MEP Aura Salla

MEP Aura Salla: Suomelle tärkeä voitto EU:n puolustusneuvotteluissa - rahaa parhaalle osaamiselle, ei paperihankkeille

19.5.2026 19:11:44 EEST | MEP Aura Salla | Tiedote

Jaa

Eurooppa tarvitsee kipeästi drooneja, vastadrooni-järjestelmiä, sensoriteknologiaa, ammuksia ja modernia tuotantokykyä. EU:n puolustusrahan on tuettava ratkaisuja, joita sotilaallisen uhan alla elävät jäsenmaat oikeasti tarvitsevat, ei vain hyvältä kuulostavia hankepapereita. Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunnan pääneuvottelijana toiminut kokoomuksen europarlamentaarikko Aura Salla pitää tänään syntynyttä osasopua* merkittävänä askeleena kohti vahvempaa eurooppalaista puolustusteollisuutta.

Kuvassa europarlamentaarikko Aura Salla
Aura Salla. Kuva: Ahu Yigit

“Euroopan puolustusvalmius ei synny paperilla, vaan tuotantolinjoilla, laboratorioissa ja yrityksissä. Tällä sopimuksella vauhditamme puolustusteollisuuden toimintaa, vähennämme tarpeettomia pullonkauloja ja varmistamme, että parhaat teknologiat pääsevät etenemään”, Salla sanoo.

Salla toimii Euroopan parlamentin teollisuusvaliokunnan pääneuvottelijana puolustusvalmiuden yksinkertaistamispaketissa. Hänen tärkein tavoitteensa oli varmistaa, että EU:n puolustusrahaa ohjataan parhaisiin hankkeisiin, jotka todella vahvistavat Euroopan turvallisuutta.

“Suomessa ymmärretään, että puolustusvalmius tarkoittaa konkreettisia kykyjä. Puolustuksessa ei saa rahoittaa keskinkertaisuutta. Rahaa on ohjattava parhaaseen osaamiseen, korkeaan laatuun ja teknologioihin, joilla on todellista merkitystä jäsenmaiden turvallisuudelle. Siksi oli tärkeää, että erinomaisuus ja laatu kirjataan jatkossa puolustushankkeiden keskeisiksi arviointiperusteiksi”, Salla korostaa.

Sopimuksessa huomioidaan aiempaa paremmin jäsenmaiden erilainen turvallisuustilanne. Sallan mukaan tämä on tärkeää Suomelle ja muille maille, jotka elävät Venäjän uhan välittömässä läheisyydessä. 

Neuvotteluissa Salla puolusti vahvasti yritysten omistaman teknologian, osaamisen ja liikesalaisuuksien suojaa. Sallan mukaan tämä on ratkaisevan tärkeää, jotta parhaat yritykset uskaltavat lähteä mukaan eurooppalaisiin puolustushankkeisiin.

“Kun haluamme mukaan parhaat drooni-, tekoäly-, sensori- ja kyberyritykset, niiden on voitava luottaa siihen, että niiden keksinnöt ja osaaminen pysyvät turvassa. Euroopan puolustusta ei rakenneta heikentämällä niitä yrityksiä, joiden innovaatioita kaikkein kipeimmin tarvitsemme”, Salla sanoo.

“Venäjän uhka ei odota EU:n prosesseja. Siksi puolustusinvestointeja on nopeutettava, turhaa sääntelyä purettava ja yritysten mahdollisuuksia tuottaa puolustuskykyä vahvistettava. Tämä sopimus vie Eurooppaa kohti puolustusvalmiutta, joka näkyy konkreettisena kyvykkyytenä”, Salla päättää.

*Euroopan parlamentti ja jäsenmaat saavuttivat 19.5. sovun ensimmäisestä osasta puolustusteollisuutta vahvistavasta kokonaisuudesta. Sen tavoitteena on parantaa ja vauhdittaa puolustusinvestointeja, purkaa tarpeettomia pullonkauloja ja varmistaa, että Eurooppa pystyy tuottamaan nopeammin puolustuskapasiteettia, jota turvallisuustilanne vaatii. Lakiesitys  parantaa puolustukseen liittyvän lainsäädännön ja Euroopan puolustusrahaston (EDF) nykyisiä säännöksiä, poistaa sääntelyesteitä sekä vahvistaa Euroopan puolustusteollisuutta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Europarlamentaarikko Aura Salla

Jäsen

ITRE Teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta
D-IN Suhteista Intiaan vastaava valtuuskunta

Varajäsen

BUDG Budjettivaliokunta
IMCO Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta
D-CA Suhteista Kanadaan vastaava valtuuskunta
DASE Suhteista Kaakkois-Aasian maihin ja Kaakkois-Aasian maiden liittoon (ASEAN) vastaava valtuuskunta

Europarlamentaarikko Aura Salla kuvattuna Brysselissä Euroopan parlamentin edessä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta MEP Aura Salla

MEP Aura Salla: Suomen seurattava Ranskan itsekästä linjaa3.5.2026 06:55:00 EEST | Tiedote

Eurooppa käyttää vuosittain jopa 2 500 miljardia euroa julkisiin hankintoihin, joista merkittävä osa valuu teknologiaostoina Yhdysvaltoihin. Julkisista hankinnoista Euroopan unionissa on ohjattava nykyistä merkittävästi suurempi osuus eurooppalaisille yrityksille, vaatii europarlamentaarikko Aura Salla (kok., EPP). Sallan mukaan jo yhden prosentin muutos hankintojen kohdentamisessa toisi noin 25 miljardia euroa vuosittain eurooppalaisten yritysten kasvuun.

MEP Aura Salla: Datakeskusten sähkölaskun maksavat suomalaiset veronmaksajat15.4.2026 10:36:30 EEST | Tiedote

Europarlamentaarikko Aura Salla (kok., EPP) vaatii, että suurten datakeskusten on vastattava omasta sähköstään, Fingridille on annettava mahdollisuus priorisoida sähköverkon liityntöjä kokonaisedun perusteella, eikä datakeskusten kustannuksia saa siirtää kotitalouksien, muun teollisuuden tai veronmaksajien maksettaviksi. Salla esittää kuluttajien suojaamiseksi hallitusohjelmakirjausta datakeskusten energian käytöstä.

MEP Aura Salla pääneuvottelijaksi karsimaan EU:n digisääntelyä11.2.2026 17:08:29 EET | Tiedote

Europarlamentaarikko Aura Salla (kok., EPP) on valittu pääneuvottelijaksi EU:n digisääntelyn yksinkertaistamispakettiin, joka vaikuttaa merkittävästi eurooppalaisten yritysten toimintaedellytyksiin ja kansalaisten arkeen. Pääneuvottelijana Salla vastaa Euroopan parlamentin kannan muodostamisesta ja neuvottelee jäsenmaiden kanssa digialan lainsäädännön keventämisestä ja selkeyttämisestä.

MEP Aura Salla: Yhdysvaltalaisten teknologia- ja luottokorttiyritysten “kill switch” on realismia11.2.2026 07:00:00 EET | Tiedote

Europarlamentaarikko Aura Salla (kok., EPP) varoittaa, että riippuvuus yhdysvaltalaisista teknologiayrityksistä ja luottokorteista uhkaa Euroopan turvallisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Salla muistuttaa, että niin sanottu ”kill switch”, eli mahdollisuus katkaista pääsy palveluihin poliittisen päätöksen seurauksena, ei ole mielipideasia, vaan tekninen ja lainsäädännöllinen fakta, joka on Euroopassa nähty jo käytännössä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye