Ensimmäinen hyvinvointialueiden yhteishanke sai rahoituksen: terveystiedolla potilashyötyjä ja uutta liiketoimintaa
20.5.2026 08:06:00 EEST | Business Finland | Tiedote
Business Finland rahoittaa terveysalan projekteja vuosittain noin 65 miljoonalla eurolla. Toistaiseksi rahoitusta ovat pääosin hyödyntäneet yritykset ja tutkimusorganisaatiot, vaikka myös hyvinvointialueille on räätälöity rahoituspalveluja. Business Finlandilla on tarjolla kaksi merkittävää rahoitusmuotoa hyvinvointialueille: molemmista on nyt tehty ensimmäiset rahoituspäätökset.

Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen pitää nyt myönnettyjä ensimmäisiä rahoituspäätöksiä merkittävänä taitekohtana Suomelle.
"Hyvinvointialueilla on valtavasti hyödyntämätöntä innovaatiopotentiaalia. Tätä uutta rahoitusta on kentällä toivottu pitkään – ja olemme nyt mahdollistaneet sen kehittämällä rahoituksemme periaatteita. Uskon vahvasti, että rahoituksemme antaa aivan uudenlaista nostetta hyvinvointialueiden yhteishankkeille."
Vuoden 2025 alussa Business Finlandilla käynnistyi uusi rahoituspalvelu, jossa hyvinvointialueet ovat rahoituksen saajina ja projektien toteutus tapahtuu yliopistosairaaloissa yhteistyössä yritysten ja tutkimusorganisaatioiden kanssa.
Nyt käynnistyvässä yhteishankkeessa “Roadmap to Finnish Health Data Space” kehitetään tekoälyä hyödyntäviä ratkaisuja, jotka helpottavat ja nopeuttavat erilaisten terveystietojen turvallista ja yhtenäistä käyttöä terveydenhoidossa sekä tutkimus- ja kehitystoiminnassa. EU:n European Health Data Space (EHDS) -asetus edellyttää tällaisten ratkaisujen kehittämistä.
Yhteishankkeen budjetti on 7,7 miljoonaa euroa ja Business Finlandin rahoitus sille 4,6 miljoonaa euroa. Mukana hankkeessa ovat HUS:n ja Pirkanmaan hyvinvointialueen lisäksi Helsingin yliopisto ja neljä yritystä: Orion, GE Healthcare Finland, Productivity Leap ja Biocomputing Platforms.
Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimus- ja kehitysjohtajan Kati Kristianssonin mukaan hyvinvointialueiden tuottaman tiedon tulee olla helposti saatavilla ja yhteentoimivaa.
“Tämä edellyttää terveysdatan hallinnointia, luvittamista ja rakenteistamista, lisäksi tarvitaan myös datan harmonisointia ja laadunvarmistusta. Yhteishankkeemme tuottaa yliopistosairaaloille ja kansallisen päätöksenteon tueksi tietoa ja kokemuksia EU-asetuksen täytäntöönpanoon”, sanoo Kristiansson.
Yhteistyöllä odotetaan olevan merkittäviä vaikutuksia mukana olevien yritysten kilpailukykyyn. Terveystietojen integraatioita ja tekoälypohjaista analytiikkaa tukevia ratkaisuja kehittävä Productivity Leap tuottaa hankkeessa palveluja paitsi Suomen niin myös Euroopan markkinoille.
“EHDS luo Eurooppaan uudenlaisen toimintaympäristön terveystiedon hyödyntämiselle. Voimme yhdessä sairaaloiden, tutkijoiden ja muiden yritysten kanssa kehittää ratkaisuja, jotka tekevät terveystiedon käytöstä sujuvampaa ja turvallisempaa sekä tutkimuksessa että innovaatioissa," sanoo toimitusjohtaja Kari Natunen Productivity Leapistä.
Hyvinvointialueet voisivat käyttää enemmän Business Finlandin rahoituspalveluita
Hyvinvointialueet voivat hyödyntää myös Business Finlandin Innovatiivisten julkisten hankintojen (IJH) rahoitusta. Tämä tukee julkisia hankkijoita, jotka haluavat vauhdittaa uusien, kaupallista potentiaalia omaavien ratkaisujen kehittämistä ja käyttöönottoa.
HUS-yhtymälle on hiljattain myönnetty rahoitus projektiin, jossa kehitetään ulostekapseleita* valmistava kone ulosteensiirtohoidon potilasystävälliseen ja kustannustehokkaaseen toteuttamiseen. Projektin budjetti on noin 1 miljoonaa euroa ja Business Finlandin rahoitus sille noin 0,5 miljoonaa euroa.
“Feca-caps-hankkeessa kehitetään ulostekapselikone toistuvan Clostridioides difficile -infektion hoitoon, tavoitteena mahdollistaa ulosteensiirto jo ensimmäisen CDI-jakson jälkeen ja näin vähentää uusiutumista ja sairaalahoitoja. Koneellisesti valmistetut ulostekapselit varmistavat hoidon laadun, tasalaatuisuuden, kustannustehokkuuden ja laajemman käyttöönoton. Hanke toteutetaan osana CleverHealth Network -ekosysteemiä ja tukee HUSin edelläkävijäroolia uusien hoitomuotojen käyttöönotossa”, kommentoi ylilääkäri Perttu Arkkila.
“Paremman hoidon ja potilashyötyjen lisäksi Business Finland näkee hyvinvointialueet alan kasvun mahdollistajina. Terveysalan kovia kasvu- ja vientiodotuksia ei saavuteta, ellei hyvinvointialueille tule merkittävämpää roolia innovaatioiden kehittämisessä. Rahoituspalvelujen avulla hyvinvointialueet voivat parantaa omaa toimintaansa ja kirittää yrityksiä ja tutkimusorganisaatioita tuottamaan sote-arjessa toimivia uusia tuotteita ja palveluja”, terveysalueesta vastaava johtaja Eeva Salminen Business Finlandilta kommentoi.
Business Finland tarjoaa sparrausapua hankevalmisteluun heti kun kehitysidea ja mahdolliset kumppanit alkavat hahmottua.
*Feca-caps-hankkeen tavoitteena on kehittää ulostekapselikone toistuvan Clostridioides difficile -infektion (CDI) hoitoon ja mahdollistaa ulosteensiirron käyttö jo ensimmäisen CDI-sairastumisjakson jälkeen. Tämä voi merkittävästi vähentää sairauden uusiutumista ja siihen liittyviä sairaalahoitojaksoja. Kapselimuotoinen hoito tarjoaa potilaille vähemmän kuormittavan ja helpommin toteutettavan vaihtoehdon nykyiselle tähystysteitse tehtävälle ulosteensiirrolle. Hanke toteutetaan osana CleverHealth Network -ekosysteemiä.
Yhteyshenkilöt
Eeva Salminen
Johtaja, Terveysalue
Business Finland
eeva.salminen@businessfinland.fi
+358 50 5577679
Kati Kristiansson, Tutkimus- ja kehitysjohtaja
Pirkanmaan hyvinvointialue
kati.kristiansson@pirha.fi
+ 358 44 4739576
Kari Natunen, Toimitusjohtaja
Productivity Leap Oy
kari.natunen@productivityleap.com
+358 40 836 9962
Maria Arruda
Head of Communications
Business Finland
maria.arruda@bujsinessfinland.fi
+358 400 933 913
Kuvat

Linkit
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee noin 450 asiantuntijaa 12 toimipisteessä maailmalla ja 15 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Matkailijat ympäri maailman voivat hakea Visit Finlandin elämyksellisille illallisille18.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Visit Finland käynnistää kansainvälisen Have Some Finnish -ruokamatkailukampanjan, jossa ihmiset ympäri maailman voivat hakea mukaan kokemaan suomalaisia ruokaelämyksiä. Kampanjan voittajat kutsutaan kokemaan huippukokkien loihtimia suomalaisia makuja, paikallisia ruokaperinteitä ja ainutlaatuisiin paikkoihin rakennettuja illallisia eri puolilla Suomea.
Startup-yrittäjät: Suomeen on helppo tulla, mutta markkinalle pääsy on yllättävän vaikeaa12.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansainväliset startup-yrittäjät pitävät Suomea sujuvana ja toimivana maana yritystoiminnan aloittamiseen. Suurin haaste ei liity lupaprosesseihin tai yrityksen perustamiseen, vaan liiketoiminnan käynnistämiseen Suomessa. Tämä käy ilmi Business Finlandiin kuuluvan Work in Finlandin kyselystä, johon vastasi Suomeen hakeutuneita yrittäjiä.
Ukrainska borgmästare möter finska företagsledare – målet är att etablera ett strategiskt samarbete7.5.2026 07:58:00 EEST | Pressmeddelande
En delegation med över 40 beslutsfattare, som organiserats för att stimulera Ukrainas ekonomi, befinner sig just nu i Finland. Målsättningen med femdagarsvistelsen är att stärka affärsverksamheten mellan länderna. Världsbanken har uppskattat att kostnaden för återuppbyggnaden av Ukraina redan överstiger 500 miljarder euro.
Ukrainalaiset pormestarit tapaavat suomalaista yritysjohtoa – tavoitteena strateginen jälleenrakennus7.5.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Ukrainan talouden elvyttämiseksi järjestettävä yli 40 päättäjän delegaatio on parhaillaan Suomessa. Viisipäiväisen vierailun tavoitteena on vahvistaa maiden välistä liiketoimintaa ja tukea Ukrainan jälleenrakentamista. Maailmanpankki on arvioinut, että Ukrainan jälleenrakennuksen kustannus on jo yli 500 miljardia euroa.
Uusi innovaatioklusteri rakentaa Suomesta tekoälyn soveltamisen kärkimaan6.5.2026 08:08:00 EEST | Tiedote
Demola Global ja Business Finland käynnistävät Suomessa uuden Radical AI Deployment Ecosystem -innovaatioklusterin, RAIDEn. Klusterin tavoitteena on nopeuttaa tekoälyn ja sen liitännäisteknologioiden muuttamista uusiksi tuotteiksi, palveluiksi ja liiketoiminnaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme