Maakuntahallituksen päätökset 18.5.2026
18.5.2026 11:30:20 EEST | Päijät-Hämeen liitto | Tiedote
Maakuntahallitus hyväksyi seuraavan eduskuntakauden hallitusohjelmatavoitteet ja otti kantaa lakimuutoksiin, joilla vaalipiirit voisivat muodostaa uusia vaalialueita. Hallitus vahvisti maakuntajohtajan vaalin ja käsitteli SDP:n maakuntavaltuustolle esittämän valtuustoryhmän aloitteen maakunnan kyber-, hybriditurvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi.

Maakuntahallituksen puheenjohtaja Mika Kari kiittää tavoitteiden valmisteluun osallistuneita vahvasta yhteistyöstä. Hänen mukaansa vaikuttamistyötä on tehty alueella pitkäjänteisesti jo ennen tavoitteiden julkistamista.
Olemme koonneet mittavan kokonaisuuden Päijät-Hämeen tulevaisuuden kannalta keskeisistä edunvalvontatavoitteista. Ensimmäistä kertaa valmistelu toteutettiin näin laajalla joukolla. On tärkeää, että alueelta kuuluu yhteinen ääni. Meillä on vahva yksituumaisuus viedä tärkeitä asioita yhdessä eteenpäin, Kari toteaa.
Päijät-Hämeen hallitusohjelmatavoitteet 2027–2031
Maakuntahallitus hyväksyi Päijät-Hämeen liiton tavoitteet hallitusohjelmakaudelle 2027–2031. Kokouksessa käyty keskustelu merkittiin tiedoksi ja sitä hyödynnetään tavoitteiden jatkovalmistelussa sekä edunvalvonnassa.
Lisätiedot: edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa, puh. 040 547 7157
Maakuntajohtajan viran vaalin vahvistaminen ja johtajasopimus
Maakuntahallitus vahvisti maakuntajohtajan virkavaalin ja hyväksyi Päijät-Hämeen liiton ja Ulla-Kirsikka Vainion välisen johtajasopimuksen.
Hallintotieteiden maisteri Ulla-Kirsikka Vainio on ilmoittanut ottavansa viran vastaan ja aloittaa tehtävässä 1.6.2026.
Lisätiedot: hallintojohtaja Jari Paakkunainen, puh. 044 371 9455
Kirjallinen kannanotto siihen, miten vaalipiirit muodostaisivat vaalialueita
Parlamentaarinen vaalialuetyöryhmä esitti tammikuussa 2025, että jatkovalmistelussa muutetaan perustuslakia ja vaalilakia siten, että alle kahdeksan kansanedustajaa valitsevat vaalipiirit muodostaisivat vaalialueita yhdessä toisten vaalipiirien kanssa. Valmistelua jatketaan oikeusministeriössä, ja työn tueksi on asetettu parlamentaarinen ohjausryhmä, joka pyysi maakuntien liitoilta kirjallisia kannanottoja sekä kuuli niitä keväällä 2026.
Päijät-Hämeen liitto pitää vaalialuemallin tavoitteita perusteltuina erityisesti pienissä vaalipiireissä, mutta katsoo, ettei Hämeen vaalipiiri ole nykytilanteessa tai ennakoitavissa olevassa tulevaisuudessa sellaisessa asemassa, jossa malli olisi tarpeen. Liitto korostaa, että vaalijärjestelmän tulee turvata alueellinen edustavuus ja selkeys, eikä muutoksia tulisi tehdä vaalipiireihin, joissa nykyjärjestelmä toimii hyvin. Lisäksi liitto ei pidä esillä olleista vaalialuevaihtoehdoista yhtäkään tarkoituksenmukaisena ja painottaa osallistavan valmistelun merkitystä mahdollisissa muutostilanteissa.
Lisätiedot: vt. maakuntajohtaja Juha Hertsi, puh. 044 371 9442 ja kuntayhteistyöpäällikkö Säde Tahvanainen, puh. 044 077 3431
Sosialidemokraattisen maakuntavaltuustoryhmän aloite
SDP:n valtuustoryhmä teki maakuntavaltuuston kokouksessa 3.12.2025 aloitteen ”Päijät-Hämeen kyber-, hybriditurvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi”
Maakuntahallitus totesi, että aloitteessa esitetyt tavoitteet ovat ajankohtaisia ja perusteltuja.
Päijät-Hämeen turvallisuus-, varautumis- ja huoltovarmuustyötä kehitetään PHTURVA-verkostossa yhteistyössä kuntien, hyvinvointialueen, viranomaisten, elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden kanssa osana kansallista kokonaisturvallisuutta. PHTURVAn toimintaa johtaa Päijät-Hämeen hyvinvointialue. Kuntien varautumista edistetään lisäksi KUNTATURVA-yhteistyöverkostossa. Päijät-Hämeen liitto on mukana molempien verkostojen työssä.
Maakuntavaltuuston joulukuun kokouksessa valtuusto saa ajantasaiset kuvaukset aloitteessa esitetyistä toimenpidekokonaisuuksista.
Lisätiedot: vt. maakuntajohtaja Juha Hertsi, puh. 044 371 9442
Maakuntahallitus merkitsi tiedokseen
- Tarkastuslautakunnan pöytäkirja 30.4.2026
- Työllisyyskatsaus 3/2026
- Maakunnan yhteistyöryhmän pöytäkirja
Viranhaltijapäätökset
Liite 6 Muutos projektipäällikön työsuhteeseen
Liite 7 Luottokortin hankkiminen maakuntajohtaja Ulla-Kirsikka Vainiolle ja projektipäällikkö Joonas Pokkiselle
Liite 8 Määräaikaisen erityisasiantuntijan palkkaaminen - Työllisyyden edistämisohjelman data
Liite 9 Hankintapäätös Päijät-Hämeen maakuntakaavan 2060 uusien teollisuus- ja työpaikka-alueiden luontoselvityksistä
Liite 10 Lausunto Heinsuon osayleiskaavaluonnoksesta
Liite 11 Lausunto asemakaavamuutoksen luonnoksesta A-2826 Viipurintie 1, Ruolan ostoskeskus
Liite 12 Vuosiloman myöntäminen vt. maakuntajohtaja Juha Hertsille
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Karikansanedustaja, maakuntahallituksen puheenjohtajaPäijät-Hämeen liitto / maakuntahallitus
Puh:050 398 5601mika.kari@eduskunta.fiJari PaakkunainenHallintojohtaja / Director, AdministrationPäijät-Hämeen liitto
Maakuntahallituksen ja -valtuuston sihteeri
Linkit
Päijät-Häme on yli 200 000 asukkaan maakunta keskellä Etelä-Suomea, vain tunnin päässä Helsingistä. Meidät tunnetaan puhtaasta luonnosta, ympäristöalan osaamisesta, modernista teollisuudesta ja kansainvälistyvästä yliopistokaupunki Lahdesta. Maakunta yhdistää kestävän kehityksen, vahvan koulutuksen, monipuolisen elinkeinoelämän sekä rikkaan kulttuurin ja laajat urheilu- ja liikuntamahdollisuudet.
Päijät-Hämeen liitto on yksi Suomen maakuntien liitoista. Lakisääteiseen kuntayhtymään kuuluvat kaikki Päijät-Hämeen 10 kuntaa (Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä). Tärkeimmät tehtävämme ovat aluekehitystehtävät, maakuntakaavoitus ja alueen edunvalvonta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto
Päijät-Häme kokosi eurooppalaiset alueet keskustelemaan energian ja liikenteen sähköistymisestä27.4.2026 14:14:33 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen liiton ja CPMR:n kansainvälisessä seminaarissa eurooppalaiset alueet, EU-toimijat ja asiantuntijat keskustelivat energian ja liikenteen sähköistymisestä. Tilaisuudessa tarkasteltiin erityisesti alueiden roolia sähköistymisen käytännön toteuttajina sekä sähköverkkojen, liikenteen ja uuden teknologian merkitystä Euroopan kilpailukyvylle ja puhtaalle siirtymälle.
Maakuntahallituksen päätökset 13.4.202613.4.2026 13:49:48 EEST | Tiedote
Maakuntahallitus myönsi Lahden kaupungille 300 000 euroa Salpausselän hiihtostadionin rullahiihtoradan rakentamiseen ja antoi useita maankäyttöön liittyviä lausuntoja.
Ulla-Kirsikka Vainio on Päijät-Hämeen uusi maakuntajohtaja23.3.2026 14:00:27 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntavaltuusto valitsi maanantaina 23.3.2026 uudeksi maakuntajohtajaksi Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainion. Valinta oli yksimielinen.
Maakuntahallituksen päätökset 16.3.202616.3.2026 11:37:02 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallitus esittää maakuntavaltuustolle maakuntajohtajan valintaa sekä lähettää kesäkuun valtuuston käsittelyyn tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja henkilöstöraportin. Lisäksi hallitus käsitteli maakuntakaavan palautetta, liikkumisohjelman seurantaa sekä päätti edustuksista maakunnan yhteistyöryhmään ja yhteistyöstä Zaporizzjan alueen kanssa.
Päijät-Hämeen maakuntajohtajaksi esitetään Ulla-Kirsikka Vainiota4.3.2026 13:19:10 EET | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntajohtajan valintaa valmistellut työryhmä esittää virkaan Ulla-Kirsikka Vainiota, joka nousi hakuprosessin kokonaisarviossa vahvimmaksi kandidaatiksi. Työryhmän mukaan sekä hakijan tausta että ulkopuolinen soveltuvuusarviointi tukevat esitystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme