
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry kuuluu kokonaisuuteen
Erikoiskaupan liitto Etu ry
Lasten kellopuhelimet ja jättiruudut piristivät elektroniikkakaupan alkuvuotta
21.5.2026 10:11:00 EEST | Erikoiskaupan liitto Etu ry | Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry | Tiedote
Vuoden 2026 ensimmäinen neljännes oli elektroniikkakaupassa kaksijakoinen: jättiruudut televisioissa, puettavat laitteet ja kuulokkeet kasvoivat. Puhelinmarkkina jäi lievästi miinukselle julkaisuaikataulujen takia.
Laitevalmistajien julkaisuaikataulu vaikutti puhelinmyyntiin
Puhelinmyynti jäi arvossa ja kappaleissa lievästi edellisvuotta heikommaksi ensimmäisellä kvartaalilla.
”Yksi selittäjistä laskulle on muutokset laitevalmistajien julkaisuaikatauluissa. Uusia malleja tuli markkinoille viime vuotta myöhemmin. Ilman näitä muutoksia markkina olisi pysynyt vakaana”, kertoo Jesse Kieksi, DNA:n Head of Devices.
Matkapuhelimien hintataso jatkoi nousuaan. Nousua selittävät esimerkiksi ekosuunnitteluasetuksen vaikutukset sekä kalliimpien mallien suosion kasvu.
“Taittuvanäyttöiset puhelimet kasvattavat suosiotaan. Ne ovat kalliimpia vaihtoehtoja, mutta niille löytyy kasvava kohderyhmä, joka arvostaa näytön tuomaa lisäarvoa ja on valmis maksamaan siitä”, kertoo Kieksi.
Kellopuhelin on uusi normaali
Puettavien laitteiden markkina jatkoi kasvuaan alkuvuonna sekä kappaleissa että euroissa. Erityisesti kellopuhelimet kasvoivat voimakkaasti.
“Kellopuhelimet ovat vakiinnuttaneet asemansa lasten ensimmäisenä viestintälaitteena. Laite tarjoaa riittävät yhteydenpitomahdollisuudet ilman älypuhelimen haittoja ja kadottamisriski on pieni. Vanhemmille tämä tuo turvallisuuden tunnetta”, Kieksi sanoo.
Kehitystä tukevat useat tekijät. Valikoima on laajentunut, laitteet ovat kehittyneet, vanhempien tietoisuus on lisääntynyt ja hintapisteitä löytyy useita.
“Uskon kasvun jatkuvan, sillä tuleville koulunsa aloittaville kevät ja alkukesä on hyvä aika hankkia laite, jotta sekä lapsi että vanhemmat saavat aikaa tutustua laitteeseen.”
Jättiruudut kasvussa – urheilutapahtumat vauhdittavat myyntiä
Televisiokaupassa alkuvuotta hallitsivat yli 75-tuumaiset ruudut, joiden myynti kasvoi kaksinumeroisesti sekä kappaleissa että euroissa. Pienempien ruutukokojen vertailua vaikeuttaa viime vuoden HD-siirtymän vauhdittama poikkeuksellinen televisiokauppa.
“HD-siirtymän jälkeen markkina on palannut ajatukseen, jossa suurempi on parempi. Kuluttajat haluavat kokea urheilutapahtumat mahdollisimman suurelta ruudulta. Alkuvuoden talviolympialaiset kasvattivat kysyntää ja kevään sekä kesän aikana käytävät jalkapallon ja jääkiekon MM-kisat näkyvät myös televisiokaupassa”, sanoo Lauri Räsänen, Power Finlandin Head of TV/AV.
Langalliset nappikuulokkeet yllätyskasvaja
Kuulokemarkkinassa suurin segmentti on edelleen langattomat nappikuulokkeet, mutta alkuvuoden yllättäjä oli langallisten perusmallien kasvu.
”Kuluttajat etsivät kuulokkeita eri tilanteisiin. Langallinen malli on toimintavarma eikä vaadi latausta tai paritusta. Se vastaa arjen käytännöllisiin tarpeisiin”, Räsänen toteaa.
Samalla tekoälyominaisuudet vahvistuvat kuulokkeiden kalliimmassa päässä, mikä monipuolistaa markkinaa entisestään.
Tiedot käyvät ilmi NielsenIQ GfK:n ja ETKO ry:n tilastoista. ETKO kodintekniikkaindeksi 1-3 2026
Lisätietoa
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.
Toimitusjohtaja Taina Luukkainen taina.luukkainen@etkory.fi +358 400 597 492
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina LuukkainenToimitusjohtaja
Puh:+358 400 597 492taina.luukkainen@etkory.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry on kodintekniikan alan toimijat yhteen kokoava yhdistys, joka kehittää alan toimintaa ja valvoo alan toimijoiden etua. Lisäksi ETKO ry tarjoaa alan markkinatietoa ja on silta median ja kodintekniikka-alan toimijoiden välillä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry
Asuntokauppa seisoo mutta kodinkonekauppa käy: myynti kasvoi alkuvuonna21.5.2026 10:07:00 EEST | Tiedote
Kun asuntokauppa seisoo, suomalaiset pistävät nykyisen kotinsa kuntoon. Isojen kodinkoneiden kappalemääräinen myynti kasvoi Suomessa tammi–maaliskuussa yli neljä prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Pienten kodinkoneiden myynti arvossa nousi yli kolme prosenttia. Kasvua tukevat keittiöremonttien lisääntyminen sekä halu panostaa omaan kotiin ja arkeen.
Yllättävä tieto: suomalaiset wolttaavat pakasteiden lisäksi pakastimia23.4.2026 09:23:00 EEST | Tiedote
Kuulokkeet kadoksissa? Et ole ainoa. Ruoan kuljetuspalveluina tunnettu Wolt ei kuljeta ainoastaan ruokaa. Kuljetuspalvelun avulla kotiovelle tilataan yhä useammin myös kodintekniikkaa. Pikatoimitukset kotiovelle ovat löytäneet paikkansa erityisesti tilanteissa, joissa laitteen toiminnan kannalta kriittinen osa on kadoksissa tai rikkoutuu kesken käytön.
Globaali sirupula kiristyy entisestään: laitehankintoja ei kannata pitkittää15.4.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Muistisirujen maailmanlaajuinen saatavuusvaje on pahenemassa, kun geopoliittiset riskit kasvavat. Sirupula näkyy sekä Suomessa että globaalisti muun muassa kodintekniikkalaitteiden markkinassa. Hankintoja ei kannata pitkittää, sillä sirut ovat keskeisiä komponentteja lähes kaikissa elektroniikkalaitteissa, ja saatavuushaasteet nostavat komponenttien hintoja.
Kodinkonehuoltajapulaan haetaan ratkaisua: suosittu koulutus saa jatkoa10.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
Suomessa on pula kodinkonehuoltajista, ja osaajatarve kasvaa entisestään EU:n kiertotaloushankkeiden myötä. Pulaan vastataan Vantaan ammattiopisto Varian kodinkonehuoltajakoulutuksella, joka järjestetään toistamiseen vuonna 2026. Haku koulutukseen on auki 19.3. asti, ja kiinnostuksen odotetaan olevan suurta.
Isot kodinkoneet kasvoivat vahvan loppuvuoden ansiosta – hyvinvointi ja kauneusteknologia vetivät pienissä laitteissa9.2.2026 09:41:00 EET | Tiedote
Isojen kodinkoneiden markkina päättyi vahvaan viimeiseen neljännekseen, ja koko vuoden myynti oli positiivinen. Pienten kodinkoneiden osalta kauneusteknologia ja hyvinvointiin liittyvät tuotteet jatkoivat kasvuaan viimeisessä kvartaalissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme