Kokoomuksen Aalto-Setälä ja Kaunisto: Järkevämpi kestävyysraportointi vahvistaa suomalaisyritysten kasvua
20.5.2026 13:41:10 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Eduskunnan talousvaliokunta antoi tänään mietintönsä hallituksen esityksestä, joka keventää suomalaisten yritysten kestävyysraportointivelvoitteita tuntuvasti. Raportointivelvollisten yritysten määrä supistuu noin 1 300 yrityksestä noin 130 yritykseen, kymmenesosaan nykyisestä.

”Tämä on merkittävää norminpurkua ja konkreettinen teko suomalaisten yritysten kilpailukyvyn eteen. Hallinnollinen taakka kevenee, ja yritykset voivat keskittyä raportoinnin sijaan varsinaiseen liiketoimintaansa ja kestävyystavoitteiden todelliseen toteuttamiseen”, sanoo talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Pauli Aalto-Setälä.
Säästöt ovat merkittäviä. Elinkeinoelämän keskusliiton marraskuussa 2025 julkaiseman selvityksen mukaan kestävyysraportoinnista aiheutui yli 100 miljoonan euron liikevaihdon yrityksille vuonna 2024 yhteensä 140 miljoonan euron kustannukset.
Yksittäisen yrityksen tasolla luvut puhuvat puolestaan:
- Liikevaihdoltaan 100–1 000 miljoonan euron yritys: noin 135 000 euroa vuodessa
- Liikevaihdoltaan yli miljardin euron yritys: noin 1,125 miljoonaa euroa vuodessa
- Liikevaihdoltaan 10–100 miljoonan euron yritys (tietopyyntöihin vastaaminen): noin 85 000 euroa vuodessa
”Kun raportointivelvollisuus rajataan jatkossa yrityksiin, joiden liikevaihto ylittää 450 miljoonaa euroa ja jotka työllistävät yli 1 000 henkilöä, raportoinnista säästyvät rahat voidaan ohjata sinne, missä ne todella tuottavat: yritysten kilpailukykyyn ja kasvuun”, edustajat toteavat.
Vaikka raportointivelvollisuus on koskenut vain suuria yrityksiä, taakka on käytännössä valunut arvoketjuja pitkin myös pk-yrityksiin. Suuryritysten on täytynyt kerätä kestävyystiedot alihankkijoiltaan ja sopimuskumppaneiltaan, mikä on tarkoittanut loputtomia kyselyitä, tietopyyntöjä ja selvityksiä myös pienille toimijoille.
Nyt tähän saadaan stoppi: jatkossa suuryritys ei saa enää velvoittaa enintään 1 000 henkilöä työllistävää arvoketjuyritystä antamaan vapaaehtoisen VSME-standardin ylittäviä tietoja kestävyysraportointia varten.
”Pk-yritykset ovat olleet kestävyysraportoinnin hiljaisia kärsijöitä. Vaikka ne eivät itse ole olleet raportointivelvollisia, ne ovat joutuneet vastaamaan loputtomiin kyselyihin asiakkailtaan ja rahoittajiltaan. Nyt tähän vedetään selvä raja, suuryritysten raportointivelvoitteet eivät saa enää muuttua pk-yritysten epäsuoraksi taakaksi”, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto sanoo.
Aalto-Setälä ja Kaunisto muistuttavat, että uudistus toteutetaan EU-direktiivin minimitasolla ilman kansallista lisäsääntelyä, hallitusohjelman linjausten mukaisesti.
”Vihdoinkin Suomessa on hallitus, joka pitää huolen siitä, että suomalaisten yritysten pelisäännöt ja kilpailuasema ovat samat kuin muilla ETA-alueen yrityksillä. Direktiivin minimitason noudattaminen on kilpailukykypolitiikkaa parhaimmillaan”, Aalto-Setälä ja Kaunisto summaavat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Ville KaunistoEduskuntaryhmän 3. varapuheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Fagerström: Sosiaaliturva ei saa olla yritysten piilotettua palkkatukea16.10.2026 11:39:12 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa lisätä ulkomailta työntekijöitä rekrytoivien yritysten vastuuta työntekijöiden toimeentulosta, kieliopinnoista ja kotoutumisesta. Kokoomuksen kansanedustaja ja yrittäjä Noora Fagerström korostaa, ettei työperäinen maahanmuutto saa perustua siihen, että veronmaksajat täydentävät liian pieniksi jääviä palkkoja. Ulkomailta palkatun työntekijän palkalla on tultava toimeen.
Kokoomuksen Vikman: Maahanmuuttajien sosiaaliturva sidottava Suomessa tehtyyn työhön16.10.2026 11:17:37 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan työnteon ja Suomessa asumisen on näyttävä nykyistä selvemmin siinä, millaiseen sosiaaliturvaan maahanmuuttaja on oikeutettu. Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää maahanmuuttajien työttömyysturvan porrastamista Suomessa tehdyn työn keston mukaan sekä kansan- ja takuueläkkeen ehtojen kiristämistä.
Kokoomuksen Risikko: Maahanmuuttajanaiset mukaan työelämään – myös lasten kielitaito varmistettava16.10.2026 11:07:04 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa vahvistaa maahanmuuttajanaisten suomen tai ruotsin kielen oppimista ja työllistymistä. Eduskuntaryhmä esitettää myös jokaisen lapsen kielitaidon arvioimista kolmevuotisneuvolassa. Kokoomuksen kansanedustaja, eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko korostaa, ettei yksikään nainen tai lapsi saa jäädä suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä: Suomen on voitava itse päättää, ketä Suomeen tulee16.10.2026 10:34:45 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa siirtää turvapaikkahakemusten käsittelyn EU:n ulkopuolelle, sitoa maahanmuuttajien työttömyysturvan Suomessa tehtyyn työhön ja tiukentaa perheenyhdistämistä. Kansanedustaja Atte Kalevan mukaan Suomen on voitava päättää, ketkä maahan tulevat ja millä ehdoilla tänne saa jäädä.
Venäläisten lomailulle laitettava stoppi Euroopassa16.10.2026 09:01:47 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat, suuren valiokunnan jäsen Susanne Päivärinta ja puolustusvaliokunnan jäsen Jarno Limnell vaativat täyskieltoa venäläisturistien Schengen-viisumeille EU:ssa. Euroopan on lopetettava jahkailu ja osoitettava, että hyökkäyssodalla on todellisia seurauksia myös Venäjän kansalaisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme