Agria Eläinvakuutus

Koiran läsnäolo tuo turvaa ja tasapainoa lasten arkeen

19.5.2026 11:09:10 EEST | Agria Eläinvakuutus | Tiedote

Jaa

Koirilla on tutkitusti myönteinen vaikutus ihmisten hyvinvointiin. Erityisesti tukea tarvitseville lapsille ja nuorille koira voi tuoda turvaa, auttaa arjen tasapainottamisessa ja tunteiden käsittelyssä. Koira-avusteista tukea tarjoaa EHJÄ ry:n Ressu-toiminta, jossa lapsi pääsee vuorovaikutukseen koulutetun tukihenkilön ja tämän koiran kanssa.

Tyttö istuu laiturilla järven rannalla pinkki takki yllään, selässään punainen reppu. Hän on kumartuneena ruskeavalkoisen koiran puoleen.
Ressu-toiminnassa tukisuhteet ovat usein pitkäkestoisia, ja pisimmät niistä ovat kestäneet jopa 9 vuotta. | EHJÄ ry

Ressu-toiminta on ammatillisesti ohjattua vapaaehtoistoimintaa, jossa koulutettu tukihenkilö toimii oman koiransa kanssa tukena 7–17-vuotiaalle lapselle tai nuorelle. Toimintaan osallistuvilla lapsilla on lastensuojelun avohuollon asiakkuus tai arvioitu tuen tarve. Lapset ohjautuvat toimintaan pääasiassa hyvinvointialueiden sosiaalityöntekijöiden kautta.

– Ressu-vapaaehtoistoiminnan kautta lapsi saa turvallisen aikuisen osaksi omaa sosiaalista verkostoaan sekä rinnalleen luotettavan koiran. Koiran läsnäolosta voi olla merkittävää hyötyä tukea tarvitsevalle lapselle. Parhaimmillaan lapsen arki tasapainottuu myös tukitapaamisten ulkopuolella, kertoo Ressu-toiminnan koordinaattori Tiina Muros.

Tukisuhteen alussa koira voi helpottaa luottamuksen syntymistä lapsen ja tukihenkilön välille. Koiralle on usein helpompi kertoa vaikeistakin asioista, ja sen elekieltä voidaan hyödyntää omien tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa.

Eläimen hoitoon osallistuminen opettaa lapselle vastuullisuutta ja vahvistaa itseluottamusta. Koiran läsnäolo tukee myös empatian kehittymistä, ja yhteiset ulkoiluhetket kannustavat lasta liikkumaan. Luonnossa liikkuminen tukihenkilön ja koiran kanssa voi tarjota lapselle uusia kokemuksia ja huolivapaan hetken.

Pitkäkestoista tukea ja merkityksellisiä suhteita

– Ressu-toiminnassa pisimmät tukisuhteet ovat kestäneet jopa 6–9 vuotta. Sinä aikana lapset ovat kasvaneet ja koiratkin ikääntyneet matkan varrella. Tukihenkilöillä on hieno mahdollisuus seurata läheltä sekä lapsen ja koiran välisen suhteen kehittymistä että lapsen kasvua, Muros kertoo.

– Mukana toiminnassa on eri-ikäisiä tukihenkilöitä monenlaisilla ammatillisilla taustoilla. Panostamme siihen, että tukihenkilöistä ja heidän jaksamisestaan pidetään huolta – tarjoamme heille tukea tehtävässään, järjestämme jatkokoulutusta ja yhteisiä virkistystapaamisia, Muros lisää.

Kuka sopii vapaaehtoiseksi?

Uusia tukihenkilöitä koulutetaan vuosittain. Vapaaehtoiseksi tukihenkilöksi voi hakea luotettava ja turvallinen aikuinen, jolla on mahdollisuus sitoutua toimintaan pitkäjänteisesti. Hyvät yhteistyötaidot sekä kyky lukea oman koiran käyttäytymistä ovat tukihenkilölle tärkeitä ominaisuuksia.

Toimintaan osallistuvan koiran tulee olla lapsiin tottunut, perustottelevainen, terve ja yhteistyöhaluinen. Mukana toiminnassa on ollut yli 40 eri koirarodun edustajaa. Kaikkien toimintaan valittavien koirien soveltuvuus arvioidaan ja tukihenkilöt haastatellaan sekä koulutetaan tehtävään.

Tietoa Ressu-toiminnasta

Ressu-toiminta käynnistyi vuonna 2013 Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamana projektina. Tähän mennessä noin 80 lasta ja nuorta on saanut tukea Ressu-toiminnan koirilta ja tukihenkilöiltä Varsinais-Suomessa, Länsi-Uudellamaalla sekä Satakunnassa. Toiminnan taustalla toimii valtakunnallinen lastensuojelujärjestö EHJÄ ry, ja toimintaa rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö.

Tue Ressu-toimintaa kävelyttämällä omaa koiraasi

Tulevana viikonloppuna, 23.–24. toukokuuta, järjestettävä Agria Koirakävely on hyväntekeväisyystapahtuma, johon osallistumalla voi tukea Ressu-toimintaa helposti; rekisteröitymällä mukaan ja viemällä oman koiran lenkille. Osallistuminen on maksutonta.

Tapahtuman järjestää Agria Eläinvakuutus, joka lahjoittaa jokaisesta tapahtumaan osallistuvasta koirasta yhden euron Ressu-toiminnalle lasten ja nuorten tukemiseksi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tyttö istuu laiturilla järven rannalla pinkki takki yllään, selässään punainen reppu. Hän on kumartuneena ruskeavalkoisen koiran puoleen.
Ressu-toiminnassa tukisuhteet ovat usein pitkäkestoisia, ja pisimmät niistä ovat kestäneet jopa 9 vuotta.
| EHJÄ ry
Lataa
Lapsi halaamassa koiraa ulkona.
Mukana tukitoiminnassa on ollut yli 40 eri koirarodun edustajaa.
| EHJÄ ry
Lataa

Linkit

Agria Eläinvakuutus

Agria Eläinvakuutus on eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia koirille ja kissoille. Lemmikkivakuuttamisen lisäksi tuemme eläinlääketieteellistä tutkimustyötä ja edistämme lemmikkien hyvinvointia. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Agria Eläinvakuutus

Koiraharrastajien suosikkilaji tarkkaan syyniin – tutkijat selvittävät agilityn riskejä13.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote

Agility on suosittu koiraurheilulaji, jolla on runsaasti harrastajia ympäri maailmaa. Laji on koirille fyysisesti vaativa, ja siihen liittyy korkea loukkaantumisriski. Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa on käynnissä tutkimushanke, jossa selvitetään, miten agilitykoirien turvallisuutta ja hyvinvointia voitaisiin lisätä. Hanketta rahoittaa eläinvakuutusyhtiö Agrian tutkimusrahasto.

Joka viides koira kärsii eroahdistuksesta: Telling Tails -podcast avaa eläintutkimusta uudella tavalla20.4.2026 12:29:12 EEST | Tiedote

Eläinvakuutusyhtiö Agrian tutkimusrahaston uusi podcast ”Telling Tails” tuo eläintutkimuksen jokaisen lemmikinomistajan ulottuville. Podcast-sarja avaa tuoreita tutkimustuloksia kansantajuisesti ja tarjoaa käytännön vinkkejä lemmikinomistajille suoraan asiantuntijoilta. Ensimmäisessä jaksossa pureudutaan koirien eroahdistukseen ja haasteisiin yksinolossa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye