Metsästäjäliitto kiirehtii karhun ja ilveksen kannanhoidollista kiintiömetsästystä
19.5.2026 14:14:29 EEST | Suomen Metsästäjäliitto ry | Uutinen
Metsästäjäliitto kiirehtii suurpetojen kiintiömetsästyksen ulottamista talvella toteutetun suden kiintiömetsästyksen ohella myös karhuihin ja ilveksiin.

– Edellytämme asetusta karhun kiintiömetsästyksestä niin, että karhun kannanhoidollinen metsästys pääsee alkamaan 20. elokuuta. Karhukanta on kasvanut merkittävästi ja karhut hakeutuvat jo laumoina asutusten läheisille nurmipelloille syömään. Turvallisuuden huomioiminen on mahdotonta, koska karhuihin voi törmätä missä ja milloin vain. Eri puolilta maata saadaan jatkuvasti ilmoituksia asutuksen piiriin tulevista karhuista, muistuttaa Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennusteen mukaan karhuja on koko Suomessa nyt 2800. Ilveksiä on koko maassa ennusteen mukaan nyt noin 4000.
Karhujen määrä on kasvanut Luken mukaan vuodesta 2024 vuoteen 2025 16 prosenttia. Ilvesten kanta on kasvanut runsaat 20 prosenttia. Kasvu on jatkunut samanlaisena viimeisten vuosien ajan, koska suurpetojen metsästys on valitusten ja oikeuden päätösten vuoksi estynyt.
Metsästäjäliiton arvion mukaan ilveksiä on enemmän kuin Luken kanta-arvio osoittaa. Ilveskannan tiheys on joillain alueilla saavuttanut jo biologisen kantokyvyn rajan, mitä ilmentää havaitut nälkiintyneet ilvekset. Ilveksen kiintiömetsästys tulee käynnistää ensi talvena kannan kasvun rajoittamiseksi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiKuvat

Linkit
Suomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luontoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Metsästysammunnan ABC -koulutuksia entistä enemmän ympäri Suomen – ilmoittaudu nyt15.5.2026 09:30:17 EEST | Uutinen
Turvallisiin riistalauksiin tähtääviä Metsästysammunnan ABC -koulutuksia järjestetään tänä kesänä entistä tiuhemmin ympäri Suomen. Pelkästään kuukauden sisällä on tarjolla noin 250 koulutuspaikkaa eri puolilla maata. Tänä vuonna kokeillaan myös verkko-oppimisympäristöä ja uutta, entistä joustavampaa koulutusmallia.
Metsästäjäliitto: suojametsästys on kustannustehokas tapa ehkäistä hanhi‑ ja merimetsovahinkoja8.5.2026 11:23:57 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto tukee lausunnossaan hallituksen esitystä, jolla valkoposkihanhen ja merimetson kannan sääntelyä uudistetaan vahinkoperusteisen suojametsästyksen suuntaan. Nykyinen poikkeuslupajärjestelmä ei mahdollista riittävän tehokasta reagointia.
Metsästäjäliitto kiirehtii karhun kiintiömetsästyksen valmistelua28.4.2026 15:32:07 EEST | Uutinen
Metsästäjäliitto ilmaisee huolensa karhunmetsästyksen valmistelujen hitaudesta. Eduskunta on edellyttänyt kiintiömetsästyksen säädösten valmistelua, mutta käytännön toimia asian eteen ei ole nähtävissä. Liiton mukaan karhun kiintiömetsästys tulee laajentaa poronhoitoalueelta koko maahan, mihin eduskunnan joulukuussa hyväksymä laki suurpetojen kiintiömetsästyksestä antaa mahdollisuuden.
Nuorisotyöstä kiitosta – Metsästäjäliiton vuoden metsästysseura on LaMas Raumalta27.4.2026 12:09:29 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton kevätliittokokous valitsi vuoden metsästysseuraksi Lapin metsästyshoito- ja ampumaseuran Satakunnan piiristä. Seura sai eritoten kiitosta ansiokkaasta nuorisotyöstä: jäsenistöstä neljännes on alle 35-vuotiaita. Kokouksessa käsiteltiin myös muun muassa Jahti-lehden tulevaisuutta ja liiton toimintakertomusta.
Supersuosittu hirvilive muistuttaa metsästyksen todellisesta luonteesta - luvassa "Slow Huntingia”17.4.2026 16:53:34 EEST | Uutinen
Ruotsin television (SVT) vuodesta toiseen miljoonayleisöjä keräävä luontolive Den stora älgvandringen (Suuri hirvivaellus) käynnistyy jälleen Yle Areenassa lauantaina 18.4. Ruotsin Metsästäjäliitto on lanseerannut tv-ilmiön kunniaksi Hälgvandringen-haasteen, joka kannustaa pohtimaan omaa luontosuhdetta. Suomen Metsästäjäliitto vastaa huutoon Erähaasteella 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme