Diakonissalaitos vastaa Pohjois-Karjalan nuorten tarpeisiin ja laajentaa Vamos-toimintaa Joensuuhun
21.5.2026 00:05:00 EEST | Diakonissalaitos | Tiedote
Diakonissalaitos perustaa Joensuuhun uuden Vamos-nuortenpalvelujen yksikön vastauksena alueen nuorten kasvaviin tuen tarpeisiin. Toiminta käynnistyy kesän 2026 aikana tiiviissä yhteistyössä Joensuun kaupungin sekä alueen järjestöjen kanssa. Tiimin rekrytoinnit ovat käynnistyneet ja toimitiloja etsitään.

Nuorten hyvinvoinnin haasteet ovat viime vuosina kasvaneet myös Pohjois-Karjalassa. Erityisesti huolta herättää nuorten miesten syrjäytymiskehitys, päihteidenkäyttö, yksinäisyys sekä alle 25-vuotiaiden työttömyyden kasvu.
Alueella on tunnistettu vahva tarve jalkautuvalle yksilölliselle tuelle, joka tavoittaa nuoren hänen omissa arjen ympäristöissään. Myös yhteisöllisyyttä lisäävä ryhmämuotoinen tuki ja muu nuorille suunnattu matalan kynnyksen toiminta on toivotettu alueelle tervetulleeksi. Näissä Vamos on valtakunnallisesti tunnettu ja vaikuttava toimija.
”Tavoitteemme on, että jokainen nuori löytäisi oman polkunsa ja saisi tukea silloin, kun sitä eniten tarvitsee. Diakonissalaitoksen Vamos on merkittävä lisä Joensuun nuorten palveluverkostoon, ja tuo siihen uuden, vaikuttavaksi todetun toimintamallin”, kommentoi Joensuun sivistys- ja hyvinvointijohtaja Jani Kaasinen.
”Nuorten tämän päivän haasteisiin vastataan vain yhteistyöllä, jossa mukana ovat kaikki nuorten kanssa toimivat tahot. On tärkeää, että Diakonissalaitos on lähtenyt rakentamaan Vamoksen toimintaa tiiviissä yhteistyössä kaupungin eri toimijoiden ja järjestöjen kanssa”, Kaasinen jatkaa.
Tutkitusti vaikuttava Vamos luottaa yksilöllisyyteen ja kohtaamiseen – rekrytoinnit käynnissä ja toimitiloja etsitään
Diakonissalaitoksen Vamos tukee 16–29-vuotiaita nuoria, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea arjen vahvistamiseen, tulevaisuuden suunnitelmien kirkastamiseen, koulutuspolulle siirtymiseen tai työnhakuun. Vamos toimii nyt 13 paikkakunnalla, ja sen vaikuttavuus on todennettu: valmennukseen osallistuneista nuorista merkittävä osa siirtyy koulutukseen tai työelämään.
”Vamoksen ydin on kiireetön kohtaaminen, luottamuksellinen suhde omaan valmentajaan ja monialainen yhteistyö. Kaikki lähtee nuoren omasta tilanteesta ja tarpeesta, ja tukea tarjotaan juuri siihen asiaan, jossa nuori itse kokee sitä tarvitsevansa”, kertoo Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalveluiden palvelualuejohtaja Leena Mannonen.
”Diakonissalaitoksella ei ole ennestään toimintaa Joensuussa, ja olemme ilahtuneita, kuinka lämpimästi meidät on otettu vastaan. Tiimin rekrytointi on juuri alkanut, ja seuraavaksi etsimme uudelle yksikölle toimitiloja. Avajaisia päästään toivottavasti viettämään jo loppukesästä”, Mannonen jatkaa.
Joensuussa Vamos-toiminnan ytimeen kuuluu:
- jalkautuva yksilövalmennus sekä yhteisöllisyyttä lisäävä ryhmämuotoinen matalan kynnyksen tuki,
- uravalmennus ja yritysyhteistyön rakentaminen,
- nuorten tavoittaminen siellä, missä he ovat – tapahtumissa, verkostoissa ja yhteisöissä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena MannonenPalvelualuejohtaja
Diakonissalaitoksen Vamos-nuortenpalvelu
Jenni SarolahtiViestintäpäällikkö
Diakonissalaitoksen yleishyödyllinen toiminta (mm. nuoret, katutyö, päihteet, paperittomat, kidutettujen kuntoutus, Itä-Euroopan liikkuva väestö, kansalaistoiminta)
Kuvat

Diakonissalaitos toimii rohkeasti ihmisarvon puolesta yhteiskuntaa uudistaen
Olemme jo lähes 160 vuoden ajan kehittäneet kunnianhimoisesti luovia ratkaisuja yksilön arkeen ja yhteiskunnan haasteisiin. Yhdessä yhteiskunnallisen yrityksemme Rinnekotien kanssa elämme rinnalla, luomme kohtaamisia ja yhteisöjä, joissa jokainen löytää paikkansa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Diakonissalaitos
Asunnottomien yö: Asunnottomuuden kasvu paljastaa Suomen ihmisarvovajeen15.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Asunnottomuuden kasvu osoittaa ristiriidan suomalaisessa yhteiskunnassa. Diakonissalaitoksen Ihmisarvobarometrin mukaan jokaisen ihmisen yhtäläinen arvo on suomalaisille tärkeä, mutta silti yhä useampi jää ilman omaa kotia. Asunnottomien yönä 17. lokakuuta Diakonissalaitos ja Rinnekodit vaativat ihmisarvon muuttamista puheista teoiksi.
Vielä ehdit mukaan: Näkymättömyyden monet taustat – vastakkainasettelusta kohti ymmärrystä tiistaina 27.10.2026 Helsingissä14.10.2026 09:37:18 EEST | Kutsu
Vastakkainasettelu ei vähene itsestään. Tarvitsemme lisää ymmärrystä. Tervetuloa Näkymättömät-ohjelman aamupäivätilaisuuteen tiistaina 27.10.2026 keskustelemaan rauhantyöstä, vastakkainasettelusta, stigmoista, median roolista ja yhteiskunnassa näkymättömiin jäävistä ilmiöistä.
MUISTUTUS // Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?12.10.2026 16:32:59 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Vuoden innovaatio antaa äänen heille, joita ei yleensä kuulla päätöksenteossa7.10.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
Diakonissalaitoksen osallistava tulevaisuustyö on avannut yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavan ihmisille, joiden näkemykset jäävät usein päätöksenteon ulkopuolelle. Työ palkittiin keskiviikkona Sosiaalialan suunnannäyttäjä 2026 –kilpailussa Vuoden innovaatio -tunnustuksella.
Kutsu tutustumisretkelle 15.10.: Asunnottomuus lisääntyy – mikä ratkaisuksi?6.10.2026 17:20:22 EEST | Kutsu
Asunnottomien yötä vietetään lauantaina 17.10.2026. Diakonissalaitoksen syyskuussa julkaistun Ihmisarvobarometrin mukaan suomalaiset pitävät asunnottomuutta kaikkein selvimpänä huono-osaisuuden ilmentymänä. Mitä yhteiskunnastamme kertoo se, että juuri tämä ilmiö on jälleen kasvussa? Tervetuloa tutustumisretkelle näkemään ja kuulemaan, mitä on asunnottomien ja asunnottomuustyön arki Suomessa tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme