Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Bergqvist: Kolmas sektori ansaitsee arvostusta ja pitkäjänteistä tukea

18.5.2026 16:04:30 EEST | Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p. | Tiedote

Jaa

Kevään aikana keskusteluilmapiiri kolmannen sektorin roolista on kiristynyt, ja järjestöissä tehtävää työtä, esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla, on vähätelty. Kansanedustaja, RKP:n varapuheenjohtaja, Sandra Bergqvist haluaa nähdä muutoksen. 

Bergqvist, joka myös toimii Svenska Hörselförbundet rf:n puheenjohtajana, nosti esiin kolmannen sektorin roolin Svenska Hörselförbundet rf:n ja Helsingforsnejdens hörselförening rf:n yhteisessä 140-vuotisjuhlassa, joka järjestettiin viikonloppuna.

– On kiistatonta, että kolmas sektori ja kaikki sen toimijat tekevät äärimmäisen arvokasta työtä – työtä, joka on monissa tapauksissa korvaamatonta. Kolmannen sektorin järjestöt ovat sosiaali- ja terveysalan kantava voima, erityisesti ennaltaehkäisevässä toiminnassa, jossa tehdyt panostukset ratkaisevat usein ihmisten hyvinvoinnin jo kauan ennen kuin ongelmat kasvavat suuremmiksi, Bergqvist sanoo.

Kolmas sektori tuottaa pienillä resursseilla toimintaa, jolla on suuri merkitys ja vaikuttavuus. Bergqvistin mukaan tämä unohtuu julkisessa keskustelussa liian usein.

– Kyse on muun muassa yhteisöllisyydestä, tuesta ja turvallisuudesta. Kolmannen sektorin toiminta lisää hyvinvointia! Sillä, miten puhumme kolmannesta sektorista, on merkitystä. Meille on selvää, että kansalaisyhteiskuntaa tulee kohdella kunnioituksella, arvostuksella ja tuella, Bergqvist sanoo. 

On mahdotonta sivuuttaa sitä, että myös kolmas sektori on kärsinyt taloudellisesta tilanteesta ja hallituksen säästötoimista. Hallituksen niin sanotut kehysriihineuvottelut toivat kuitenkin huhtikuussa myös valonpilkahduksia.

– Jos RKP yksin saisi päättää, STEA-leikkaukset eivät näyttäisi siltä kuin ne näyttävät tänään. Samalla on tärkeää todeta, että ilman RKP:tä hallituksessa leikkaukset olisivat huomattavasti suurempia, Bergqvist sanoo. 

– Me RKP:ssä olemme jo monien vuosien ajan tehneet työtä sen eteen, että sosiaali- ja terveysalan (yleishyödyllisille) järjestöille tehtävät lahjoitukset oikeuttaisivat verovähennykseen. Olemme erittäin iloisia siitä, että tämä vihdoin toteutuu!, Bergqvist päättää.

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ruotsalainen kansanpuolue r.p.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye