Suomen kirjastoseura

Yli 600 kirjastoalan ammattilaista kokoontuu Ouluun 3.–5. kesäkuuta – Liput myytiin loppuun ennätysajassa

20.5.2026 13:04:25 EEST | Suomen kirjastoseura | Tiedote

Jaa

Oulussa järjestetään 3.–5. kesäkuuta Kirjastopäivät, jonka teema on ”Yhteiskunta kehittyy kirjastossa”.

Kirjastoalan ammattilaiset kokoontuvat 3.–5. kesäkuuta Kirjastopäiville, jotka järjestetään tänä vuonna Oulussa. Tapahtuman liput myytiin tänä vuonna loppuun ennätysajassa jo kuukausia etukäteen.

”Tapahtuman suosio kertoo siitä, että yhteiselle kokoontumiselle ja alan koulutukselle on suuri tarve. On upeaa, että tapahtuma myytiin loppuun”, kertoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Juha Manninen.

Kirjastopäivien teema on ”Yhteiskunta kehittyy kirjastossa”. Koulutusten ja luentojen aiheina ovat esimerkiksi demokratia, digitaalisuus, tekoälyn lukutaito ja tulevaisuus.

Yhteiskunnan nopeat muutokset innostavat tällä hetkellä kirjastoammattilaisia lisäämään omaa osaamistaan.

”Kirjastot ovat suomalaisille tärkeitä, mutta silti niiden monista eri tehtävistä pitäisi kaikkien tietää enemmän. Kirjastot ja kirjastoammattilaiset vaikuttavat voimakkaasti siihen, millaiseksi Suomi kehittyy”, Juha Manninen sanoo.

Kirjastoja tarvitaan etenkin siihen, että suomalaisten lukutaidon rapautuminen saadaan pysäytettyä.

”Kirjastoissa tehdään valtavasti hyvää lukutaitotyötä. Kirjastopäivillä tätä työtä tehdään näkyväksi ja etsitään uusia keinoja kehittää sitä edelleen.”

”Tilastoista näkyy, että lainaus on kasvussa viidettä vuotta peräkkäin. Se kertoo siitä, että kirjastoissa on tehty paljon asioita oikein”, Manninen sanoo.

Kirjastopäivien yhteydessä järjestetään myös alan suurimmat ammattimessut.

Kulttuurimyönteinen Oulu

Oulussa vietetään Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Kirjastopäivillä nähdään Oulu2026-tuella toteutettua ohjelmaa.

Keskustakirjasto Saaren aula muuttuu kulttuurirannaksi 3.–4. kesäkuuta ja tarjolla on muun muassa yhteisötaidetta ja kirjallista sisältöä molempina päivinä kello 12 – 15.

Kirjastopalvelupäällikkö Heidi Karhu toivottaa kirjastoammattilaiset tervetulleeksi Ouluun.

”Tämä on yksi meidän vuotemme kohokohtia, että saamme alan ammattilaiset tänne. Se on meille suuri kunnia. Pääsemme samalla esittelemään uudistunutta keskustakirjasto Saarta.”

Miksi Kirjastopäiviä tarvitaan?

”Se on mahtava tilaisuus kohdata muita kirjastoalan ammattilaisia ja verkostoitua. Saamme loistavia luentoja ja koulutuksia ja niitä pystyy jalostamaan heti eteenpäin kollegoiden kanssa.”

Heidi Karhun mukaan on tärkeää kouluttaa kirjastoammattilaisia, koska yhteiskunta ympärillä muuttuu nopeasti.

”Meidän pitää olla valmiita kohtaamaan muutokset.”

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Juha Manninen, toiminnanjohtaja, Suomen kirjastoseura

044 493 4166

juha.manninen@fla.fi

Heidi Karhu, kirjastopalvelupäällikkö, Oulun kaupunginkirjasto

044 703 7330

heidi.karhu@ouka.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Suomen kirjastoseura on kansalaisjärjestö, joka edistää kirjastojen asemaa. Seura julkaisee Kirjastolehteä, kampanjoi Kirjaston päivänä ja järjestää valtakunnalliset Kirjastopäivät.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen kirjastoseura

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye