eivät vastaa todellisuutta11.5.2026 12:40:00 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan hallituksen työllisyyspolitiikka on ajautunut pahasti sivuraiteelle. Samaan aikaan kun työllisten määrä on selkeästi laskenut, pääministeri Petteri Orpo antaa julkisuudessa toistuvasti kuvan tilanteesta, joka ei vastaa tilastoja eikä suomalaisten arkea.
Liikunta kuuluu kaikille - Keskusta julkaisi liikuntalinjauksensa8.5.2026 10:07:36 EEST | Tiedote
Keskusta on julkaissut liikuntalinjauksensa, jossa on toimenpiteitä suomalaisten fyysisen toimintakyvyn parantamiseksi 15 prosentilla vuoteen 2040 mennessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme