Vallaistentie Mynämäessä katkaistaan 1.6.–30.6. väliseksi ajaksi siltatöiden takia
19.5.2026 10:57:01 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Mynämäessä maantiellä 12393 (Vallaistentie) Raukkaan sillan korjaustyöt. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan sillan puukannen purkutöiden alkaessa ja ohjaamaan kiertotielle 1.6.-30.6.2026. Kiertotien pituus on n. 17 km. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tielläliikkujille.

Siltakohde sijaitsee maantiellä 12393 Mynämäen alueella. Korjaustöiden aikana sillan teräksiset kannatinpalkit ja puukansi uusitaan. Työt käynnistyvät kesäkuun alussa ja niiden on arvioitu valmistuvan elokuun alkuun mennessä. Töiden toteuttamisen aikataulussa on huomioitu koulukuljetusten tauko reitillä.
Raukkaan sillan puukannen purkutyö alkaa maanantaina 1.6.2026. Ennen töiden aloitusta suoritetaan opastetaulujen pystytys ja kiertotien viitoitusmerkkien asennus. Liikenne siltapaikalla katkaistaan maanantaina 1.6.2026 klo 9:00, eikä sillan kautta ole kulkuyhteyttä myöskään jalankulkijoille tai pyöräilijöille. Sillan teräspalkkien ja puukannen uusimisen ajaksi liikenne ohjataan viitoitetulle kiertotielle maantien 1930 (Asemantie), maantien 1933 (Keskuskatu) ja maantien 1950 (Vehmaantie) - maantien 12393 (Vallaistentie) kautta. Kiertotien pituus on n. 17 km. Sillan on arvioitu avattavan liikenteelle 30.6.2026. Työt kohteella jatkuvat vielä sillan avaamisen jälkeen ja kokonaisuudessaan korjaustöiden on tarkoitus valmistua 4.8.2026 mennessä.
Liikennemäärä Raukkaan sillalla on noin 180 ajoneuvoa vuorokaudessa.
Urakoitsijana toimii Rajukivi Oy.
Raukkaan siltapaikka Google Mapsissa
Lisätietoja:
- Lounais-Suomen elinvoimakeskus, projektipäällikkö Antti Hirvonen, p. 029 502 2529
- Rajukivi Oy, työmaapäällikkö Sakari Salonen, p. 050 301 2349
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Satakunnan ja Varsinais-Suomen päällystystyöt viikolla 2115.5.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Viikolla 21 päällystystöitä tehdään valtateillä 1 ja 8 sekä maantiellä 110. Lisäksi tehdään päällystystä valmistelevia töitä maantieliikenteen ja kevyen liikenteen kohteilla eri puolilla maakuntia.
Avdelningscheferna för Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har utnämnts15.5.2026 11:42:07 EEST | Pressmeddelande
Valet av chefer för fyra avdelningar vid Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har gjorts. Okku Kalliokoski har utnämnts till chef för avdelningen för näringar och kompetens, Tuovi Päiviö till chef för trafikavdelningen, Timo Pukkila till chef för landsbygds-, fiskeri- och miljöavdelningen och Olli Madekivi till chef för vattenhushållningsavdelningen. De utnämnda avdelningscheferna tillträder sina tjänster den 1 juni 2026.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen osastopäälliköt on nimitetty15.5.2026 11:42:07 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen neljän osaston päälliköiden valinnat on tehty. Elinkeinot ja osaaminen -osaston päälliköksi on nimetty Okku Kalliokoski, liikenneosaston päälliköksi Tuovi Päiviö, maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston päälliköksi Timo Pukkila ja vesitalousosaston päälliköksi Olli Madekivi. Nimetyt osastopäälliköt aloittavat tehtävissään 1.6.2026.
Tienkäyttäjät olivat varsin tyytyväisiä kuluneen talvikauden tienhoitoon12.5.2026 15:01:00 EEST | Tiedote
Tienkäyttäjien tyytyväisyys teiden talvihoitoon oli kuluneena talvena varsin hyvä: Yksityisten henkilöiden kokonaistyytyväisyys oli 3,44 ja ammattiautoilijoiden tyytyväisyys 2,94. Tyytyväisyys pääteiden hoitoon oli tätäkin korkeammalla tasolla. Sen sijaan muiden teiden talvihoitoon oltiin tyytymättömämpiä. Tulokset paranivat viime vuodesta.
Nexamass siktar på att utnyttja biomassa – först på tur för behandling är vass12.5.2026 08:29:00 EEST | Pressmeddelande
Vassruggar har ökat under de senaste årtiondena till följd av minskad betesgång och eutrofiering. Nu uppskattas det finnas redan 40 000 hektar vassruggar längs de finländska kusterna, som man vill få ut till industrins behov på ett kostnadseffektivt sätt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme