Vahvaa rahoitussääntelyä tarvitaan suojaksi kriiseiltä
20.5.2026 10:00:00 EEST | Suomen Pankki | Tiedote
Suomen rahoitusjärjestelmä on pysynyt vakaana, vaikka kansainväliset konfliktit ovat ajoittain ravisuttaneet rahoitusmarkkinoita ja markkinakorkojen nousu on hidastanut asuntokauppaa. Vahva pankkisääntely suojaa finanssikriiseiltä ja tukee kestävää talouskasvua. Suomalaisten pankkien ja lainanottajien iskunkestävyydestä ei tulisi tinkiä. Syvemmät eurooppalaiset pääomamarkkinat vauhdittaisivat kasvua ja vahvistaisivat Euroopan strategista autonomiaa.

”Epävakaassa maailmassa pankkisektorin vahvuus ei ole itsestäänselvyys, vaan pitkäjänteisen työn tulos. Sääntely luo pohjaa kestävälle talouskasvulle. Se varmistaa, että pankit selviytyvät kriiseistä ja pystyvät myöntämään luottoja kotitalouksille ja yrityksille myös vaikeina aikoina”, sanoo Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen. Suomen Pankki julkaisi tänään vuosittaisen arvionsa Suomen rahoitusjärjestelmän vakaudesta ja siihen kohdistuvista riskeistä. ”Vakavarainen ja luotettava pankkisektori on välttämätön edellytys rahoitusvakaudelle ja talouden pitkän aikavälin kasvulle”, toteaa Nykänen.
Kansainväliset kriisit lisäävät talouden ja rahoitusjärjestelmän riskejä
Geopoliittiset jännitteet ovat synkentäneet talouden näkymiä ja heiluttaneet rahoitusmarkkinoita. Epävarmuus tulevasta vähentää kotitalouksien kulutusta ja yritysten investointeja. Epävakaa maailmantilanne myös lisää kyber- ja hybridiuhkia.
”Kun huolet Suomen ja omasta taloudesta kasvavat, kotitaloudet ja yritykset tulevat varovaisemmiksi. Tämä heijastuu nopeasti koko talouteen”, Marja Nykänen toteaa. Geopolitiikka ja tekoälyn nopea kehitys ovat puolestaan voimistaneet kyber- ja hybridiuhkia. ”Rahoitussektorin toimijoilta edellytetään valppautta ja valmiutta parantaa tietoturvaansa ja toimintavarmuuttaan, jotta kyber- ja hybridiuhkista selvitään”, korostaa Nykänen.
Asuntomarkkinoiden ahdinko koettelee kotitalouksia ja sijoittajia
Suomen asuntomarkkinat ovat olleet poikkeuksellisen pitkään heikossa suhdanteessa. Vanhojen asuntojen hinnat ovat laskeneet jo usean vuoden ajan, ja asuntokauppa käy hitaasti. Korkojen nousu vähentää aikeita ostaa asuntoja ja rasittaa erityisesti velkaantuneimpien kotitalouksien taloutta, vaikka lainoja on toistaiseksi pystytty hoitamaan pääosin hyvin.
Myös kiinteistösijoittajat ja asuntoyhteisöt voivat joutua ahtaalle, etenkin jos niillä on runsaasti vaihtuvakorkoista velkaa. Asuntomarkkinoiden toipuminen vie aikaa. Talouden epävarmat näkymät hillitsevät sekä asuntojen kysyntää että uusia rakennushankkeita. Riskinä on, että kesällä voimaan tulevat höllennykset asunto- ja taloyhtiölainojen sääntelyyn eivät juuri piristä asuntokauppaa, mutta pidemmällä aikavälillä entisestään lisäävät asuntomarkkinoiden alttiutta häiriöille.
Yritysten rahoituksen saatavuutta voidaan parantaa eurooppalaisella yhteistyöllä
Syvemmät eurooppalaiset pääomamarkkinat parantaisivat kansalaisten ja sijoittajien mahdollisuuksia investoida eri maihin ja kohteisiin ja monipuolistaisivat näin valtioiden, pankkien ja yritysten rahoituslähteitä. Eurooppalaista yhteistyötä tulisi syventää myös yhteisellä talletussuojalla, joka voisi korvata kansalliset järjestelmät.
”Paremmin toimivilla pääomamarkkinoilla vauhditettaisiin talouskasvua ja yhteisellä talletussuojalla lujitettaisiin luottamusta Euroopan pankkisektoriin”, sanoo Marja Nykänen. ”Lisäksi Euroopan tulisi vähentää suurta riippuvuuttaan yksittäisistä suurista alueen ulkopuolisista tieto- ja viestintätekniikan palveluiden tarjoajista. Pienempi riippuvuus vähentäisi poliittisia ja rahoitusjärjestelmän operatiivisia riskejä”, painottaa Nykänen.
Esityskalvot 20.5.2026, johtokunnan varapuheenjohtaja Marja Nykänen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Median palvelulinja / Medietjänst / Media Service
Puh:+358 9 183 2101media@bof.fiLinkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Kutsu medialle: Suomen Pankin tiedotustilaisuus 20.5. rahoitusjärjestelmän vakaudesta13.5.2026 13:55:34 EEST | Kutsu
Miten ajankohtaiset kansainväliset konfliktit vaikuttavat talouteen ja rahoitusjärjestelmään? Miten voidaan jatkossakin turvata Suomen pankkisektorin ja lainanottajien riskinkestävyys? Miltä asuntomarkkinoilla näyttää? Mikä olisi yhteisen eurooppalaisen talletussuojan merkitys?
Värdet på hushållens aktie- och fondinvesteringar sjönk från de högsta noteringarna genom tiderna i mars8.5.2026 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vid slutet av mars 2026 hade de finländska hushållen fondinvesteringar till ett värde av 53,8 miljarder euro, börsnoterade aktieinnehav till ett värde av 59,1 miljarder euro och insättningar till ett värde av 115,9 miljarder euro.
Maaliskuussa kotitalouksien osake- ja rahastosijoitusten arvo laski kaikkien aikojen huipuista8.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Maaliskuun 2026 lopussa suomalaisilla kotitalouksilla oli rahastosijoituksia 53,8 mrd. euroa, pörssinoteerattuja osakeomistuksia 59,1 mrd. euron arvosta ja talletuksia 115,9 mrd. euroa.
Household equity and fund investments declined from all-time highs in March 20268.5.2026 10:00:00 EEST | Press release
At the end of March 2026, Finnish households held fund investments worth EUR 53.8 billion, quoted shares worth EUR 59.1 billion, and deposits worth EUR 115.9 billion.
Exporten stöder den ekonomiska tillväxten i Kina i år5.5.2026 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt den officiella statistiken har den årliga tillväxttakten i den kinesiska ekonomin varit 5 % i fjol och under första kvartalet i år. Tillväxten har kraftigt vilat på exporten, då utvecklingen av den inhemska efterfrågan och investeringarna har varit dämpad.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme