Remeo Oy

Remeo: Suomalaisesta 3D‑muovista suuri osuus on PET‑materiaalia – lisäteknologia mahdollistaa kierrätyksen

19.5.2026 09:28:15 EEST | Remeo Oy | Tiedote

Jaa

EU:n uusi pakkaus- ja pakkausjäteasetus tuo merkittäviä muutoksia kaikkien EU:n markkinoilla toimivien yritysten arkeen. Kyse on sääntelyuudistuksesta, jonka tavoitteena on vähentää pakkausjätettä ja lisätä kierrätystä. Tähän asti suuri osa yritysten ja kuluttajamuovipakkausten kovasta muovista on päätynyt energiana hyödyntämiseen eli polttoon SRF-polttoaineena. Remeon omien tutkimusten ja NIR-teknologiaan perustuvien testiajojen myötä on kuitenkin havaittu, että potentiaali on valtava.

Alt-teksti: Muovijätteitä kuljettimella lajittelulaitoksessa, jossa käytetään infrapunatekniikkaa erotteluun.
Hyödynnämme infrapuna-aaltoja (NIR-teknologiaa) muovilaatujen erottelemisessa toisistaan: jokainen materiaali heijastaa ja sitoo itseensä valoa eri tavalla. Paineilmatekniikka ohjaa materiaalit lajiteltuina eteenpäin. Jussi Hellsten Remeo

Suomi joutuu maksamaan vuosittain lähes 90 miljoonaa euroa EU:lle liian alhaisesta muovinkierrätysasteesta. Suomalaiset onnistuvat kierrättämään muovia vuositasolla noin 30 %:in verran, kun EU-tasolla asetetut kierrätystavoitteet ovat 50 %:ia vuoteen 2025 mennessä ja 55 %:ia vuoteen 2030 mennessä. Laitoserottelun avulla on mahdollista nostaa kansallista muovin kierrätysastettamme ja siten pienentää EU:n omavaramaksua.​ Remeon toteuttaman, suomalaisten kuluttajien, muovijätteestä tehdyn testiajon mukaan 3D-muovipakkauksista jopa 40 prosenttia on PET-muovia.

”Teimme NIR-teknologiaan perustuvia testiajoja, joissa totesimme, että meidän 3D-muovijakeesta jopa 40 prosenttia oli PET-muovia. Se on todella iso määrä raaka-ainetta, joka tällä hetkellä menee ikään kuin hukkaan, koska emme ole sitä erotelleet aiemmin”, kertoo Saara Viljakainen, Remeon kaupallinen päällikkö. 

PET-muovi yhdistetään yleisimmin muovipulloihin, mutta materiaalia käytetään esimerkiksi hedelmien ja marjojen muovirasioissa. PET-muovin erottelu muista muovilaaduista erilleen on tärkeää sen laatuominaisuuksien vuoksi, jotka eroavat muista muovilaaduista ja heikentävät mukana ollessaan muiden muovien kokonaiskierrätettävyyttä.

Uusi PET-muovin lajittelun mahdollistava teknologiainvestointi

Remeon Vantaan Mega-laitoksella on erikoistuttu muovin optiseen erotteluun. Laitoksella käsitellään ympäri Suomen tulevia muovipakkauksia. Remeo toteuttaa PET-muovin lajittelun mahdollistavan teknologiainvestoinnin keväällä 2026. Investointia on edeltänyt tiivis yhteistyö laitetoimittajien kanssa ja vierailut muihin lajittelulaitoksiin Euroopassa, jossa teknologian käyttöä PET-muovien erottelussa on arvioitu. ​Kyseessä on Remeolle täysin uusi jae, jota ei tällä hetkellä toimiteta materiaalina eteenpäin. Remeo toimii NIR-teknologian edelläkävijänä Suomessa. 

”Hyödynnämme lajittelussa NIR-teknologiaa eli infrapunateknologiaa, joka pystyy tunnistamaan eri muovilaadut niiden polymeerirakenteen perusteella”, kertoo Saara Viljakainen, kaupallinen päällikkö, Remeo.

PET-muovi puhututtaa myös EU-tasolla, jossa on päätetty PET-muovin kierrättämisestä. Suomeen onkin suunnitteille PET-jatkokäsittelyä, jolloin markkinaa muovimateriaalille syntyy myös kotimaassa.

”Muovi on mainettaan parempi kierrätysmateriaali, kunhan sen laatuun kiinnitetään huomiota ja laadussa ymmärretään jatkoprosessien vaateet. Toistaiseksi kierrätysmuovin markkinat ovat Euroopassa, mutta markkinat syntyvät myös Suomeen ja me olemme siihen valmistautuneita”, päättää Saara.

 

Lisätietoja

Saara Viljakainen
Kaupallinen päällikkö
Puh. 040 544 8800
saara.viljakainen@remeo.fi

Olli Miettinen
Kiertotalousasiantuntija
Puh. 010 540 2450
olli.miettinen@remeo.fi

Avainsanat

Kuvat

Muovinen, läpinäkyvä rasia, joka on tarkoitettu hedelmille tai marjoille.
PET-muovia käytetään esimerkiksi hedelmien ja marjojen muovirasioissa.
Remeo
Lataa
Vantaan Megalaitoksella on kuljetinmattoja lähes 2000 metrin verran varmistamassa tarkan lajittelutuloksen jätemateriaaleille.
Vantaan Megalaitoksella on kuljetinmattoja lähes 2000 metrin verran varmistamassa tarkan lajittelutuloksen jätemateriaaleille.
Jussi Hellsten Remeo
Lataa
Remeon Vantaan kierrätyslaitoksen julkisivu kuvattuna yläviistosta
Remeon Vantaan kierrätyslaitos sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella Kehä III:n ja Porvoonväylän risteymässä.
Remeo
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Remeo on suomalainen kiertotalousyhtiö, jonka toiminta kattaa koko materiaalien arvoketjun jätteestä uusioraaka-aineeksi. Investoimme kierrätysteknologiaan ja kehitämme käsittelyratkaisujamme, jotta olemme markkinajohtaja arvoketjun kriittisimmässä ja haastavimmassa vaiheessa. Palveluihimme kuuluvat jätehuollon logistiikka, jätteen käsittely uusioraaka-aineeksi, jätteen vastaanotto sekä erilaiset asiantuntijapalvelut. Toimimme valtakunnallisesti ja työllistämme lähes 500 kiertotalousammattilaista. remeo.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Remeo Oy

Remeo ja Suomen Pakkaustuottajat Oy ratkaisevat muovipakkausten kierrätyshaastetta Suomessa25.11.2024 10:01:08 EET | Tiedote

Remeo ja Suomen Pakkaustuottajat Oy (SPT) laajentavat yhteistyötään uudella sopimuksellaan kuluttajamuovipakkausten lajittelussa ja kierrätyksessä. Remeo investoi uuteen kierrätysteknologiaan, joka moninkertaistaa kotimaisen käsittelykapasiteetin. Investointi mahdollistaa SPT:n asiakkaiden pakkausten laadukkaan kierrätyksen kotimaassa ja aiempaa korkeamman kierrätysasteen.

Remeo ja Lamor solmivat sopimuksen muovijätteen toimituksista raaka-aineeksi Lamor Recyclingin laitokselle Porvoon Kilpilahteen26.3.2024 10:00:51 EET | Tiedote

Remeo ja Lamor Recycling ovat allekirjoittaneet sopimuksen lajitellun muovijätteen toimituksista Lamor Recyclingin muovin kemiallisen kierrätyksen laitoksen raaka-aineeksi Porvoon Kilpilahteen. Remeo toimittaa laitoksen tarvitseman jätemäärän kokonaisuudessaan ja oikeanlaatuisena laitoksen valmistuttua myöhemmin tänä vuonna. Tuleva laitos on ensi vaiheen 10.000 tonnin vuosittaisella käsittelykapasiteetillaan ensimmäinen teollisen mittakaavan muovin kemiallinen kierrätyslaitos. Se on myös konseptilaitos, jonka avulla Lamor tavoittelee 100.000 tonnin kierrätysmuoviportfoliota.

Remeo on esikäsitellyt ja -tutkinut ennätysmäärän jätemateriaalia yhdyskuntajätteen koostumuksen ja kierrätettävyyden arvioimiseksi15.11.2023 14:08:36 EET | Tiedote

Remeo on tehnyt ennätyksellisen 512 tonnin yhdyskuntajätteen koeajon MSWPlast-tutkimusta varten. Koeajo on osa VTT:n hanketta, jossa yhdyskuntajätteiden muovijakeiden lajittelua tutkitaan ja sen kierrätystä arvioidaan. Tavoitteena on parantaa muovin kierrätystä, vähentää sen polttoa ja edistää muovin käyttöä uusioraaka-aineena. Hankkeen toteuttaminen olisi ollut mahdotonta ilman huipputeknologiaa hyödyntävää Remeon Vantaan kierrätyslaitosta. Kiitos sen ainutlaatuisille ratkaisuille, tutkimuksessa voitiin kerätä tarkkaa ja luotettavaa dataa eri materiaaleista ja niiden kierrätyskelpoisuudesta ennätyksellisen suurella mittakaavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye