Alustatyöntekijöiden tulot ja asema työmarkkinoilla vaihtelevat enemmän kuin muulla väestöllä
19.5.2026 08:00:00 EEST | Eläketurvakeskus (ETK) | Tiedote
Suomessa alustatyötä tekevien vuositulot ovat keskimäärin pienemmät kuin niillä, jotka eivät tee alustatyötä, käy ilmi uudesta tutkimuksesta. Alustatyöntekijöiden tulot ja tulonlähteet myös vaihtelevat muuta väestöä enemmän. He siirtyvät muita yleisemmin palkkatyön, yrittäjyyden, opiskelun ja työttömyyden välillä.

Tutkimuksen mukaan alustatyöntekijöiden verotettavat ansiotulot olivat vuonna 2022 keskimäärin noin 32 200 euroa. Vastaavasti niillä, jotka eivät tehneet alustatyötä, ansiotulot olivat keskimäärin noin 37 000 euroa. Myös alustatyöntekijöiden saamat yrittäjätulot olivat keskimäärin matalammat kuin muilla yrittäjätuloja saavilla.
Lisäksi alustatyöntekijöiden palkkatulot vaihtelivat kuukausittain enemmän kuin muulla väestöllä.
– Suurempi tulojen vaihtelu johtui ennen kaikkea siitä, että alustatyöntekijät siirtyivät muita useammin palkkatyöhön ja palkkatyöstä pois, sanoo erikoistutkija Aart-Jan Riekhoff Eläketurvakeskuksesta.
Alustatyöntekijät olivat muita harvemmin palkkatyössä ja muita useammin itsenäisiä ammatinharjoittajia, työttömiä tai opiskelijoita. He myös siirtyivät useammin eri työmarkkina-asemien välillä.
Alustatyöntekijät usein pienituloisia
Havainnot viittaavat siihen, että alustatyöntekijöillä on matala tulotaso muuta väestöä useammin ja he saavat etuuksia, kuten työttömyys-, asumis-, opinto- ja toimeentulotukea, muita yleisemmin.
– Tutkimuksen perusteella ei kuitenkaan voida päätellä, johtuuko tämä alustatyöstä vai siitä, että alustatyöhön hakeudutaan jo valmiiksi matalien tulojen tai työttömyyden vuoksi, erikoistutkija Susanna Sten-Gahmberg Eläketurvakeskuksesta sanoo.
Alustatyöntekijät ovat moninainen ryhmä
Tulokset osoittavat, että alustatyöntekijät eivät ole yhtenäinen ryhmä. Vaikka alustatyöntekijät ovat muuta väestöä useammin pienituloisia ja epävarmemmassa asemassa työmarkkinoilla, joukossa on myös paremmassa asemassa olevia henkilöitä.
Kun verrataan niitä, jotka tekivät alustatyötä paikan päällä ja niitä, jotka työskentelivät verkossa, tulonlähteissä ja etuuksien käytössä oli eroja.
– Paikan päällä työskentelevät saivat useammin tuloja yrittäjätoiminnasta ja erilaisia sosiaalietuuksia kuin yksinomaan verkossa työskentelevät alustatyöntekijät. Tämä voi viitata siihen, että verkossa alustatyötä tehdään yleisemmin sivutyönä, Aart-Jan Riekhoff arvioi.
Alustatyö ei ole välttämättä päätoiminen työ
Alustatyö ei välttämättä ole päätoimista työtä, vaan se yhdistyy usein opintoihin, työttömyyteen, yrittäjyyteen tai muuhun palkkatyöhön.
– Alustatyöntekijöiden tulo‑ ja työllisyyspolut ovat keskimäärin katkonaisempia kuin niillä, jotka eivät tee alustatyötä. Sosiaaliturvan ja hallinnon prosessien tulisi nykyistä joustavammin huomioida tilanteet, joissa työssäkäynti, yrittäjyys ja etuudet limittyvät ja muuttuvat nopeasti, sanoo Susanna Sten-Gahmberg.
Tutkimus alustatyöstä
- Tulokset perustuvat Tilastokeskuksen pilottikyselyyn alustatyöstä vuodelta 2022 sekä rekisteriaineistoihin. Aineiston avulla alustatyöntekijöiden tulo‑ ja työllisyyskehitystä on voitu tarkastella vuosina 2019–2024.
- Henkilöt, jotka kyselyssä kertoivat tekevänsä alustatyötä, toimivat esimerkiksi taksi- tai kuljetuspalveluissa, asuntojen vuokrauksessa, sisällöntuotannossa, kääntäjinä ja siivous- tai rakennusalalla.
- Tutkimus on osa hanketta Tutkimus alustatyöstä, sen yhdistämisestä muuhun työhön ja työuraseurauksista Suomessa. Hanke on tehty yhteistyössä Laboren johtavan tutkijan Merja Kauhasen kanssa ja sen on rahoittanut Työsuojelurahasto.
Tutkimusjulkaisu:Income and employment of platform workers in Finland: A study linking survey and register data
Lisätietoa: erikoistutkija Susanna Sten-Gahmberg, Eläketurvakeskus, sähköposti: etunimi.sukunimi@etk.fi, puh: 029 411 2243
Erikoistutkija Aart-Jan Riekhoff, Eläketurvakeskus, sähköposti: etunimi.sukunimi@etk.fi, puh: 029 411 2361
Avainsanat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Eläketurvakeskus (ETK)
Jämförelse av pensionsplacerarnas avkastning: Åter ett bra år för finländska pensionsplacerare20.4.2026 05:00:00 EEST | Pressmeddelande
Finländska pensionsplacerare klarade sig bra i en internationell jämförelse av placeringsavkastningen år 2025. Bland placerare som omfattas av solvensreglering kom de finländska placerarna i topp, liksom i fjol.
Eläkesijoittajien tuottovertailu: Suomalaisilla jälleen hyvä sijoitusvuosi20.4.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset eläkesijoittajat menestyivät hyvin vuoden 2025 kansainvälisessä sijoitustuottovertailussa. Vakavaraisuussäänneltyjen sijoittajien sarjassa suomalaiset veivät edellisvuoden tapaan kaikki kärkisijat.
Medelpensionen 2 138 euro31.3.2026 09:00:00 EEST | Pressmeddelande
I fjol var kvinnornas medelpension 1 930 euro och männens 2 388 euro i månaden. År 2025 betalades sammanlagt 39,8 miljarder euro i pensioner, framgår det av Pensionsskyddscentralens (PSC) och FPA:s gemensamma statistik.
Keskieläke 2 138 euroa31.3.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naisten keskieläke oli viime vuonna 1 930 euroa ja miesten 2 388 euroa kuukaudessa. Eläkkeitä maksettiin vuonna 2025 yhteensä 39,8 miljardia euroa, ilmenee Eläketurvakeskuksen (ETK) ja Kelan yhteistilastosta.
Nästan hälften av unga vuxna sparar med tanke på pensionstiden11.3.2026 07:00:00 EET | Pressmeddelande
Privat sparande med tanke på tiden som pensionär har blivit vanligare i alla åldersgrupper, men i synnerhet bland unga vuxna. Enligt en ny undersökning av Pensionsskyddscentralen uppgav nästan hälften av 25–34-åringarna att de hade sparat för pensionstiden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme