AMK-liitot: Ammattikorkeakoulut eivät ole kauppatavaraa
21.5.2026 08:29:16 EEST | Tradenomit | Tiedote
Kuuden akavalaisen liiton mielestä ammattikorkeakoulujen itsenäinen asema on uhattuna omistajapolitiikan vuoksi. Yliopistot ovat ostaneet ammattikorkeakouluja kiihtyvällä vauhdilla. Liitot vaativat selkeitä pelisääntöjä ja läpinäkyvyyttä omistusjärjestelyille.

- Käynnissä on hallitsematon vallansiirto, joka hämärtää duaalimallin rajoja. Nyt on pikaisesti selvitettävä nykyisen omistuspohjan vaikutukset amk-koulutuksen laatuun ja saatavuuteen. Omistusrakenteet on avattava ja tehtävä läpinäkyviksi, liitot vaativat.
Liitot esittävät yliopistojen omistusosuudelle ammattikorkeakouluissa selkeää kattoa. Lisäksi kuntien ja alueiden omistajaohjausta on vahvistettava ja etuosto-oikeudet on otettava aktiiviseen käyttöön estämään hallitsemattomat yritysostot. Akavalaiset AMK-liitot muistuttavat, että ammattikorkeakoulut perustettiin aikanaan vahvistamaan työelämälähtöistä osaamista ja alueellista elinvoimaa.
– Tehtävä on edelleen ajankohtainen, mutta nykykehitys vie järjestelmää päinvastaiseen suuntaan. Korkeakoulukentällä on käynnissä kehitys, jossa yliopistot ostavat ammattikorkeakouluja, keskittävät toimintoja ja muokkaavat koulutusta omista lähtökohdistaan.
Liittojen mielestä tien päässä on Suomi, jossa ei enää ole nykyisen kaltaista ammattikorkeakoulujärjestelmää. Jos suuntaa ei muuteta, ammattikorkeakoulutus tuhotaan. Toteutuessaan se olisi koulutuspoliittinen virhe, jonka vaikutukset näkyisivät vuosikymmeniä.
Kun ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen omistussuhteet kytkeytyvät yhä tiiviimmin toisiinsa, niiden erilaiset roolit suomalaisessa koulutusjärjestelmässä hämärtyvät. Koulutusohjelmia keskitetään ja yksiköitä lakkautetaan, tutkintonimikkeitä ja koulutuksen sisältöjä yhdenmukaistetaan.
– Lopputuloksena on järjestelmä, jossa ammattikorkeakouluista tulee syöttöputkia, ei itsenäisiä, työelämälähtöisiä korkeakouluja, joita ilman suomalainen yhteiskunta ei tule toimeen.
Kuuden liiton mielestä kehityksessä kyse ei ole vain hallinnosta, vaan vallasta: kuka viime kädessä määrittelee, mitä osaamista Suomessa tuotetaan.
– Ammattikorkeakoulutuksen on vastattava suoraan työelämän tarpeisiin – ei hallinnollisiin rakenteisiin. Nyt korkeakoulujen kehittämistä ohjaa yhä enemmän yritysostojen logiikka, jossa yksiköitä suljetaan tehokkuusperustein, koulutus keskittyy suuriin kampuksiin ja paikalliset tarpeet jäävät jalkoihin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Akavan sairaanhoitajat ja TAJA
Kukka Junno, toiminnanjohtaja
p. 040 507 3648
Insinööriliitto
Samu Salo, puheenjohtaja
p. 040 184 2290
Suomen Fysioterapeutit
Tiina Mäkinen, toiminnanjohtaja
p. 040 507 7382
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry
Kirsi Grym, puheenjohtaja
p. 050 564 7300
Suomen Toimintaterapeuttiliitto ry
Kirsi Wikman, puheenjohtaja
p. 040 825 3107
Tradenomit
Ville-Veikko Rantamaula, edunvalvontajohtaja
p. 040 832 6682
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tradenomit
Osaamistason nosto tarvitsee myös verokannustimia25.4.2026 13:07:20 EEST | Tiedote
Osaamistason nostaminen tarvitsee uusia kannustimia kilpailukykymme vahvistamiseksi. Nykyinen verojärjestelmämme ei kannusta riittävästi osaamisen kehittämiseen tai kouluttautumiseen. Ratkaisuksi Tradenomit ehdottaa verovähennysmallia, joka kattaisi niin lukukausimaksut kuin muun omaehtoisen koulutuksen kustannukset.
SAMOK, IL ja Tradenomit: Ammattikorkeakoulutus on tuottanut osaamista jo 30 vuotta17.4.2026 07:35:14 EEST | Tiedote
Jo 30 vuoden ajan ammattikorkeakoulutus on vastannut työmarkkinoiden tarpeisiin. AMK-koulutus vakinaistui vuonna 1996, ja samalla vakiintui niin nykymuotoiset AMK-tutkinnot, opiskelijakunnat kuin ammatillisen korkeakoulutuksen edunvalvonta. Koko historiansa ajan ammattikorkeakoulutus on ollut jatkuvassa liikkeessä ja on lunastanut paikkansa tärkeänä osana korkeakoulujärjestelmää.
Ammattikorkeakouluista ei saa tulla kanditehtaita16.4.2026 10:47:00 EEST | Tiedote
Viime vuosina yliopistot ovat kiihtyvällä tahdilla ostaneet ammattikorkeakouluja omistukseensa ja parhaillaan muun muassa Itä-Suomen yliopisto käy neuvotteluja kolmen ammattikorkeakoulun kanssa. Muutos omistajapolitiikassa on merkittävä, mutta poliittisen keskustelun suoranainen poissaolo asiasta on häkellyttävää.
Tradenomien mediaanipalkka nousi 4325 euroon24.2.2026 09:13:43 EET | Tiedote
Tradenomien mediaanipalkka nousi 4,2 prosenttia verrattuna aiempaan vuoteen. Yleisin syy ansiotason nousuun oli edelleen työ- ja virkaehtosopimuksiin perustuvat palkankorotukset. Samalla reaalipalkat ylittivät viimein vuoden 2022 palkkojen notkahdusta edeltäneen tason. Tradenomien mediaanipalkka on nyt 4325 euroa kuukaudessa.
IL ja Tradenomit: Osaamisen kehittäminen vaatii uusia ratkaisuja15.1.2026 08:06:49 EET | Tiedote
Insinööriliiton ja Tradenomien yhteisen osaamiskyselyn tulokset osoittavat, että teknologian nopea kehitys ja tekoäly kasvattavat tarvetta jatkokouluttautumiselle. Tekniikan lisäksi työpaikoilla korostuvat johtamis- ja ihmissuhdetaidot. Osaamisen kehittäminen työuran varrelta vaatii uusia keinoja työnantajilta ja yhteiskunnalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme