Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Opiskeluhuollon palvelut entistä lähemmäs kouluarkea
18.5.2026 14:52:19 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Kouluissa ja oppilaitoksissa tuki on jatkossa entistä selkeämmin osa arkea. Tätä tukevat tiivistyvä yhteistyö ja yhteiset linjaukset, jotka hyvinvointialueen opiskeluhuoltopalvelut ja alueen oppilaitokset kokosivat alueelliseen opiskeluhuoltosuunnitelmaan vuosille 2026–2029.
Suunnitelma perustuu oppilaitosten omiin opiskeluhuoltosuunnitelmiin ja Päijät‑Hämeessä tunnistettuihin nuorten hyvinvoinnin ilmiöihin. Tavoitteena on muun muassa vähentää lasten ja nuorten mielenterveyden kuormitusta, yksinäisyyden kokemusta, poissaoloja sekä haasteita jaksamisessa. Varhainen tuki, yhteisöllinen toiminta ja sujuva sekä yhdenvertainen pääsy opiskeluhuollon palveluihin eri puolilla aluetta vahvistuvat.
– Tarvittaessa nuori saa tuekseen monialaisen asiantuntijaryhmän, jossa toimivat yhdessä oppilaitoksen henkilöstö ja opiskeluhuollon ammattilaiset sekä alaikäisen kohdalla myös huoltajat. Ammattilaisia on oltava riittävästi, jotta he ovat aidosti läsnä oppilaitosten arjessa ja osallistuvat hyvinvoinnin edistämiseen myös ennaltaehkäisevästi, sanoo tulosyksikköpäällikkö Sanna Imeläinen.
Hyvinvointialueen nuorisovaltuusto otti kantaa opiskeluhuoltosuunnitelmaan. Nuoret pitävät tärkeänä, että opiskeluhuollon palvelut ovat helposti saavutettavia, ja että niiden arviointi perustuu nuorilta kerättyyn palautteeseen.
Alueellisessa opiskeluhuoltosuunnitelmassa näkyvät Päijät-Hämeen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisentavoitteet. Suunnitelma tukee osallisuuden vahvistamista, mielen hyvinvointia, turvallista kouluarkea ja terveellisiä elintapoja. Suunnitelman toteutumista seurataan osana lasten ja nuorten hyvinvointityötä, ja opiskeluhuolto ohjaa toimintaansa saadun tiedon ja palautteen pohjalta.
Yhteyshenkilöt
Sanna Imeläinenopiskeluhuoltopalveluiden tulosyksikköpäällikkö
Puh:050 5391 660Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Alkoholin laitosvieroitushoito toteutetaan nyt omana toimintana24.7.2026 10:46:31 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue aloitti maaliskuussa alkoholin laitosvieroitushoitojen toteuttamisen selviämishoitoyksikössä. Aiemmin hoito järjestettiin ostopalveluna hyvinvointialueen ulkopuolella, mutta nyt yhdestä viiteen vuorokauden mittaiset vieroitushoitojaksot voidaan toteuttaa omalla alueella.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kotihoidon mobiilisovelluksen häiriö voi viivästyttää asiakkaiden kotiutuksia17.7.2026 16:10:20 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen kotihoidon käytössä olevassa mobiilisovelluksessa on havaittu valtakunnallinen häiriö. Häiriö estää potilastietojärjestelmän käytön mobiilisovelluksen kautta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Rokotekriittisyys näkyy Päijät-Hämeessä – sosiaalinen media vaikuttaa yhä useamman perheen päätöksiin17.7.2026 09:27:26 EEST | Tiedote
Rokotuskattavuus on Päijät-Hämeen hyvinvointialueella edelleen hyvä. Neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa on kuitenkin havaittu merkkejä kasvavasta rokotekriittisyydestä. Erityisesti Lahdessa rokotteiden tarpeellisuus herättää aiempaa enemmän keskustelua asiakkaiden kanssa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Syöpäpotilaat saavat psykososiaalista tukea ammattilaisten ja kolmannen sektorin verkostolta16.7.2026 09:09:01 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella on koottu syöpäpotilaille psykososiaalista tukea tarjoavien tahojen tukiverkosto. Verkoston tavoitteena on turvata syöpäpotilaan oikea-aikainen psykososiaalinen tuki, tuen tarpeen arviointi ja oikealle ammattilaiselle ohjautuminen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Suun terveydenhuollon nimissä liikkuu uusia huijausviestejä15.7.2026 11:11:56 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeessä on liikkunut uusia huijaustekstiviestejä, jotka esiintyvät suun terveydenhuollon palveluiden nimissä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme