Talentech

Etätyötä tehdään myös kirkon ammateissa

20.5.2026 07:20:00 EEST | Talentech | Tiedote

Jaa

Etätyö on yleisempää kuin saatetaan ajatella myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon töissä. Tälläkin hetkellä kirkkorekry.fi -sivustolla on avoimia työpaikkoja, joissa tarjotaan osittaista etätyömahdollisuutta.

Kirkkorekryn etusivu auki puhelimella.
Kirkkorekry.fi -työnhakusivusto

Yleisintä etätyö on hallinnollisissa ja asiantuntijatehtävissä, alasta ja työnantajasta riippumatta. Myös Kirkkohallituksessa, seurakuntayhtymissä ja seurakunnissa tehdään näyttöpäätepainotteista työtä esimerkiksi palkkahallinnossa ja viestinnässä, joka hoituu helposti osittain etätyönä. Myös esimerkiksi papit saattavat hoitaa tiettyjä työtehtäviä kotoa käsin. 

Munkkiniemen seurakunnassa on työskennelty joustavasti jo pitkään 

Munkkiniemen seurakunnan kirkkoherran Visa Viljamaan mukaan etätyöskentely on ollut osa papin työn arkea jo ennen kuin “etätyö” vakiintui terminä ja käytäntönä. Etätyö tarjoaa joustoa työn ja muun elämän yhteensovittamiseen ja työajattoman työn toteuttamiseen, kun töitä saatetaan tehdä aikaisin aamulla tai myöhään illalla. Myös yhteistyö seurakuntayhtymän sisällä on usein tehokkaampaa etänä: 

Ajattelen, että etätyön mahdollisuus on lisännyt työhyvinvointia ja tehostanut työn tekemisen tapaa, koska erilaisiin kokouksiin voi osallistua vaivattomasti etänä, eikä matkustamiseen kaupungin sisällä kulu turhaa aikaa. Välillä on tietysti perusteltua kokoontua myös kasvotusten.” 

Visan mukaan kirkon työ on kuitenkin pääasiallisesti kohtaamistyötä, eikä etätyö toki ole mahdollista kaikissa tehtävissä, kuten esimerkiksi lastenohjaajien tai suntioiden kohdalla. “Oma toiveeni on tavata kasteperheet tai läheisensä menettäneet aina kasvotusten. Tosin on hyvä, jos sureva omainen asuu kaukana, niin on mahdollista käyttää erilaisia videopuheluita tai muita vastaavia keskusteluun.” 

Esihenkilönä Visa luottaa siihen, että jokainen tekee työnsä niin itselleen kuin seurakunnalle sopivalla tavalla: “Toisille sopii valmistelu etänä kodin rauhassa, toiset haluavat tehdä myös valmistelevat työt kirkolla. On hyvä, että asiassa on vapautta.

Työnhakua voi suodattaa etätyömahdollisuuden perusteella 

Kirkkorekry.fi -sivustolla työnhakijat voivat suodattaa hakua sen mukaan, tarjotaanko avoimessa tehtävässä osittaista etätyömahdollisuutta. Myös hakuvahdin voi aktivoida tämän kriteerin perusteella. Joihinkin työpaikkailmoituksiin etätyömahdollisuutta ei ole erikseen merkitty, vaikka sellainen todellisuudessa jossain määrin tarjotaan. Joustavuus on entistä tärkeämpää työnhakijoille: korostamalla etätyömahdollisuuksia työnantajat voivat vastata paremmin hakijoiden odotuksiin. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kirkkorekryn etusivu auki puhelimella.
Kirkkorekry.fi -työnhakusivusto
Lataa
Kirkkorekryn etusivu auki tietokoneella.
Kirkkorekry.fi -työnhakusivusto
Lataa

Linkit

Lisätietoja julkaisijasta

Talentech on moderni HR-teknologiakumppani, joka tarjoaa helppokäyttöiset ratkaisut rekrytointiin ja henkilöstöhallintaan. Ratkaisumme sisältävät koko työntekijäpolkua tukevat työkalut, joiden avulla HR-ammattilaiset saavat keskittyä merkitykselliseen työhön hallinnollisten tehtävien sijaan. Hyödyntämällä teknologiaa, dataa ja tekoälyä Talentech tukee organisaatioita osaajien houkuttelemisessa, kehittämisessä ja sitouttamisessa sekä kestävän kasvun rakentamisessa. Yli 4000 organisaatiota käyttää Talentechin ohjelmistoratkaisuja Pohjoismaissa ja kansainvälisesti.

Suomessa meidät tunnetaan erityisesti Kuntarekry- ja Kirkkorekry-palveluista, jotka ovat suunnattu kunta- ja hyvinvointialuesektorin sekä seurakuntien rekrytointiin. Palveluidemme taustalla toimiva rekrytointijärjestelmä on käytössä myös valtionhallinnon rekrytoinneissa.

Talentech, previously Grade.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Talentech

Kunta- ja kirkkosektoreilla ennätysmäärä työnhakijoita eri ikäryhmistä16.4.2026 07:10:00 EEST | Tiedote

Työnhakijoiden määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuosina lähes kaikissa ikäryhmissä, Kuntarekryn ja Kirkkorekryn tilastojen mukaan. Työpaikkojen määrä on puolestaan vähentynyt työttömyysasteen noustessa: Kuntarekryssä avoimien työpaikkojen määrä laski vuonna 2025 lähes 17 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, samalla kun hakemusten määrä kasvoi yli 22 prosenttia. Myös hakijoiden ikärakenteessa nähdään mielenkiintoisia kehityssuuntia.

Lähes 250 000 sijaistarvetta vuodessa – julkisen sektorin akuutti rekrytointi vaatii nopeita ja hallittuja ratkaisuja3.3.2026 08:45:00 EET | Tiedote

Julkisen sektorin sijaisrekrytoinnin volyymi on merkittävä Suomessa. Vuonna 2025 Kuntarekryn kautta välitettiin yli 247 500 sijaistarvetta kunnissa ja hyvinvointialueilla. Akuutit henkilöstövajaukset koskettavat erityisesti terveydenhuoltoa, varhaiskasvatusta ja opetusta, joissa sijaisen puuttuminen voi vaikuttaa suoraan palveluiden saatavuuteen. Vastatakseen tähän tarpeeseen Grade on tuonut markkinoille Kuntarekryn mobiilisovelluksen, joka sujuvoittaa akuutin sijaisrekrytoinnin toteutusta.

Pitkittynyt työttömyys: psykologin vinkit työnhaussa jaksamiseen17.2.2026 07:15:00 EET | Tiedote

Työttömyys kuormittaa henkisesti monella tasolla, varsinkin pitkittyessään. Kuinka irtisanotuksi tulemisen, työnhaun ja kielteisten rekrytointipäätösten aiheuttamaa henkistä kuormaa voi hallita? Tätä Kuntarekry-työnhakupalvelua tuottava Grade kysyi työterveys- ja organisaatiopsykologi Eveliina Vänskältä. Avoimien työpaikkojen määrä Kuntarekryssä laski vuonna 2025 lähes 17 prosenttia, samalla kun hakemusten määrä kasvoi yli 22 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye