SDP:n Suhonen: Missä työministeri, kun hallituksen työelämäheikennyksiä käsitellään?
19.5.2026 09:54:43 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii työministeriä paikalle eduskuntaan vastaamaan määräaikaisia työsopimuksia koskevan hallituksen esityksen herättämään laajaan kritiikkiin.

Eduskunta käsittelee tänään toistamiseen hallituksen esitystä, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten tekemistä ilman perusteltua syytä.
”Esitystä on arvosteltu laajasti siksi, että se lisää epävarmuutta työelämässä ja kasvattaa syrjinnän riskiä erityisesti naisten kohdalla. Kyse ei ole enää vain opposition tai ay-liikkeen kritiikistä”, Suhonen sanoo.
Suhonen pitää poikkeuksellisena sitä, että myös kaikkien hallituspuolueiden naisjärjestöt ovat vastustaneet hallituksen esitystä.
”Mukana ovat olleet myös Kokoomusnaiset, KD Naiset, Perussuomalaiset Naiset ja Svenska Kvinnoförbundet. Viesti on ollut erittäin selkeä: esitys lisää epävarmuutta ja syrjinnän riskiä, eikä sille ole pystytty osoittamaan todellisia työllisyysvaikutuksia”, Suhonen toteaa.
Suhosen mukaan hallituksen pitäisi nyt vastata avoimesti siihen, miksi esitystä edelleen viedään eteenpäin.
”Kun jopa hallituspuolueiden omat taustajärjestöt varoittavat työelämän epävarmuuden lisäämisestä ja naisten aseman heikentämisestä, työministerin pitäisi olla paikalla vastaamassa tästä eduskunnalle”, Suhonen sanoo.
Suhonen muistuttaa, että hallitus on perustellut useita työelämäheikennyksiä työllisyyden vahvistamisella, vaikka vaikutukset ovat jääneet osoittamatta.
”Hallitus perustelee jälleen työelämäheikennyksiä työllisyydellä, vaikka tälle esitykselle ei ole pystytty osoittamaan työllisyysvaikutuksia. Sen sijaan asiantuntijat ovat nostaneet esiin aivan toisenlaiset seuraukset: määräaikaisuuksien ketjuttamisen, epävarmuuden kasvun ja syrjinnän lisääntymisen”, Suhonen toteaa.
”Työelämän epävarmuuden lisääminen ei ole vastuullista työmarkkinapolitiikkaa. Siksi työministerin pitäisi tulla paikalle vastaamaan tästä esityksestä”, Suhonen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Pia Viitanen: Kokoomuksen on syytä katsoa peiliin: hallituksen talouslinja kasvattaa velkaa ja kurittaa pienituloisia17.5.2026 19:10:23 EEST | Tiedote
Kokoomus on viime päivinä keskittynyt moittimaan SDP:n talouslinjaa. Kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Viitasen (sd.) mukaan on lähes surkuhupaisaa, että kokoomus keskittää kaikki voimansa Sdp:n haukkumiseen samaan aikaan, kun sen omat näytöt tällä kaudella ovat surkeat.
SDP:n Tuppurainen: Orpon hallitus on itse vahingoittanut julkista taloutta – ja nyt Kokoomus vaatii SDP:tä kertomaan, miten vauriot korjataan17.5.2026 15:23:06 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Valkonen on kritisoinut SDP:tä siitä, ettei puolue olisi esittänyt vaihtoehtoa tulevan vaalikauden sopeutuksille. SD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen näkökulmasta kritiikki on laiskaa harhautusta tilanteessa, jossa juuri kokoomuksen johtama Orpon hallitus on ajanut Suomen julkisen talouden entistä syvempään ahdinkoon.
SDP:n Suhonen kysyy ministeriltä: Metsureiden työpaikat karkaamassa ulkomaisille – Suomen työ- ja verolainsäädännölle viitataan kintaalla!15.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen valtioneuvoston asianomaisen ministerin vastattavaksi metsäalan työntekijöiden, lähinnä metsureiden, käytön epäselvyyksistä ja edelleen valtiontukien käyttöä rikkoen samalla vero- ja työlainsäädäntöä.
SDP:n Saku Nikkanen: Hallitusohjelmassa luvattiin lisätä poliisien määrää, silti ympäristömme turvattomuuden lisääntyessä poliisin resursseista leikataan15.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Tarve poliisin toiminnalle on kasvava ja turvallisuustilanne on muuttunut, mutta siitä huolimatta hallitus on päättänyt leikata poliisin resurssia. Näin hallitus myös jättää tämän ongelman tulevan hallituksen harteille, toteaa Saku Nikkanen.
SDP:n Perholehto ja Heinäluoma: Kotirauhaa turvataan helpottamalla puuttumista taloyhtiöiden häiriötilanteisiin14.5.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
– Liian monessa taloyhtiössä kotirauhaa rikotaan toistuvasti vakavilla häiriöillä, joihin ei ole ollut riittäviä keinoja puuttua. Asunto-osakeyhtiölain uudistus vahvistaa asukkaiden oikeutta turvalliseen ja häiriöttömään kotiin, toteavat ympäristövaliokunnan sd-ryhmän kansanedustajat Pinja Perholehto ja Eveliina Heinäluoma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme