Suomen startup-yhteisö

VTT-lähtöiset startupit lisäävät TKI-investointejaan ja työllistävät yhä enemmän tutkijoita

8.6.2026 07:07:00 EEST | Suomen startup-yhteisö | Tiedote

Jaa

VTT:ltä lähtöisin olevien startupien TKI-investoinnit jatkavat vahvaa kasvuaan. Vuonna 2024 yritykset investoivat TKI-toimintaan noin 63 miljoonaa euroa. Valtaosa työntekijöistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä, ja noin neljäsosa on suorittanut tohtorintutkinnon. VTT:n ja Suomen startup-yhteisön tuore analyysi antaa tarkemman kuvan yritysten toiminnasta kuin viime vuonna julkaistu selvitys.

Kuvassa ihmisiä työskentelemässä kannettavilla tietokoneilla pöydän ääressä.
Samuli Pentti / Suomen startup-yhteisö

VTT-lähtöiset startupit eli tutkimuksesta syntyneet yritykset ovat keskeinen osa Suomen innovaatiojärjestelmää. Monet niistä edustavat syväteknologia-alan sektoria, jossa uusia teknologioita kehitetään pitkäjänteisen tutkimuksen pohjalta esimerkiksi kvantti-, energia- ja bioteknologian aloilla.

Tuoreimpien, vuodelta 2024 peräisin olevien tietojen mukaan VTT-lähtöiset startupit työllistivät yli 870 henkilöä. Valtaosa heistä työskentelee tutkimus- ja kehitystehtävissä, mikä osoittaa, että yritykset innovoivat aktiivisesti ja luovat uutta teknologiaa.

Tutkimuspainotus näkyy investoinneissa

Yritysten vahva tutkimuspainotus näkyy myös investoinneissa. Vuonna 2024 startupit investoivat tutkimus- ja kehitystoimintaan noin 63 miljoonaa euroa, ja investointien kasvu on jatkunut vahvana viime vuosina.

Vuonna 2024 VTT-lähtöisten startupien TKI-investoinnit vastasivat noin yhtä prosenttia Suomen kaikista T&K-panostuksista ja kasvoivat vuoden aikana 29 prosenttia.

“Tutkimuslähtöiset startupit ovat paraikaa kasvamassa Suomen yhdeksi kivijalaksi. Nykyiset T&K-panostukset sekä jatkuvasti korkeammin koulutettu työvoima osoittaa tämän erinomaisesti,” sanoo ekonomisti Amir Hassan Suomen startup-yhteisöstä. 

Yritysten kasvava kyky kerätä rahoitusta pääomamarkkinoilta mahdollistaa tutkimuksen, tuotekehityksen ja asiantuntijoiden palkkaamisen. Ensimmäisten rahoituskierrosten varat suunnataan pääosin tutkimus- ja kehitystyöhön sekä osaajien rekrytointiin.

“Syväteknologia-alan yrityksiä ei rakenneta kvartaalissa, vaan vuosissa. Pitkäjänteinen rahoitus on edellytys sille, että tutkimus voi muuttua skaalautuvaksi liiketoiminnaksi”, kuvaa liiketoiminta-analyytikko Mio Silvennoinen VTT:stä.

Tämä analyysi täydentää vuonna 2025 julkaistua selvitystä tuomalla aiempaa tarkemman kuvan yritysten toiminnasta. Erityisesti tutkimus- ja kehitystoiminnan sekä henkilöstön rooli korostuu nyt selkeämmin kuin aiemmin.

VTT:n ja Suomen startup-yhteisön yhteinen analyysi perustuu yritysten taloustietoihin, rahoitusdataan ja Tilastokeskuksen rekisteriaineistoihin.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuvassa ihmisiä työskentelemässä kannettavilla tietokoneilla pöydän ääressä.
Samuli Pentti / Suomen startup-yhteisö
Lataa

Liitteet

Suomen startup-yhteisö

Suomen startup-yhteisö on suomalaisen startup-kentän keskeinen äänitorvi ja yli 300 yrityksen muodostama yhteisö. Se kokoaa yhteen kansainväliseen kasvuun tähtääviä startupeja, kasvuyrityksiä ja sijoittajia.

Jäsenyritykset edustavat suomalaisen startup-kentän koko kirjoa varhaisvaiheen startupeista kansainvälisiin menestystarinoihin, kuten esimerkiksi Wolt, Supercell, Swappie, RELEX Solutions ja Supermetrics.

Teemme työtä sen eteen, että Suomi on paras paikka perustaa ja kasvattaa startuppeja. Uskomme, että startupit ovat keskeinen voima Suomen talouskasvun, uusien työpaikkojen ja kestävien innovaatioiden rakentamisessa.

Työmme keskeiset osa-alueet ovat yhteiskunnallinen vaikuttaminen, tutkimus, vertaistuki ja yhteisötapahtumat.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye