Kätkänjärven ohitusuoman rakentaminen käynnistyi Lehtimäellä (Etelä-Pohjanmaa)

21.5.2026 13:19:43 EEST | Elinvoimakeskukset | Tiedote

Jaa

Alajärven Lehtimäellä sijaitsevan Kätkänjärven säännöstelypadon kunnostusurakka on käynnistynyt toukokuun puolivälissä ohitusuoman rakentamisella. Sen kautta vedet ohjataan säännöstelypadon ohi kunnostuksen ajan. Kunnostustyön valmistuttua ohitusuoma muotoillaan kalatieksi. Ohitusuoma säätää myös järvestä lähtevän veden määrää vesitilanteen mukaan ja vähentää osaltaan säännöstelytarvetta.

Kätkänjärven rannassa oranssi kaivuri ja kaivuutyömaa.
Kätkänjärven säännöstelypadon kunnostusurakka on alkanut ohitusuoman rakentamisella.

Säännöstelypadon kunnostus toteutetaan ohitusuoman rakentamisen jälkeen. Hankkeen luvanhaltijana ja rakennuttajana toimii Lounais-Suomen elinvoimakeskus, jolle on keskitetty läntisen Suomen vesitaloustehtävät vuoden 2026 alusta alkaen. Urakoitsijana toimii Destia Oy. Ohitusuoman rakentamisen ja säännöstelypadon kunnostamisen arvioidaan valmistuvan lokakuun aikana. Hankkeen kustannusarvio on 580 000 €. Työn aikana Kätkänjärven vedenpinta pyritään pitämään normaalilla tasolla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (nykyisin Lupa- ja valvontavirasto) myönsi joulukuussa 2025 luvan Kätkänjärven säännöstelyn muuttamiselle ja ohitusuoman rakentamiselle. Lupapäätöksen myötä järven säännöstelystä tehtiin joustavampaa, jotta esimerkiksi keväinen vedenpinnan lasku voidaan toteuttaa kulloisenkin lumitilanteen mukaisesti.

Muutoksen tavoitteena on, että Kätkänjärven vedenpinta saadaan ilmastonmuutoksen myötä yleistyvien vähälumistenkin talvien jälkeen nostettua kesäksi tavanomaiselle tasolle. Lounais-Suomen elinvoimakeskus otti uuden luvan mukaisen säännöstelyn käyttöön maaliskuun alussa 2026.

Lisätietoja:

Lounais-Suomen elinvoimakeskus

vesitalousasiantuntija Petri Issakoff puh. 0295 028 019, petri.issakoff@elinvoimakeskus.fi

johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto puh. 0295 027 794, katja.haukilehto@elinvoimakeskus.fi

Avainsanat

Kuvat

Kätkänjärven rannassa oranssi kaivuri ja kaivuutyömaa.
Kätkänjärven säännöstelypadon kunnostusurakka on alkanut ohitusuoman kaivamisella.
Lataa

Tietoa julkaisijasta

Elinvoimakeskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueiden elinvoimaa monialaisesti ja yhteistyöllä. Elinvoimakeskukset hoitavat mm. elinkeinoihin, maaseutuun, liikenteeseen, ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä, tuntevat alueiden tarpeet ja toimivat paikallisesti.

Kymmenen uutta elinvoimakeskusta aloittaa toimintansa 1.1.2026. Elinvoimakeskukset perustetaan nykyisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskusten) pohjalta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinvoimakeskukset

Korvausten maksu Evijärven vedenkorkeuden nostamisesta alkaa (Etelä-Pohjanmaa)4.6.2026 08:10:00 EEST | Tiedote

Evijärven säännöstelyn muuttamiseen liittyvien korvausten maksaminen aloitetaan kesäkuussa 2026. Korkein hallinto-oikeus ei myöntänyt valituslupaa, joten Vaasan hallinto-oikeuden vuonna 2025 antama vesilupapäätös on nyt lainvoimainen. Säännöstelyluvan haltija Lounais-Suomen elinvoimakeskus käynnistää hankkeesta aiheutuneiden korvausten maksamisen ja tiedustelee kiinteistönomistajilta maksuyhteystietoja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye