Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Strategisten alojen suojaaminen riskialttiilta ulkomaisilta sijoituksilta

19.5.2026 14:57:23 EEST | Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto | Tiedote

Jaa

Parlamentti hyväksyi tiistaina lain, jolla parannetaan ulkomaisten sijoitusten seurantaa ja ehkäistään näin turvallisuusriskejä.

  • Selvityksen tekeminen pakollista, jos sijoitus kohdistuu strategiselle alalle, esimerkiksi puolustukseen, rahoituspalveluihin tai puolijohteisiin
  • Osa EU:n pyrkimyksiä parantaa taloudellista turvallisuutta
  • Parannetaan jäsenmaiden välistä yhteistyötä ja yhdenmukaistetaan menettelyjä
  • Euroopan komissio määrittää strategisten sijoitusten edellytyksiä

Meppien tänään äänin 508–64 (90 tyhjää) hyväksymä asetus velvoittaa jäsenmaat tekemään ennakkoselvityksen ulkomaisista, strategisesti tärkeisiin aloihin kohdistuvista sijoituksista. Näitä aloja ovat esimerkiksi puolustus, puolijohteet, tekoäly, kriittiset raaka-aineet ja rahoituspalvelut. Tarkoituksena on havaita ajoissa turvallisuuteen tai yhteiskuntajärjestykseen kohdistuvat riskit samalla, kun EU pysyy avoimena sijoitusympäristönä kolmansista maista tuleville pääomavirroille.

Laki yhdenmukaistaa ja yksinkertaistaa kansallisia sijoitusten seurantamenettelyjä, jotta EU pysyy houkuttelevana sijoituskohteena. Yhteistyö kansallisten viranomaisten ja komission välillä vahvistuu, mikä helpottaa koordinointia ja yhteisiä toimia rajat ylittäviin riskeihin puuttumiseksi. Myös EU:n sisäiset sijoitukset kuuluvat seurannan piiriin, mikäli sijoittava taho on EU-maiden ulkopuolisen henkilön tai yhteisön määräysvallassa.

Uusien sääntöjen yhteydessä parlamentti ja komission totesivat yhteisessä lausumassa, että lisää EU-tason toimia tarvitaan ulkomaisten sijoitusten talousturvallisuusriskeihin puuttumiseksi. Euroopan komissio sitoutui tekemään aloitteen strategisten alojen sijoitusten edellytyksistä, ja antoi esityksen teollisuuden vauhdittamissäädöksestä 4.3.2026.

Esittelijä Raphaël Glucksmann (S&D, Ranska) sanoi: ”Tämä laki merkitsee Euroopan naiiviuden loppua. Ulkopuoliset valtiot pyrkivät heikentämään meitä. Jätämme nyt taaksemme sokeuden, joka salli kolmansien maiden ottaa hallintaansa arkaluontoisia taloutemme sektoreita. Ulkomaisia sijoituksia koskevat säännöt eivät kuitenkaan ole valmiit. Taistelu Euroopan itsenäisyyden ja suvereniteetin puolesta jatkuu teollisuuden vauhdittamissäännöksen myötä.”


Taustaa


EU:lla on jo ulkomaisten sijoitusten seuraamista koskevia sääntöjä. Nykyinen lainsäädäntö on ollut voimassa vuodesta 2020. Geopoliittinen tilanne, koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat korostaneet riskien varhaisen havaitsemisen ja EU:n strategisten voimavarojen suojaamisen tärkeyttä. Tammikuussa 2024 komissio teki tänään käsitellyn esityksen lainsäädännön tarkistamisesta.


Seuraavaksi


Ennen kuin asetus voi astua voimaan, myös neuvoston on hyväksyttävä se virallisesti. Sen soveltaminen alkaa 18 kuukautta voimaantulon jälkeen.

Lisätietoa

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Euroopan parlamentti – Suomen-toimisto

Europaparlamentet: Översikt av plenarsammanträdet 18–21 maj 2026 i Strasbourg13.5.2026 16:25:01 EEST | Pressmeddelande

Europeiska förtjänstorden: utdelningsceremoni På tisdag klockan 11.30 tilldelas de första pristagarna Europeiska förtjänstorden som ett erkännande av betydande insatser för att främja den europeiska integrationen och demokratin. Skydda EU:s strategiska sektorer mot riskfyllda utländska investeringar På tisdag väntas Europaparlamentet ge sitt slutgiltiga godkännande till nya EU-regler om granskning av utländska investeringar för att förebygga säkerhetsrisker. EU:s hantering av situationen i Mellanöstern På tisdag väntas ledamöterna fråga ut EU:s utrikeschef Kaja Kallas om EU:s strategi för de pågående kriserna i Mellanöstern. Nya inkomstkällor för EU:s budget På onsdag diskuterar Europaparlamentet alternativa finansieringsmöjligheter för EU:s långtidsbudget, bland annat från onlinespel, med företrädare för EU-kommissionen. EU:s stålindustri: nya skyddsåtgärder mot global överkapacitet På tisdag röstar Europaparlamentet om uppdaterade EU-skyddsåtgärder för stålbranschen för att hantera d

Euroopan parlamentin täysistunto Strasbourgissa 18.–21.5.2026: istuntokatsaus13.5.2026 16:25:01 EEST | Tiedote

Euroopan parlamentin 18.–21. toukokuuta pidettävän täysistunnon yhteydessä myönnetään Euroopan ansioritarikunnan ensimmäiset tunnustukset. Mepit äänestävät lainsäädäntöuudistuksista, jotka suojaisivat EU:n strategisesti tärkeitä aloja aiempaa paremmin riskialttiilta ulkomaisilta sijoituksilta. Agendalla ovat myös rikosten uhrien oikeuksien parantaminen ja sukupuolten välisen hoitokuilun kaventaminen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye