Museovirasto avaa haun Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloihin
19.5.2026 11:23:41 EEST | Museovirasto | Tiedote
Kulttuuriperintöyhteisöillä on nyt mahdollisuus esittää aineetonta kulttuuriperintöä Unescon kansainvälisiin luetteloihin. Vastaava haku on järjestetty vain kerran aikaisemmin, vuonna 2018. Tällä kertaa nimeämisessä painotetaan elävän perinnön hyviä suojelukäytäntöjä. Suomella on Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloissa neljä nimettyä kohdetta. Kaikkiaan kohteita on jo lähes 850 yhteensä 157 maasta.

Aineeton kulttuuriperintö on käytäntöjä, tietoja ja taitoja, jotka ovat läsnä ihmisten elämässä, arjessa ja juhlassa. Museovirasto vastaa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen toimeenpanosta Suomen osalta. Suomi liittyi sopimukseen vuonna 2013.
Museovirasto toivoo hakemuksia erityisesti Hyvien suojelukäytäntöjen rekisteriin (Register of Good Safeguarding Practises). Rekisteriin voidaan hakea sellaisia ohjelmia, hankkeita ja toimintamalleja, jotka ovat osoittautuneet toimiviksi tavoiksi turvata, vahvistaa ja välittää elävää perintöä tuleville sukupolville.
Samassa yhteydessä on mahdollista ilmoittaa kiinnostuksensa hakea myös muihin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön sopimuksen luetteloihin eli Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon (Representative list) sekä Kiireellistä suojelua vaativan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon (List of Intangible Cultural Heritage in Need of Urgent Safeguarding). Näihin luetteloihin haettavien kohteiden tulee olla jo ennestään Elävän perinnön kansallisessa luettelossa. Tällä hetkellä Suomen kansallisessa luettelossa on 86 kohdetta.
Museovirasto vastaanottaa ehdotuksia 4.9.2026 saakka. Museovirasto tekee aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän tuella 1–2 kohde-esitystä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Esitettävien kohteiden tulee edustaa vahvimmin aineettoman kulttuuriperinnön kansallisia painopisteitä, jolloin niillä on parhaat edellytykset tulla valituksi Unescon luetteloihin. Opetus- ja kulttuuriministeriö tekee päätöksen Suomen seuraavasta kohde-esityksestä syksyn aikana.
Museovirasto järjestää hakemisen tueksi seminaarin maanantaina 1.6.2026 Helsingissä. Aamupäivän osuuteen on mahdollista osallistua myös etänä. Ilmoittautumiset 25.5.2026 mennessä (linkki alla).
Unesco-luettelointi edellyttää pitkäjänteistä suojelutyötä
Ehdotusten ytimenä tulee olla aineetonta perintöä ylläpitävien yhteisöjen halu sitoutua toimimaan Unescon tavoitteiden mukaisesti. Hakemuksen valmistelu on pitkäjänteinen ja avoin prosessi, jota koordinoivat ja johon osallistuvat laajasti elävän perinnön ilmiöön liittyvät tahot. Unescon luetteloon hyväksyminen velvoittaa sekä kohteesta vastaavaa yhteisöä että valtiota vaalimaan ja suojelemaan luetteloon nimettyä hyvää käytäntöä tai elävän perinnön ilmiötä.
Vastaava haku on järjestetty aiemmin vuonna 2018, jonka tuloksena saunomisperinne Suomesta sekä kaustislainen viulunsoittoperinne tulivat nimetyiksi Unescon luetteloon. Suomi on mukana myös monikansallisissa kohteissa, joita ovat pohjoismainen limisaumaveneperinne (2021) sekä käsin valmistettuun lasiin liittyvä tieto, taito ja tekniikat (2023). Ruotsin ja Suomen yhteinen Tornionjoen lippokalastusta koskeva esitys on parhaillaan arvioitavana ja tieto hyväksymisestä saadaan joulukuussa 2027.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena Marsio, Museovirasto, leena.marsio(at)museovirasto.fi, puh. 029533 6017
Mirva Mattila, opetus- ja kulttuuriministeriö, mirva.mattila(at)gov.fi, puh. 0295 33 0269
Linkit
Museovirasto Museovirasto on kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja ja toimialansa kehittäjä. Museovirasto pitää huolta monimuotoisen kulttuuriperinnön säilymisestä sekä edistää sen saavutettavuutta ja avointa käyttöä. Museovirasto on opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimiva viranomainen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Museovirasto
Korjaustaito.fi täydentyy: Korjaajan polku auttaa vanhan rakennuksen kunnostajaa29.4.2026 13:40:49 EEST | Tiedote
Museoviraston säilyttävän korjaamisen ohjesivustolla Korjaustaito.fissä on julkaistu uusi osio, Korjaajan polku. Opas tukee kaikkia vanhojen rakennusten kunnossapitäjiä sekä sellaisen hankkimista suunnittelevia. Korjaajan polku on toteutettu alueellisten vastuumuseoiden ja Museoviraston yhteistyönä.
Museovirasto jakoi hankeavustuksia maailmanperintökohteiden hoitoon24.4.2026 14:22:18 EEST | Tiedote
Maailmanperintökohteiden hoitoavustusten tarkoituksena on edistää Suomessa sijaitsevien maailmanperintökohteiden säilymistä. Avustusta jaettiin vuonna 2026 yhteensä 225 000 euroa. Avustukset on suunnattu maailmanperintökohteissa sijaitsevien kiinteistöjen omistajille.
Falkens vrak i Kyrkslätt får ett skyddsområde31.3.2026 14:17:38 EEST | Pressmeddelande
Museiverket har den 31 mars 2026 beslutat att fastställa ett skyddsområde enligt lagen om fornminnen för Falkens vrak. Vraket utanför Porkala är ett fornminne som skyddas enligt lagen om fornminnen. Skyddsområdet inrättades för att trygga bevarandet av ett betydande undersökningsobjekt. I fortsättningen krävs Museiverkets tillstånd för att dyka vid vraket.
Falkenin hylky Kirkkonummella saa suoja-alueen31.3.2026 14:17:38 EEST | Tiedote
Museovirasto on 31.3.2026 päättänyt vahvistaa muinaismuistolain mukaisen suoja-alueen Falkenin hylylle. Porkkalan edustalla sijaitseva laivanhylky on muinaismuistolailla rauhoitettu muinaisjäännös. Suoja-alue perustettiin, jotta merkittävän tutkimuskohteen säilyminen voidaan turvata. Jatkossa hylylle sukeltaminen vaatii Museoviraston luvan.
Museovirasto jakoi 445 000 euroa hankeavustuksina paikallismuseoille31.3.2026 10:17:09 EEST | Tiedote
Vuoden 2026 avustusta myönnettiin kaikkiaan 76 hankkeelle yhteensä 445 000 euroa. Yli 80 % haetuista ja myönnetyistä avustuksista kohdentui paikallismuseoiden kokoelmatyöhön ja museorakennusten korjauksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme