Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Valtatie 22:n linja-autopysäkit Muhoksella uudistuvat

20.5.2026 13:08:05 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Muhoksen keskustassa uudistetaan linja-autopysäkkejä. Linja-autopysäkit sijaitsevat valtatie 22:n varrella Muhoksen taajama-alueella Keskustien ja Työmiehentien välillä. Rakentaminen alkaa kesäkuun alkupuolella ja työ valmistuu syksyllä 2026. Työt parantavat pysäkkien toimivuutta sekä saavutettavuutta.

Suunnitelmapiirros valtatie 22:n linja-autopysäkeistä Muhoksen keskustassa.
Uudistettavat linja-autopysäkit sijaitsevat valtatie 22:n varrella Muhoksen keskustassa Keskustien ja Työmiehentien välillä.

Työt käynnistyvät koulujen kesälomien alkamisen jälkeen. Rakentamisen aikana Keskustien pysäkit (Keskustie E ja Keskustie P) ovat pois käytöstä, ja matkustajia palvelevat lähimmät korvaavat pysäkit.

Uudistuksen yhteydessä pysäkkejä parannetaan ja varustelua kehitetään. Muun muassa uudet pyöräkatokset lisäävät pysäkkien saavutettavuutta.

Hankkeen pääurakoitsijana toimii Maanrakennus J Päkkilä Oy. Työ toteutetaan yhteistyössä elinvoimakeskuksen ja Muhoksen kunnan kanssa. Hankkeen arvo on noin 0,35 miljoonaa euroa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lapin elinvoimakeskus
Projektipäällikkö Krista Kenttälä
p. 0295 037 024
krista.kenttala@elinvoimakeskus.fi

Kuvat

Suunnitelmapiirros valtatie 22:n linja-autopysäkeistä Muhoksen keskustassa.
Uudistettavat linja-autopysäkit sijaitsevat valtatie 22:n varrella Muhoksen keskustassa Keskustien ja Työmiehentien välillä.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye