Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Varhan tiloihin Turun Linnankadulla murtauduttu – asiakastietoja saattanut päätyä ulkopuolisille

18.5.2026 19:09:45 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote

Jaa

Lauantaina 16.5.2026 Varhan tiloihin Turussa osoitteessa Linnankatu 31 on murtauduttu. Tiloissa toimii Varhan keskitetty jälkihuollon yksikkö sekä lastensuojelun kotiin vietävien ja liikkuvien palvelujen yksikkö.

Kaksi violettia graafista elementtiä, jotka näyttävät sydämiltä tai V-kirjaimilta tummaa taustaa vasten. Oikeassa ylänurkassa on Varhan logo.

Varha on tehnyt tapauksesta rikosilmoituksen poliisille heti lauantaina. Tiloissa on muun muassa sotkettu paikkoja, ja levitellyissä papereissa on tämänhetkisen, alustavan selvityksen mukaan saattanut näkyä asiakkaiden tietoja, kuten nimi ja henkilötunnus.

Mahdollisen tietosuojaloukkauksen arvioidaan tämänhetkisen tiedon mukaan koskettavan joitakin kymmeniä jälkihuollon asiakkaita.

Varha suhtautuu asiakkaiden tietosuojaan aina vakavasti. Varha tekee asiasta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle tietosuojalainsäädännön mukaisesti viipymättä. Niihin asiakkaisiin, joita asia saattaa koskea, ollaan myös yhteydessä henkilökohtaisesti.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varsinais-Suomen hyvinvointialue

"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye