Rakli

Hoivakiinteistöjen uudisrakentamisen tarve kasvaa merkittävästi tulevina vuosikymmeninä

20.5.2026 09:45:00 EEST | Rakli | Tiedote

Jaa

Suomen talouskasvu oli vahvaa ja muuta euroaluetta nopeampaa kuluvan vuoden ensimmäisellä kvartaalilla. Piristyvä talouskasvu alkaa tukea toimistomarkkinaa ja yksityisen kulutuksen piristyminen antaa nostetta myös liiketilojen ja tuotannollisten kiinteistöjen kysyntään. Hoivakiinteistöissä uudisrakentamisen tarve on merkittävä vuosina 2026-2050. Eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa vertailussa Suomen jyrkästi kasvava hoidon tarve erottuu joukosta. Näin kertoo juuri julkaistu Raklin toimitilamarkkinakatsaus.

Ympärivuorokautisen hoivan tarve kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti 2000-luvulla

Iäkkään väestön palveluasumisen tarve kasvaa erityisen voimakkaasti 2030-luvulla, kun suuret ikäluokat saavuttavat 85 vuoden iän. Tarve on suurinta Helsingin, Pirkanmaan, Länsi-Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueilla. Nykyinen hoivakiinteistökanta on 3,15 miljoonaa kerrosneliötä. Jos palvelutarve säilyy nykyisellä tasolla, niin uudisrakentamisen tarve kasvaa jopa 1,48 miljoonalla kerrosneliöllä vuoteen 2050 mennessä.

”Raklin MDI:ltä tilaama selvitys osoittaa, että hoivapalveluiden kysynnän kasvu kasvattaa hoivatilojen uudisrakentamisen tarvetta merkittävästi vuoteen 2050 saakka. Suurin tilatarpeen kasvu ajoittuu 2030-luvun vaihteeseen. Huomioitavaa on kuitenkin se, että hyvinvointialueiden hoivatilojen kysynnässä ja uudisrakentamisen tarpeessa on merkittäviä eroja”, toteaa Raklin pääekonomisti Julia Ruotsi.

Yksityisen sektorin osuus kaikista iäkkäiden palveluasumisen asiakkaista on kasvanut selvästi 2000-luvulla ja julkisen sektorin puolestaan pienentynyt selvästi. Vuonna 2000 yksityisen sektorin osuus kaikista iäkkäiden palveluasumisen asiakkaista oli noin 32 prosenttia, vuonna 2015 noin 44 prosenttia ja vuonna 2025 luku oli jo selvästi yli puolet eli 53 prosenttia. Hyvinvointialueiden välillä on kuitenkin merkittäviä eroja. Yksityisten toimijoiden asiakkaiden osuus kaikista asiakkaista on yli 60 prosenttia Keski- ja Länsi-Uudenmaan, Pirkanmaan, Vantaan ja Keravan, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin hyvinvointialueilla.

Eurooppalaisessa ja pohjoismaisessa vertailussa Suomen jyrkästi kasvava hoivan tarve erottuu joukosta. Suomen vanhushuoltosuhde on kiivennyt 2010- ja 2020-luvuilla yli euroalueen ja verrokkimaiden ohi.

Toimistosektorilla vuokrausmarkkina piristynyt

Talouskasvu alkaa hitaasti tukea toimistomarkkinaa ja toimistojen vuokrausmarkkina on piristynyt. Samalla toimistomarkkinan polarisaatio syvenee edelleen. Parhaimpien kiinteistöjen kysynnän odotetaan pysyvän vahvana ja samalla modernien tilojen vähäinen saatavuus ylläpitää vuokrien kehitystä. Heikommassa toimistokannassa vuokraus on haasteellista ja vajaakäyttö korkealla. Toimistorakentaminen on pysynyt matalalla tasolla ja toimitilarakentamisen taso on tuntuvasti miinuksella verrattuna vuodentakaiseen. Toimistosijoitusmarkkinan käännettä ei ole vielä näkyvissä. Yksityisen kulutuksen piristyminen antaa nostetta myös liiketilojen ja tuotannollisten kiinteistöjen kysyntään.  

”Suuressa kuvassa Suomen talouskasvun ennakoidaan piristyvän tulevina vuosina ja toimitilamarkkina alkaa saada toivottua talouden tukea. Talouskasvu vahvistui selvästi ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mutta kohonnut epävarmuus sekä korkojen ja inflaation nousu saattavat hidastaa markkinan vilkastumista loppuvuodesta. Viiveellä kohentuva työllisyystilanne alkaa tukea myös toimistosektoria, mutta markkina on edelleen hyvin polarisoitunut ja piristyminen näkyy vain pienessä osassa toimistokantaa”, sanoo Ruotsi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry on maamme kattavin ja vaikuttavin ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö. Valvomme jäsentemme etua, osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä teemme työtä kestävän elinympäristön puolesta. Tarjoamme myös tutkittua tietoa vastuullisen päätöksenteon tueksi sekä kehitämme toimialaa ja jäsentemme osaamista.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Rakli

Yhdyskuntakehittämisen ja -rakentamisen sääntelyltä kaivataan ennakoitavuutta investointeihin8.5.2026 09:13:12 EEST | Tiedote

Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava Rakli on antanut lausuntonsa luonnoksista hallituksen esityksiksi yhdyskuntakehittämislaiksi ja yhdyskuntarakentamislaiksi. Rakli näkee, että laeilla pitäisi edistää kestävää yhdyskuntarakennetta, investointiedellytyksiä ja kuntien elinvoimaa. Sääntelyn tulee olla ennakoitavaa, läpinäkyvää ja mahdollistaa hankkeiden sujuva toteutus.

Oulun seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Hotelli- ja liiketilarakentaminen Oulussa monia muita kaupunkeja vilkkaampaa20.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Kiinteistökauppavolyymi nousi Oulussa kahta edellistä vuotta korkeammaksi vuonna 2025. Ulkomaiset sijoittajat olivat osapuolina useissa Oulun seudulla tehdyissä merkittävissä kaupoissa. Asuntorakentamisen volyymit ovat pysyneet matalina, ja etenkin vapaarahoitteinen vuokra-asuntorakentaminen on edelleen Oulussa pysähdyksissä. Hotellirakentamisen volyymit ovat kuitenkin Oulussa muuta maata korkeampia, ja toimitilarakentaminen on pysynyt muutenkin melko aktiivisena. Sekä vuokra-asuntojen että toimistojen käyttöasteet ovat Oulussa melko korkeita muihin suuriin kaupunkeihin verrattuna. Asuntovuokrat ovat kuitenkin viimeisen vuoden aikana laskeneet. Oulun keskustan toimistojen ja liiketilojen vuokrakehitys on tasaista.

Tampereen seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Kiinteistömarkkinat vilkastuivat vuonna 202513.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote

Ammattimaisten kiinteistösijoitusmarkkinoiden kauppavolyymi nousi vuonna 2025 Tampereen seudulla noin 350 miljoonaan euroon. Asuntorakentamisen volyymit ovat laskeneet selvästi 2020-luvun alun huippuvuosista, mutta valtion tukema vuokra-asuntotuotanto on Tampereen seudulla pysynyt melko aktiivisena. Asuntovuokrat jatkoivat nousuaan vuonna 2025 ja vuokrien nousuodotukset ovat Tampereella edelleen muita kaupunkeja vahvempia. Vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat pysyneet yli 95 prosentissa. Tampereen seudun sijoituskiinteistöjen arvot laskivat vuonna 2025 neljättä vuotta peräkkäin, mutta kokonaistuotto oli jälleen koko maan keskiarvon yläpuolella.

Jyväskylän seudun kiinteistömarkkinakatsaus: Vuokra-asuntojen käyttöaste vahvistumassa, mutta rakentaminen vähäistä27.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote

Asuntorakentamisen volyymit ovat pysyneet matalalla tasolla niin Jyväskylässä kuin muissakin suurissa kaupungeissa. Hippos-hankkeen käynnistyminen on tuonut kuitenkin pientä piristystä kaupungin rakennusmarkkinoille. Kiinteistökauppojen volyymi puolestaan kasvoi selvästi Jyväskylässä vuonna 2025 ja oli noin 170 miljoonaa euroa. Kauppoja tehtiin lähinnä liike-, asunto- ja yhteiskuntakiinteistöistä. Tyhjää toimistotilaa on runsaasti, mutta tulevaisuuden odotukset ovat hieman positiivisempia. Vuokra-asuntojen käyttöasteet ovat pysyneet Jyväskylässä suhteellisen korkeina, ja asuntovuokrat pysyivät ennallaan vuonna 2025.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye