Kevätsiivouksessa sivuutetaan usein elektroniikka – vanhoja laitteita ei kannata jättää kaapin pohjalle
19.5.2026 13:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote
Kevätsiivouksen yhteydessä vanhat puhelimet, tabletit ja johdot päätyvät monessa kodissa takaisin laatikon pohjalle, koska niiden jatkokohtalosta ei osata päättää tai oikeista kierrätystavoista ei tiedetä. DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksin mukaan kyseessä on haitallinen tapa, joka voi aiheuttaa tietoturva- ja turvallisuusriskejä sekä turhaa rahanmenetystä ja ympäristökuormitusta.

Keväinen kaappien ja varastojen siivous paljastaa vuodesta toiseen saman ilmiön. Koteihin on kertynyt käytöstä poistunutta elektroniikkaa, jota ei ole tyhjennetty tai kierrätetty. Asiantuntijan mukaan huonoin ratkaisu on jättää laitteet edelleen kaappiin lojumaan.
”Vanhat mobiililaitteet mielletään helposti harmittomiksi, mutta todellisuudessa ne voivat aiheuttaa ongelmia, jos laitteissa olevia tietoja ei ole poistettu eikä niitä ole kierrätetty oikein. Laitteiden kohtalon päättäminen vie hetken, mutta sillä voi olla turvallisuuden varmistamisen lisäksi myös rahallista arvoa omistajalleen”, Kieksi sanoo.
Erityisesti älypuhelimiin ja tabletteihin voi jäädä arkaluonteisia tietoja, kuten valokuvia, viestejä, sähköposteja ja kirjautumistietoja, vaikka laite olisi ollut pitkään pois käytöstä.
”Puhelimeen voi jäädä sisältöä ja sovelluksia, jotka avautuvat suoraan ilman erillistä kirjautumista. Siksi laitteiden säilyttäminen kaapissa on jo pelkästään oman tietoturvan kannalta kaikista huonoin vaihtoehto”, Kieksi korostaa.
Pitkään käyttämättöminä olleiden laitteiden akut voivat myös heikentyä tai rikkoutua, jolloin laitteita ei enää saa käynnistettyä ja tiedot voivat kadota pysyvästi. Lisäksi vanhentuneet akut voivat pahimmillaan aiheuttaa paloturvallisuusriskin.
”Laitteiden säilyttäminen pelkästään tietojen takia ei ole koskaan järkevää. Vanhat akut eivät kestä käyttämättöminäkään ikuisesti, ja sen seurauksena esimerkiksi kaikki tärkeät kuvat voivat kadota pysyvästi. Tämä voi olla lopulta monelle jopa suurempi menetys kuin itse laitteen rikkoutuminen”, Kieksi muistuttaa.
Oikea paikka käytöstä poistetulle elektroniikalle on sähkö- ja elektroniikkaromun (SER) keräyspiste, joita järjestävät muun muassa kuntien jäteasemat, elektroniikkaliikkeet ja operaattorit.
”Tietoa sisältävät mobiililaitteet tulee toimittaa nimenomaan SER- tai tietoturvakierrätykseen, jotta ne käsitellään varmasti oikeaoppisesti”, Kieksi ohjeistaa.
Kaikki kaappeihin kertynyt elektroniikka ei myöskään ole täysin arvotonta. Osa vanhoista laitteista on edelleen käyttökelpoisia ja niistä voi saada hyvitystä.
”Moni yllättyy siitä, että useamman vuoden ikäisestä puhelimesta tai tabletista voi yhä saada rahaa. Esimerkiksi operaattorin myymälöihin voi tuoda käytöstä poistetun laitteen ja saada laitehyvitystä. Tarkistuksen jälkeen käyttökelpoiset laitteet ohjataan uudelleenkäyttöön ja rikkinäiset asianmukaiseen kierrätykseen”, Kieksi kertoo.
Siivouksen lomassa esiin nousee usein myös laitteiden oheistarvikkeita, kuten sotkussa olevia johtoja, latureita, myyntipakkauksia sekä ohjekirjoja. Myös ne kannattaa luovuttaa eteenpäin samalla kertaa.
”Jos et tiedä, mihin laitteeseen johto tai laturi kuuluu etkä ole käyttänyt sitä aikoihin, on epätodennäköistä, että tulet sitä tarvitsemaan. Silloin kierrätys on järkevin ja vastuullisin ratkaisu myös kaikille oheistarvikkeille. Jokainen kierrätetty elektroniikkatuote vähentää raaka-aineiden tarvetta ja pienentää ympäristöjalanjälkeä”, Kieksi summaa.
Näin valmistelet laitteen kierrätykseen
Varmuuskopioi tärkeät tiedot
Tallenna kuvat, asiakirjat ja muut tärkeät tiedot pilvipalveluun tai erilliselle muistivälineelle ennen laitteen tyhjentämistä.
Kirjaudu ulos kaikista tileistä
Poistu sähköposti-, pilvi‑ ja sovellustileiltä (esimerkiksi Google-, Apple‑ ja Microsoft-tilit) ja varmista, ettei laite ole enää yhdistetty käyttäjätiliisi.
Palauta laite tehdasasetuksiin
Tehdasasetusten palautus poistaa tiedot ja palauttaa laitteen alkuperäiseen tilaan. Toiminto löytyy yleensä laitteen asetuksista kohdasta Palauta tai Nollaa. Mikäli laitteella on käsitelty esimerkiksi työnantajan luottamuksellista tietoa, kannattaa muisti palautuksen lisäksi myös ylikirjoittaa.
Poista SIM- ja muistikortit
Irrota SIM-kortti, muistikortti ja mahdolliset muut tallennusvälineet.
Tarkista laitelistaukset ja lukitukset
Varmista, ettei laite näy enää käyttämissäsi pilvipalveluissa ja että mahdolliset lukitukset on poistettu.
Sammuta laite ennen luovutusta
Kun laite on tyhjennetty, sammuta se ja luovuta se kierrätykseen mahdollisten oheistarvikkeiden, kuten johtojen, latureiden, myyntipakkauksen ja käyttöohjeiden kanssa.
Lisätietoja medialle:
DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi
Kuvat
DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Yhdessä katsomme turvallisempaan ja älykkäämpään tulevaisuuteen. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. Asiakkaamme ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteiden verkkojen liittymäasiakkuutta. Meidät on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työnantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2025 liikevaihtomme oli 1 128 miljoonaa euroa ja meillä työskentelee noin 1 600 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Facebookissa @DNA.fi, Instagramissa ja Threadsissa @dna_fi sekä LinkedInissä @DNA-Oyj.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj
DNA:n elokuun 2026 myydyimmät puhelimet ja älykellot1.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
DNA:n elokuun kuluttajamyynnissä korostuivat Applen uusimmat iPhone 17 -sarjan puhelimet sekä koululaisten tarpeisiin hankitut edullisemmat Android-laitteet. Poikkeuksellisesti myydyimpien puhelinten listalla nähtiin laitteita vain kolmelta valmistajalta. Yritysasiakkaiden hankinnoissa suosituimpia olivat edelleen premium-luokan älypuhelimet ja kustannustehokkaat 5G-laitteet. Älykellojen puolella lasten kellopuhelimet jatkoivat vahvaa kasvuaan, ja ZTE K2 säilytti asemansa myydyimpänä laitteena jo viidettä kuukautta peräkkäin.
DNA on uusinut Itä-Pasilassa Asemapäällikönkadulla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa27.8.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
DNA on uusinut Helsingin Itä-Pasilassa, Asemapäällikönkatu 3:n kiinteistön katolla sijaitsevat vanhat satelliittiantenninsa. Antennit olivat palvelleet jo vuosikymmeniä ja tulleet teknisen käyttöikänsä päähän. Niiden uusiminen oli tarpeen käyttöturvallisuuden ja nykyisten teknisten vaatimusten näkökulmasta.
DNA mukana Jokereiden uudella matkalla teknologia- ja kasvukumppanina19.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
DNA ja Jokerit aloittavat yhteistyön, jonka tavoitteena on rakentaa uuden sukupolven urheilu- ja asiakaskokemusta. Yhteistyön myötä Jokerit keskittää tietoliikennepalvelujaan DNA:lle.
DNA joins Jokerit on its new journey as a technology and growth partner19.8.2026 08:30:00 EEST | Press release
DNA and Jokerit have launched a partnership aimed at building a next-generation sports and customer experience. Through the collaboration, DNA will provide Jokerit with selected telecommunications and digital solutions that support the club's growth and development.
Kesälomalta paluu lisää yritysten tietoturvariskiä - huijarit hyödyntävät nyt useita viestintäkanavia11.8.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Tietojenkalastelut eivät tule työelämässä enää pelkästään sähköpostiin. DNA:n asiantuntijan mukaan verkkorikolliset hyödyntävät nykyisin useita kanavia rinnakkain, kuten Teamsin kaltaisia viestintäratkaisuja sekä pikaviestisovelluksia. Riski huijauksille korostuu erityisesti elokuussa, kun työntekijät palaavat kesälomilta kiireisen arjen ja täysien postilaatikoiden pariin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

