Mikä lapsiperheitä huolettaa juuri nyt? Suomalaisvanhemmat hakevat tukea useammin kuin muissa Pohjoismaissa
26.5.2026 06:00:00 EEST | If Vakuutus | Tiedote
Suomalaisten lapsiperheiden vanhemmat kokevat huolta yhtä paljon kuin muualla Pohjoismaissa, mutta erottuvat selvästi tuen hakemisessa positiivisesti, selviää vakuutusyhtiö Ifin tuoreesta tutkimuksesta.

Suomessa lähes puolet (49 %) huolta kokevista 0–17-vuotiaiden lasten vanhemmista on hakenut tukea, kun muissa Pohjoismaissa vastaava osuus jää noin kolmannekseen: Tanska 36 %, Ruotsi 36 % ja Norja 35 %. If teetti kyselytutkimuksen vanhempien huolista kaikissa Pohjoismaissa alkuvuonna.
– Se, että suomalaisvanhemmat hakevat muita pohjoismaalaisia useammin apua, on rohkaiseva signaali. Näyttää siltä, että tuen hakemisen kynnys on Suomessa matalammalla. Ehkä esimerkiksi hankalien aiheiden jakaminen ystävien kanssa on luontevampaa kuin muissa maissa, Ifin pohjoismainen terveysstrategi Kristina Ström Olsson kommentoi.
Huoli on arkea lähes kaikille vanhemmille
Selvityksen mukaan 79 prosenttia suomalaisista vanhemmista kokee vähintään jotain huolta tällä hetkellä. Luku on hieman alhaisempi kuin Ruotsissa (83 %) ja Norjassa (81 %), mutta korkeampi kuin Tanskassa (75 %).
Suomessa korostuvat erityisesti talouteen, turvallisuuteen ja läheisten hyvinvointiin liittyvät huolet:
- nousevat asumiskustannukset mietityttävät yli kolmannesta (37 %)
- maailmantilanne huolestuttaa joka neljättä (27 %)
- omien tai puolison vanhempien jaksaminen mietityttää joka viidettä (20 %)
- ja monella mielessä on ihan omien lasten hyvinvointi – esimerkiksi mahdolliset mielenterveyden haasteet (16 %)
- lisäksi yllättävän moni kokee yksinäisyyttä tai ulkopuolisuutta (16 %)
Suomi erottuu positiivisesti avun hakemisessa
Vaikka vanhempien huolien määrä on Pohjoismaissa samankaltainen, Suomessa huoli johtaa muita useammin konkreettisiin toimiin. Tämä voi kertoa sekä matalammasta kynnyksestä hakea apua että kasvaneesta tarpeesta tuelle.
Selvitys osoittaa samalla, että merkittävä osa pohjoismaalaisista vanhemmista jää edelleen yksin huolineen, vaikka kokisi tuen hyödylliseksi.
– Yksi selvityksemme puhuttelevimmista havainnoista on se, että huoli johtaa harvoin tuen hakemiseen. Moni kantaa huoliaan yksin, vaikka kokee, että tuesta olisi hyötyä. Tämä kertoo, että huolehtiminen nähdään usein asiana, josta pitäisi selvitä omin voimin. Pitkittyneenä tällainen hiljainen kuorma voi lisätä stressiä ja heikentää mielenterveyttä, Ström Olsson sanoo.
Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov vakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta helmikuussa 2026 Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Kyselyyn vastasi noin 1 000 0–17-vuotiaiden vanhempaa jokaisesta maasta. Kokonaistuloksissa virhemarginaali on keskimäärin noin 3 prosenttiyksikköä (95 prosentin luottamustasolla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henna NikkariHead of Press
Puh:010 514 1245henna.nikkari@if.fiIf on Pohjoismaiden suurin vakuutusyhtiö, jolla on yli 4,5 miljoonaa henkilö- ja yritysasiakasta.
Vakuutamme joka viidennen kodin ja henkilöauton Pohjoismaissa ja tarjoamme henkilövakuutuksia sekä yksityishenkilöille että yrityksille.
Meidän 10 000 työntekijäämme useilla eri liiketoiminta-alueilla ja useissa eri maissa varmistavat, että yksityis- ja yritysasiakkaamme saavat tarvitsemansa avun.
Kokomme ja laajuutemme ansiosta voimme olla lähellä asiakkaitamme ja tarjota heille turvallisia vakuutusratkaisuja. Lupauksemme asiakkaillemme on toimintamme ydin: If auttaa paljon.
Ifin omistaja on Sampo, joka on listattu Nasdaq-pörsseissä Helsingissä, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Vuonna 2025 tanskalaisesta Topdanmarkista tuli osa Ifiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Hannes-myrsky aiheutti mökeille kymmenkertaisen määrän luonnonilmiövahinkoja – näin varaudut talveen25.9.2026 08:56:21 EEST | Tiedote
Viime joulukuinen Hannes-myrsky oli Ifin vahinkotilastojen perusteella vuoden 2010 jälkeen toiseksi tuhoisin myrsky Suomessa. Mökeille vahinkoja aiheuttivat erityisesti rakennusten päälle kaatuneet puut. Ennen kuin jättää mökin talveksi tyhjilleen, kannattaa tarkistaa etenkin rakennusten lähellä olevat puut, katon kunto ja sadevesien ohjaus.
Syyskuu on lasten tapaturmien huippukuukausi – vakavimmat vahingot sattuvat yläkoululaisille10.9.2026 07:40:00 EEST | Tiedote
Syksyn alku näkyy lasten tapaturmissa: Ifin vahinkotilastojen mukaan alle 18-vuotiaille sattuu eniten tapaturmia syyskuussa. Tapaturmia sattuu erityisesti kahdelle erilaiselle ikäryhmälle, 1-vuotiaille taaperoille ja yläkoululaisille. Tapaturmien vakavuus kasvaa iän mukana.
Tutkimus: Joka neljäs suomalainen on harkinnut työpaikan vaihtoa stressin vuoksi26.8.2026 07:20:00 EEST | Tiedote
Työstressi tai mielenterveyteen liittyvät syyt ovat ajaneet joka neljännen suomalaisen pohtimaan työpaikan tai alan vaihtoa, kertoo Ifin tutkimus. Useimmin vaihtoa ovat kuluneen vuoden aikana harkinneet 30–44-vuotiaat. Kesälomien jälkeen kannattaa keskustella työpaikalla avoimesti odotuksista ja työhyvinvoinnista.
Uusi If helps a lot -raportti: Ifin yritysasiakkaat panostavat yhä enemmän työntekijöidensä terveyteen12.8.2026 08:50:06 EEST | Tiedote
Sampo-konsernin tulos vuoden 2026 toisella vuosineljänneksellä oli vakaa, ja Ifin yksityis- ja yritysasiakkaiden määrä kasvoi. Kasvu oli edelleen nopeinta henkilövakuutuksissa, sillä yhä useampi yritys pitää henkilöstön terveyttä liiketoiminnan menestyksen edellytyksenä, kertoo tuore If helps a lot -raportti.
Joka toinen suomalaisvanhempi huolissaan taloustilanteen vaikutuksesta lastensa tulevaisuuteen14.7.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Vanhemmat ovat Suomessa selvästi enemmän huolissaan taloustilanteen vaikutuksista lastensa tulevaisuuteen kuin muissa Pohjoismaissa. Huoli sosiaalisen median vaikutuksista puolestaan yhdistää pohjoismaisia vanhempia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme