Kiinteistöjen sisäverkot hidastavat huippunopeuksia – EU:n velvoitteet lisäävät painetta remontteihin
18.5.2026 13:20:34 EEST | Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry | Tiedote
Suomessa kuituverkkojen rakentaminen on edennyt pitkälle, mutta kiinteistöjen vanhentuneet sisäverkot estävät yhä useammin nopeiden yhteyksien toteutumisen.

EU tavoittelee gigabitin yhteyksiä kaikille kansalaisille vuoteen 2030 mennessä ja myös taloyhtiöitä kannustetaan arvioimaan sisäverkkojensa kuntoa ajoissa. Uuden EU-asetuksen perusteella taloyhtiöiden on toteutettava määräyksen 65 mukainen sisäverkko tietyissä laajamittaisissa korjaushankkeissa. Velvoite koskee rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukaisia hankkeita silloin, kun kiinteistössä ei ennestään ole optisella kaapeloinnilla toteutettua sisäverkkoa. Asetus edellyttää nimenomaan valokuidulla toteutettua sisäverkkoa.
Lisäksi sisäverkkojen valvonta on siirtymässä Traficomilta kuntien rakennusvalvonnalle.
– Ilman sisäverkkojen uudistamista huippunopeudet eivät välity käyttäjille asti. Vaikka muutokset tulevat osin velvoitteiden kautta, ne parantavat ennen kaikkea asukkaiden palveluiden laatua ja saatavuutta, toteaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Klaus Nieminen.
Sisäverkko on yhä tärkeämpi osa kiinteistön arvoa
Viestintäverkkojen merkitys kiinteistöissä on kasvanut nopeasti etätyön, digitaalisten palveluiden ja tekoälyn yleistymisen myötä. Toimiva verkkoyhteys on yhä useammin perusedellytys arjen sujuvuudelle ja yhä tärkeämpi tekijä myös kiinteistön houkuttelevuudessa.
Sisäverkkojen päivittäminen maksaa tyypillisesti muutamia tuhansia euroja asuntoa kohden. Investointi parantaa yhteyksien laatua, mahdollistaa palveluntarjoajien kilpailuttamisen ja tukee kiinteistön arvon säilymistä.
– Hyvin toteutettu sisäverkko lisää kuluttajan valinnanvaraa ja pitää hinnat kurissa. Heikosti toteutettu verkko voi käytännössä sitoa asukkaat yhteen palveluntarjoajaan, kertoo yrittäjä Toni Koskinen Datko oy:stä.
Energiatehokkaat rakennukset korostavat sisäverkkojen merkitystä
Tulevaisuudessa sisäverkkojen merkitys tulee kasvamaan entisestään. Mobiiliverkot, kuten 5G ja tuleva 6G, hyödyntävät yhä korkeampia taajuuksia, jotka ovat herkempiä rakenteiden aiheuttamille häiriöille. Samalla energiatehokkaat, tiiviit rakennukset heikentävät signaalien kulkua ulkoa sisälle.
– Kehitys voi johtaa siihen, että mobiiliverkko tuodaan rakennuksen sisälle. Tällöin kiinteistön oma tietoliikenneinfra, erityisesti kuitu- ja sisäverkot, nousevat keskeiseen rooliin, toteaa Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry:n tekninen asiantuntija Ville Reinikainen.
Aihetta käsitellään tarkemmin 28.5.2026 järjestettävässä Sähköinfo oy:n webinaarissa Telepätevyyspäivä, sisäverkkomääräys 65 sekä STUL ry:n kesäkuussa julkaistavassa Sähkäripodin jaksossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville Reinikainen
Tekninen asiantuntija
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
045 635 7724
ville.reinikainen@sahkoinfo.fi
Linkit
Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry ajaa sähköistysalan asiaa yli 90 vuoden näkemyksellä ja kokemuksella. Edistämme toiminnallamme vastuullisen sähköistysalan yritysten liiketoimintaedellytyksiä ja osaavan työvoiman saatavuutta Suomessa. Olemme alan edunvalvoja sekä luotettavin tiedontuottaja- ja kouluttajataho, ja neuvomme jäseniämme esimerkiksi omaan yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Lisätietoja www.stul.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sähkö- ja teleurakoitsijat STUL ry
Sähköalan ristiriita: lomautukset kasvavat, osaajia ei silti löydy17.4.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Sähköalalla lomautetaan ja kärsitään osaajapulasta yhtä aikaa. Kyse on rakenteellisesta ongelmasta, jonka ydin ei ole hakijamäärä, vaan käytännön osaamisen puute.
Talotekniikka-alan näkymät: alueelliset ja kokoluokkaerot syvenevät16.4.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Talotekniikka-alan polarisaatio on voimistunut: suurilla ja valtakunnallisilla toimijoilla tilanne on selvästi pienempiä yrityksiä valoisampi. Puhtaan siirtymän hankkeet hyödyttävät isoja toimijoita, mutta muuten alan suhdannekysely heijastaa rakentamisen heikkoa tilannetta.
Suomi ei selviä kriisistä, jos sähköistäjiä ei ole tarpeeksi12.3.2026 10:13:09 EET | Tiedote
Kriisitilanteisiin varautuminen vaatii sähköistysalalta yhteispeliä, suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea osaamisen varmistamista.
Rakennusvalvonnan vastuu kasvaa – sähkötekninen osaaminen avainasemassa27.2.2026 13:23:12 EET | Tiedote
Rakennusvalvonnan tehtävät laajenevat liittyen sähkö- ja taloteknisiin järjestelmiin. Tämä korostaa ajantasaisen sähköteknisen osaamisen tarvetta kunnissa.
Ajoneuvojen latauksen aikaista paloturvallisuutta voidaan parantaa14.1.2026 11:15:04 EET | Tiedote
Sähköajoneuvojen määrä kasvaa Suomessa nopeasti, ja samalla lisääntyvät latausinfrastruktuurin turvallisuusvaatimukset. Tulipalojen ehkäisyssä auttavat ammattitaitoinen toteutus ja uudet teknologiat, kuten lämpökamerat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme