Huonokuntoisimpia päällystettyjä teitä muutetaan soratieksi Satakunnassa
20.5.2026 11:34:45 EEST | Lounais-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus muuttaa huonokuntoisimpia päällysteitä vähäliikenteisillä teillä soratieksi Satakunnassa. Soratieksi muutettavia tieosuuksia on yhteensä 18,6 km. Viime vuonna vähäliikenteisiä päällystettyjä teitä muutettiin soratieksi Varsinais-Suomessa yhteensä 24 km. Vähäliikenteisiä teitä ei ole nykyrahoituksella mahdollista päällystää uudelleen, eikä huonokuntoista päällystettä saada paikkaamalla parempaan kuntoon. Tällaisissa tilanteissa tien muuttaminen soratieksi mahdollistaa paremmin sen kunnossapidon ja liikennöitävyyden. Muutoksiin suhtaudutaan usein ennakkoon varauksella, mutta saatu palaute toteutetuista kohteista on ollut myönteistä.

Päällysteiden ylläpidosta on tingitty viime vuosina rahoitussyistä ja korjausvelkaa on syntynyt paljon. Vähäliikenteisiä huonokuntoisia teitä on niin runsaasti, että pääosin ne joudutaan pitämään liikennöitävässä kunnossa täsmäpaikkauksilla. Huonokuntoisimmilla teillä päällyste on kauttaaltaan rikkoontunut, eikä paikkaamalla pystytä enää parantamaan tien kuntoa tai liikennöitävyyttä. Huonokuntoisessa päällysteessä paikat eivät pysy kauaa, joten niitä ei ole enää kannattavaa paikata muutoin kuin liikenneturvallisuutta vaarantavien reikien osalta. Tällaisilla teillä päällysteen purkamisella ja muuttamisella sorapintaiseksi voidaan tosiasiallisesti parantaa tien liikennöitävyyttä käytettävissä oleva rahoitus huomioiden. Ratkaisulla pyritään varmistamaan tien hoidon jatkuvuus pitkäjänteisesti ja kustannustehokkaasti tilanteessa, jossa kaikkia huonokuntoisia päällysteitä ei ole mahdollista uusia.
Tänä vuonna soratieksi muutettavat kohteet:
- Merikarvialla maantie 13186 Lauttijärvi 8,1 km matkalta
- Kankaanpäässä maantiet 13189 Leppäruhka eteläpäässään 3,5 km ja 13227 Kivelänsuora 3,0 km matkalta
- Pomarkussa maantie 13192 Tuunajärvi kahdelta osuudelta yhteensä 1,3 km matkalta
- Jämijärvellä maantie 13223 Palojoki kahdelta osuudelta yhteensä 2,7 km matkalla
Soratieksi muutettavien tieosuuksien yhteispituus on noin 18,6 kilometriä. Tiet luokitellaan vähäisen liikennemääränsä takia sorateinäkin vähäliikenteisiksi. Kankaanpäässä Leppäruhkantiellä päädyttiin lopulta säilyttämään tien pohjoispään päällyste noin 3,5 km matkalla paikallisten toiveesta. Viime vuonna vähäliikenteisiä päällystettyjä teitä muutettiin soratieksi Varsinais-Suomessa yhteensä 24 km. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia ja saatu palaute myönteistä.
Soratieksi muuttaminen sisältää päällysteen sekoitusjyrsinnän, jossa olemassa oleva päällyste käsitellään ja hyödynnetään tien rakenteessa. Jyrsitty materiaali muokataan tiehöylällä, jolloin se muodostaa kantavan pohjan uudelle murskekulutuskerrokselle. Samassa yhteydessä teiden sivuojia kunnostetaan ja rumpujen kunto tarkistetaan. Rummut puhdistetaan ja tarvittaessa uusitaan. Tien kulutuskerrosta käsitellään kalsiumkloridilla, jolla sidotaan tien pintaa ja vähennetään pölyämistä.
Työt alkavat toukokuun loppuun mennessä Jämijärvellä Palojoen maantiellä 13223. Kaikki kohteet toteutetaan elokuun loppuun mennessä. Tarkempi työjärjestys ei ole vielä vahvistunut, mutta töitä tehdään eri kohteissa vaiheittain koko kesän ajan. Erityisesti kuivatusratkaisujen kuntoonpanossa työ kestää pidempään.
Urakoitsijana hankkeessa toimii Oteran Oy.
Lisätietoja: Lounais-Suomen elinvoimakeskus, projektipäällikkö Veli-Pekka Pelttari, p. 0295 022 821
Tietoja julkaisijasta
Lounais-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Lounais-Suomen elinvoimakeskus toimii Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelemme myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Vallaistentie Mynämäessä katkaistaan 1.6.–30.6. väliseksi ajaksi siltatöiden takia19.5.2026 10:57:01 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Mynämäessä maantiellä 12393 (Vallaistentie) Raukkaan sillan korjaustyöt. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan sillan puukannen purkutöiden alkaessa ja ohjaamaan kiertotielle 1.6.-30.6.2026. Kiertotien pituus on n. 17 km. Pahoittelemme työn aiheuttamaa haittaa tielläliikkujille.
Satakunnan ja Varsinais-Suomen päällystystyöt viikolla 2115.5.2026 13:30:00 EEST | Tiedote
Viikolla 21 päällystystöitä tehdään valtateillä 1 ja 8 sekä maantiellä 110. Lisäksi tehdään päällystystä valmistelevia töitä maantieliikenteen ja kevyen liikenteen kohteilla eri puolilla maakuntia.
Avdelningscheferna för Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har utnämnts15.5.2026 11:42:07 EEST | Pressmeddelande
Valet av chefer för fyra avdelningar vid Livskraftscentralen i Sydvästra Finland har gjorts. Okku Kalliokoski har utnämnts till chef för avdelningen för näringar och kompetens, Tuovi Päiviö till chef för trafikavdelningen, Timo Pukkila till chef för landsbygds-, fiskeri- och miljöavdelningen och Olli Madekivi till chef för vattenhushållningsavdelningen. De utnämnda avdelningscheferna tillträder sina tjänster den 1 juni 2026.
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen osastopäälliköt on nimitetty15.5.2026 11:42:07 EEST | Tiedote
Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen neljän osaston päälliköiden valinnat on tehty. Elinkeinot ja osaaminen -osaston päälliköksi on nimetty Okku Kalliokoski, liikenneosaston päälliköksi Tuovi Päiviö, maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston päälliköksi Timo Pukkila ja vesitalousosaston päälliköksi Olli Madekivi. Nimetyt osastopäälliköt aloittavat tehtävissään 1.6.2026.
Tienkäyttäjät olivat varsin tyytyväisiä kuluneen talvikauden tienhoitoon12.5.2026 15:01:00 EEST | Tiedote
Tienkäyttäjien tyytyväisyys teiden talvihoitoon oli kuluneena talvena varsin hyvä: Yksityisten henkilöiden kokonaistyytyväisyys oli 3,44 ja ammattiautoilijoiden tyytyväisyys 2,94. Tyytyväisyys pääteiden hoitoon oli tätäkin korkeammalla tasolla. Sen sijaan muiden teiden talvihoitoon oltiin tyytymättömämpiä. Tulokset paranivat viime vuodesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme